Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
/ Etusivu / Roolipelifoorumi / GILDOMERA - roolipeli

<< Ensimmäinen < Edellinen  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  16  17  18  19  20  Seuraava > Viimeinen >>

Nimi: Megohime
Lähetetty: 09.09.2015
17:00
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
CAINE

Niin, olin todella iloinen siitä, että Jeremy oli lähetetty perääni. Typerästä riidasta ja väsymyksestä huolimatta tehtävä ei tuntunut enää niin toivottomalta kun Jeremy oli rinnallani. En kuitenkaan tuntenut muuta matkaseuruetta oikeastaan mitenkään, nimet tiesin ja mistä he olivat ja jotain muuta, mutta oli hyvä olla edes joku, jonka tunsi hyvin. Hymyilin huvittuneesti Jeremyn huomautukselle, että olisi varmasti jo melko humalassa, jos olisi juonut pelkkää viiniä ja olutta matkallaan. ”Varmasti, onneksi minulla ei ollut mitään vettä vahvempaa mukana tai en olisi päässyt edes Caenezhin rajojen ulkopuolelle.” Vastasin tälle naurahtaen, sillä toisin kuin Jeremy, minä en kestänyt alkoholia sitten yhtään. Sitten kuitenkin vielä Mireyaan ja siihen, ettei hänelle ehkä tullut mieleen asia. Kummaa, miten kukaan voisi unohtaa nälkäisenä osaavansa taikoa ruokaa taika-aseen avulla? Ehkä Jeremyn ehdottama toinen vaihtoehto olisi lähempänä, ja Mireya ei vielä osannut sitä, vaikka se olisikin mahdollista. Tosin, jos minulla olisi ollut moinen ase, niin olisin kyllä ensimmäisenä opetellut ruuan kasvatuksen sillä, eihän sen hyödyllisempää taitoa ole. No ehkä asia selviää kun kysytään sitä Mireyalta.

Kuten olin jo arvellut, Jeremy ei ymmärtänyt kantaani suhdettamme koskevan asian suhteen. Olihan suhteemme ollut ennen kaikkea salasuhde koska olin prinssi, ja tuleva kuningas. Ihan kuin isä antaisi minun olla suhteessa miespuolisen hovimetsästäjän kanssa. Jos sodasta ei mitään muuta hyötyä ollut, niin ainakin se, että isän ja äidin suunnitelmat avioliittoni suhteen olivat keskeytyneet pahemman kerran. En edes tiennyt ketä he olivat ajatelleet, mutta luulisi heillä olevan vaihtoehtoja valmiina mielessään tarpeeksi hyvistä suvuista. No sitä ei onneksi tarvinnut täällä murehtia, nyt piti murehtia vain Jeremystä ja siitä, että hän oli selvästi erittäin pettynyt minuun, kun en ollut valmis julistamaan kaikille muille tuleville kuninkaille ja kuningattarelle, että olin Jeremyn kanssa juurikin sitä mistä Ryuumei oli jo ehtinyt pahoittaa mielensä. Ei sellaista asiaa voinut noin huolettomasti kertoa, vaikka olinkin jälleennäkemisen riemun vuoksi lähes lipsauttanut sen. Onneksi puhetapani oli sen verran huumoripohjaista, että sen tilanteen saisi pelastettua harmittomana leikinlaskuna, mutta Jeremy loukkaantui ihan selvästi.

En oikein ymmärtänyt, mikä tästä tilanteesta teki erilaisen kuin mitä se oli kotona? Vai kuvitteliko Jeremy, että muualla oltiin asian kanssa suvaitsevaisempia ja vain Caenezhissa oltiin ahdasmielisiä asian suhteen? Tuskin, kyllähän sen muiden reaktioista oli huomattu. Olimme salanneet asian tähänkin asti, niin miksi se nyt oli niin kamalaa? Jeremy huomauttikin sitten, että olinko varma kahdenkeskeisen ajan järjestymisestä tässä porukassa. Hän oli selvästi erittäin närkästynyt asiasta, mutta halusiko hän sitten, että järjestämme ventovieraiden ihmisten kesken jonkin julkisen kihlaustilaisuuden vai mitä? Lisäksi tätä vaivasi, että jos poistumme johonkin kaksin, niin joku tekee siitä päätelmiä, ja jos emme, niin sitten emme saa olla kahdestaan. Lisäksi hän oletti, että syyni oli se, että halusin suojella muita asialta ja se oli typerää. Toki olikin, halusinkin suojella itseäni ja Jeremyä tällä asialla. Sitten tuli vielä nurinaa, että minun olisi sitten myös parempi olla kuolematta ja järjestää sitä kahden keskeistä aikaa. Että näin. Auktoriteettini ei selvästi ollut kovinkaan suuri, tästä nurinasta päätellen, eikä Jeremy tainnut olla ihan niin vanha kuin väitti olevansa. ”En halua salata sitä siksi, että joku loukkaantuu siitä. Asiamme eivät mielestäni vain kuulu muille, enkä luota heihin sen vertaa, että olisin valmis uskoutumaan näin tärkeästä ja arkaluontoisesta asiasta kellekään tämänpäiväntutuille. Tiedät kyllä että asemani on mikä on ja mitä mieltä isäni olisi asiasta, kuten valtaosa muistakin ihmisistä. Ei se asia muutu entisestä mitenkään, vaikka nyt olemmekin täällä poissa isän valvovan silmän alta. En tahdo muiden tietävän asiasta, koska en luota heihin. Ehkä asia muuttuu jos he osoittautuvat luottamuksen arvoisiksi. Enkä tietääkseni ollut kuolemassa mihinkään ihan lähiaikoina, ja etkö sinä nimenomaan siksi ole täällä, että estät sen?” Koetin selittää parhaani mukaan.

Ehkä Jeremy oli vapaamielisempi asian suhteen, olin minäkin, mutta elämäni ei ollut ihan niin vapaamielistä kuin vaikka Jeremyn. Ja kyllä hänenkin elämäänsä tulisi muutosta, jos tieto tästä leviäisi julkisuuteen. Isä voisi pahimmassa tapauksessa vaikka mestauttaa hänet ja sitä nyt en ainakaan halunnut. Kosketin Jeremyä hellästi käsivarteen ja katsoin tätä lopuksi hymyillen. ”Ja jos en ihan erehdy, niin emmekö me tälläkin hetkellä ole kahdestaan?” Huomautin vihjailevasti, että turha sitäkin vähää aikaa oli tällaiseen typerään vänkäämiseen käyttää. Asiat eivät ajan kanssa muuttuisi yhtään helpommiksi, joten oli parempi keskittyä yhteen hetkeen kerrallaan ja olla murehtimatta huomista. Ei rakkauteni Jeremyä kohtaan vähentynyt suhteen salaamisesta mihinkään, vaikka Jeremy näkyi kuvittelevan näin.

// Tervetuloa takaisin, olemme odottaneet Eldstan parkaa harharetkiltään, loistavaa, että hän viimein löysi perille ja pääsit vielä takaisin kärryille ^^

Vastaa tähän
Nimi: Par
Lähetetty: 09.09.2015
19:01
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
BENIAMINO

Äkillinen muutos Ryuumein käytöksessä, kiukkuisesta masentuneeksi, yllätti Beniaminon täysin. Ehkä hänen ei olisi pitänyt sanoa kiukuttelusta mitään? Hän ei ollut tottunut olemaan tukena surullisille ihmisille, ei hänelle kukaan koskaan ollut murheitaan kertonut, eihän prinssille voinut sellaisia niin vain kertoilla. Beniamino koitti miettiä mitä Avalon, hänen kamaripalvelijansa, aina teki kun hän oli surullinen. Avalon aina istui viereen ja kuunteli, ja lopuksi neuvoi jos se oli tarpeen. Kuitenkaan tämä ei ikinä väkisin kärttänyt ja kaivanut asiaa esiin, vaan tarjosi korvaansa jos kaipasi kuuntelijaa. Tosin tämä vaikutti hieman vakavammalta kuin mitä puolitutulle yleensä kerrottaisiin, vai ei Ryuumein edes haluttu syntyvän. Beniamino haroi hiuksiaan hieman kiusaantuneena etsiessään sanoja samalla kun Ryuumei vielä mutisi ettei osaa suunnitella.

”Tiedän, että emme vielä tunne toisiamme kovin hyvin, mutta... jos haluatte puhua asiasta, olen käytettävissänne. Myönnän, etten ole kovin hyvä tälläisissä asioissa, mutta... jos uskotte siitä olevan apua, voitte puhua minulle”, Beniamino sanoi kiusaantuneena, koska oli joutunut yllättäen mukavuusalueensa ulkopuolelle.

Vastaa tähän
Nimi: Janchi
Lähetetty: 09.09.2015
19:14
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
MIREYA

Rauf taisi vielä miettiä jonkin aikaa Ryuumeita ja anteeksipyyntöä, mutta pian sanoi, että olisi mukavampi jättää sellaiset ihmiset omaan arvoonsa, kuten prinssi oli. Nyökkäsin hyväksyvästi aiheen muunnokselle ja kuuntelin ystväväni asian loppuun. Hymyili leveästi, kun kuulin, että hänelle oli jo kerennyt tulemaan ikävä minua. Tietysti minullakin oli jo ollut ikävä parasta ystävääni, en ollu melkein koskaan yksin ja tänne olin lähteny aivan yksin, kauaksi tuntemistani ihmisistä. Pian kuulin kysymyksen siitä, miten matkani oli sujunut.
"Itse asiassa, se sujui melko hyvin. Minua ei nähty kuin kerran matkallani, mutta laukkasin pois ja kasvatin kasveja seinämäksi ja lopulta he eksyivät jäljiltäni. Se tosin oli aika pelottava tilanne, mutta pärjäsin kuitenkin", kerroin Raufille matkastani, vastauksena kysymykseen. Omasta mielestäni olin pärjännyt tilanteessa melko hyvin lukuun ottaen sen, että olin kuitenkin aika lailla paniikissa, kun minut spotattiin metsästä. Onneksi selvisin tilanteesta ehjin nahoin enkä joutunut käyttämään voimiani ihmisten satuttamiseen.
"Miten oma matkasi sujui?" kysyin sitten myöskin samaisen kysymyksen Raufilta.

Olin saanut toisenkin päärynän jo syötyä, joten join tässä välissä ja aloitin pian leivän pureskelun.
"Toivottavasti", sanoin siihen, kun kertoi, että puuttuvat varmasti löytäisivät paikan päälle, varmaankin huomenna. Olisi hyvä, jos niin kävisi. Sitten silmäni hieman pyöristyivät, kun henkivartijani kertoi, että meidät olisi helppo löytää, kun olimme jättäneet jälkiä jälkeemme.
"Tuo ei ole hyvä asia, vihollinen saattaa löytää meidät ennen aamua ja sitten olemme pahassa jamassa, kun kaikki ovat väsyneitä ja haluaisivat nukkua. Heti, kun Caine tulee takaisin, pitää tuosta ilmoittaa hänelle", sanoin hieman vakavana.

Pian käänsin katseeni henkilöön, joka huudahti hoi. Ilmeisesti minulle. Ja kun näin henkilön, niin kyllä tunnistinkin tuon jo heti Eldstaniksi. Viimein tuokin saapui aukiolle. Prinssi pahoitteli sitä, että oli eksynyt.
"Ei se mitään. Onneksi olet nyt täällä", sanoin hymyillen ruskeahiuksiselle, hieman lyhyehkölle, prinssille. Vilkaisin Raufia, joka näytti varautuneelta, mutta onneksi tuo rauhoittui, kun Eldstan esitteli itsensä. Minä en kerennyt sitä tekemään toisen puolesta. En myöskään kerennyt kertoa vastausta kysymykseen siitä, että nukkuivatko kaikki, sillä Rauf kertoi asian minun puolestani. Hymyilin vain ja jatkoin sitten taas leivän syömistä.
"Onko sinulla nälkä?" kysyin vielä Eldstanilta, kun tuo kerta oli siinä. Rauf saisi luvan jakaa eväitään muillekin nälkäisille ihmisille.

Vastaa tähän
Nimi: Janchi
Lähetetty: 09.09.2015
19:35
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
JEREMY

Minua huvitti, kun Caine sanoi, että ei olisi varmaan päässyt edes Caenezhista pois, jos olisi ottanut jotain vähän vettä vahvempaa juotavaa mukaansa. Naurahdin ja aloin miettiä, miltä Caine näytti humalassa. Toinen ei tainnut kestää alkoholia yhtä hyvin kuin minä. Sellaisten ihmisten ei myöskään kannattanut sitä paljoa juoda, mutta Caine tuskin sitä joikaan kovin useasti. Mietin sitten vielä sitä prinsessaa. Kai hän nyt jotenkin voisi ruokaa tehdä. Olin nimittäin kuullut huhuja naapurimaan elementistä, että sillä voisi kasvattaa mitä tahansa kasveja mihin tahansa ympäristöön ja vielä hallita kasvunopeutta. Ehkä prinsessalle ei tosiaan ollut tullut mieleen asia tai sitten hän ei vielä osannut. Pitäisi kuitenkin kysyä asiasta prinsessalta itseltään eikä spekuloida.

Olin hieman harmissani yhä siitä asiasta, että Caine ei halunnut ilmeisesti olla lähettyvilläni kovinkaan enkä edes pääsisi suukottelemaan toista tai edes halimaan, kun olisimme muiden edessä. Minusta tämä oli typerää. Ihan sama minne menimme, joutuisimme aina pitämään suhteemme salassa. Salailu kävi hermoille... No olin sentään iloinen, että olimme yhdessä ja rakastimme toisiamme, mutta maailma ei todellakaan ollut reilu meitä kohtaan. Katsoin Cainea, kun tuo alkoi selittämään, että ei halunnut muiden saavan tietää asiasta asemansa takia, koska ei luottanut heihin ja hänen isänsä oli varmasti suhdettamme vastaan. No kyllä minä sen tiesin, mutta minua vain harmitti ainainen salailu. Loppujen lopuksi sain olla aika vähän muulloinkin Cainen kanssa kahdestaan, koska olihan tuo prinssi ja minä olin vain kuninkaallinen metsästäjä. Toivottavasti löytäisimme tulevaisuudessa enemmän aikaa toisillemme kerta emme ikinä voineet käyttäytyä kuin rakastavaiset muiden edessä. Sitten kuolemisesta, että Caine ei ollut kuolemassa lähiaikoina ja olin juuri sitä varten täällä. Kyllä minä sen tiesin, mutta koskaan ei voinut tietää, jos tekisin virheen. En kyllä aikonut virhettä tehdä, mutta kyllähän se ajatus välillä saattoi käydä mielessä, koska pelkäsin aina pahinta, mutta yritin toimia, että mitään pahaa ei kävisi.
"Niin... Kai minä ymmärrän. Ja toivottavasti pystyn sitten suojelemaan sinua kaikelta, mitä tuleekaan vastaan. Tietysti suojelen sinua hengelläni, jos tilanne sitä vaatii, mutta kuka suojelisi sinua sen jälkeen?" mumisin ymmärtämisestä ja sen jälkeen kysyin erittäin vakavan kysymyksen. En edes tiedä halusinko siihen vastausta. Pitäisi saada inhottavat ajatukset pois päästä, sillä halusin nauttia Cainen seurasta, koska rakastin tuota hyvin paljon.

Käänsin katseeni eteeni ja huokaisin pienesti, mutta pian käänsin taas katseeni prinssiin, kun tuo kosketti paljasta käsivarttani. Naurahdin toisen vihjailulle. Totta, olimmehan me juuri nyt kahdestaan ja tilanne pitäisi käyttää hyväksi ennen kuin palaisimme muiden luo tai joku muu tulisi meidän luoksemme. Laskin isot ja raskaahkot miekkani pois käsistäni ja kiersin nyt vapaana olevat kädet Cainen ympärille. Katsoin tuon silmiä ja suukotin sitten tuon huulia hellästi. Suutelemaan en ryhtynyt, koska en tiennyt haluaisiko Caine juuri nyt saada huulilleen kiihkeää suudelmaa, olisi parempi antaa prinssin päättää moisesta.

Vastaa tähän
Nimi: devi
Lähetetty: 09.09.2015
20:32
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
RYUUMEI DEHRAH

Katsoin edelleenkin lähinnä maata melko ehkä jopa masentuneen oloisena, jota taas en oikeastaan ole koskaan tai en ainakaan julkisesti tai kenenkään silmien edessä. Lisäksi en koskaan ole ennen avautunutkaan kenellekään ja tuskin ketään oikeasti edes kiinnostaa oloni. Ei ole tähänkään asti kiinnostanut, joten ei olisi uutta, jos ei kiinnosta nytkään. En siis edes odottanut, että Ben ottaisi asiaan kantaa. Hän varmaan alkaisi vaan selittämään omasta mielestään täydellistä suunnitelmaan sen varjolla, koska itse olen täysin kykenemätön tekemään toimivia suunnitelmia. Lisäksi Ben varmaan ajattelee todella sitä, että kuinka kukaan voi mitenkään olla yhtä tyhmä kuin minä olen. Ei se olisi uutta. Niin kaikki kuitenkin ajattelevat ja jotkut ovat jopa sanoneet ajatuksensa suoraan vasten kasvojani eivätkä ole edes katuneet sanojaan tai hävennyt käytöstään.

Tosin sitten Ben avasi suunsa, mutta ei suunnitelmasta tai mistään muustakaan vastaavasta, vaan siitä, että voisin puhua asiasta, jos vaan haluan. Tämä kuitenkin jatkoi, ettei ole hyvä tällaisissa asioissa. "Ei se ole uutta..." mutisen hiljaa, koska suurin osa sanoo aina noin pahan paikan kohdalla ja joko tarkoittaa sitä oikeasti tai sitten sanoo sen sen varjolla, että ehkä minun kaltainen juntti osaisi vaan pitää turpansa kiinni, koska oikeasti ei kiinnosta kuunnella mitään. Joka tapauksessa Ben kuitenkin oli ainakin tähän asti vaikuttanut siltä, ettei puhuisi vaan niitä ja näitä puheen ylläpitämiseksi tai ihan vaan, että jotain olisi pakko sanoa. "Se on kuitenkin aika pitkä tarina... eikä siitä ole helppoa puhua, koska en ole koskaan edes kertonut tuntemuksiani kenellekään, vaikka kaikki luulevat, että olen täysin tunnoton mäntti. Kyllä minullakin on tunteet, vaikka ihmiset luulevat, että voivat puhua paskaa minusta joko selkäni takana tai suoraan päin kasvojani ja että en muka välittäisi sitten mitään. On totta, että en näytä sitä suruna ulospäin, mutta sen sijaan se näkyy ylenpalttisena raivon ja vihan puuskana sitä kyseistä ihmistä kohtaan. En kadu tekojani, jos joku todella sanoo minulle pahasti. En tosin osaa edes katua oikeastaan mitään..." aloitan selitykseni. "Mutta kuitenkin... Kaikki alkoi syntymästäni lähtien. Vanhempani olivat monta vuotta ennen syntymääni yrittäneet lasta ja tyttöä siis. He eivät halunneet poikalasta, joten tavalla tai toisella vanhempani toivoivat, että en olisi edes syntynyt, joten vaikka he yrittivät lasta, niin olen silti tavallaan vahinko. Jos olisin ollut tyttölapsi, niin asia olisi ollut täysin toinen. Tyttölapsen sijaan he kuitenkin saivat pikku likalta näyttävän poikalapsen eli minut. En tiedä, miksi he eivät antaneet minua pois tai vaan hylänneet johonkin tai vaikka tappaneet. Tosin se selvisi myöhemmin... Sain pitää henkeni, koska Dahrahin koko muun kansan mielestä olisi suotavaa, jos uusi hallitsija isäni jälkeen olisi miespuolinen. Sain siis vanhemmiltani armoa vaan sen takia, että kansan mielestä hallitsijan pitäisi olla mies. He eivät siis säästäneet minua rakkauden tähden. Sitten vanhemmat saivat myöskin tyttölapsen seuraavalla yrityksellä eli pikkusiskoni Mizerian. Mizeria sai kaikkien huomiota ja on rakastettu lapsi, koska häntä toivottiin. Häntä jopa odottettiin monta vuotta, mutta pitkien odotuksien jälkeen vanhemmat saivatkin vaan minut ja kun Mizeria syntyi, muutuin täysin näkymättömäksi ja yhdentekeväksi vanhemmilleni sekä Mizerialle. Jopa sukulaiseni ovat alkaneet toimimaan niin kuin minua ei olisi edes olemassa. Ja jos vieraita tulikin, niin jouduin olemaan aina huoneessani sen aikaa, koska ei kukaan halua nähdä poikaa tai miestä, joka näyttää vielä täysi-ikäisyydenkin kynnyksellä tytöltä. Ensin se oli jopa hauska ja hullunkurinen vitsi kaikille, että miten poika voikaan näyttää niin tyttömäiseltä ja joku suvustani päätti vielä keksiä niinkin nerokkaan jutun, että mitä jos nimeni olisikin Mei, koska menisin enemmän naisesta kuin miehestä. Siitä tuli jopa lähikylänkin vitsi, että kunkinkaan poika ei edes ole poika, koska häntä eli minua ei voi kustua pojaksi, koska en näytä pojalta. Sen jälkeen vanhempani alkoivat puhumaan vakavasti keskenään siitä, että aikovat ottaa esikoisasemani kokonaan pois kruunun perijänä ja että Mizeria saisi sen oikeuden. Ei sitä vielä ole julkisuuteen paljastettu, mutta se kuitenkin on vaan ajan kysymys kun menetän senkin oikeuden. Minulla ei yksinkertaisesti ole minkäänlaista arvoa ihmisenä, mutta ei eläinkään joudu kokemaan moista kamaluutta", selitän pitäen samalla pienen tauon selityksen suhteen. "En kuitenkaan ole vaan näkymätön ja samantekevä vanhemmilleni, vaan olen myös kaikkeen syyllinen ja pilaan vaan kuulemma kaiken ja olisi kuulemma parempi kuin minua ei olisi syntynytkään ja virheestä pääsisi eroon helposti tappamalla. Ei minua sentään vielä tapettu ole, koska olenhan tässä kuitenkin, mutta alan olemaan kaikille kuin kuollut ja tavallaan taidan ehkä ollakin... Sisältäpäin lähinnä. Mutta aina kun jotain kamalaa tapahtuu, on vika automaattisesti minun. Se on minun vaikka olisin täysin syytön ja vaikka Mizeria olisikin oikeasti syyllinen johonkin tapahtuneeseen, niin minua siitä kuitenkin syytetään. Se ei kuitenkaan jää vaan sanalliseen syytökseen vaan ruumiilliseen kuritukseen tai oikeastaan kidutukseen, jonka isäni hoitaa ihan omakätisesti. Kuristus puolestaan toteutetaan ruoskalla eli ruoskimalla selkään, minkä takia selässäni on ruoskimisesta tulleita jälkiä vaikka kuinka paljon. Toisin sanoen saan huomiota vaan silloin kun isäni hoitaa huutamisen ja ruoskinnan. Lyhyesti sanottuna: synnyin Helvettiin, jossa en saanut ihmisen arvoa. Olen siksi sellainen kuin olen enkä voi käytökselleni mitään, mutta vanhemmat ovat kuitenkin vaan todenneet, että olen mielisairas hullu ja tarvitsen hoitoa", jatkan asiani loppuun. Puhuin koko ajan hiljaa, että ei Ben kaukana kuitenkaan ollut ja vain hänellehän elämäni helvettiä kerroin. "En halua, että muut kuulevat tästä", sanon lopuksi pitäen katseeni koko ajan maassa. En pystynyt katsomaan edes selitykseni aikana toiseen enkä edes tiedä, että miksi kerroin suunnilleen tuntemattomalle elämästäni enkä edes tiennyt, että kiinnostiko häntä oikeasti muka elämäni. Tuskin... ei ketään muutakaan kiinnosta. En tiedä, mutta teki mieli vaan itkeä kaikki pois, mutta en halunnut itkeä. Se olisi säälittävää.

Vastaa tähän
Nimi: devi
Lähetetty: 09.09.2015
20:53
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
ABDAL RAUF BARAKAH - ESTAR - HENKIVARTIJA

Käännän katseeni ja samalla siis heterokromiset silmäni kohti Mireyaa kun tämä alkoi vuorostaan puhumaan. Seisoin kuitenkin edelleenkin siinä samaisessa kohdassa eli melko lähellä Eldstan nimistä prinssiä sen jälkiltä kun olin tälle oman nimeni kertonut ja yrittänyt tervehtiä kättelemällä. Mireya kuitenkin selittää, että hänen matkansa meni melko hyvin. Hänet oli vaan kerran nähty matkalla, mutta sai homman hoidetuksi kasveilla, jotka kasvatti seinämäksi ja lopulta viholliset olivat eksyneet. "Parempi niin, koska olisi kurjaa, jos olisit jäänyt heidän käsiinsä", sanon siihen, koska olisihan se ollut ikävää sekä surullista, koska viholliset eivät varmaankaan ota kuitenkaan vankeja vaan tappavat suoralta kädeltä. Ei sillä, että toivoisin Mireyan jäävän vangiksikaan vihollisien leiriin. Olisi siis hienoa, että hän oli saanut hoidettua homman itse, vaikka hieman kyllä hävetti, että olin antanut moisen tapahtua enkä ollut auttamassa toista tiukan paikan tullen, mutta en enää antaisi itseni tehdä samaa virhettä uudestaan. Se olisi anteeksiantamaton. Mireya kuitenkin kysyi myöskin minunkin matkasta, että sujuiko se hyvin. "Kyllä se oikeastaan ihan hyvin sujui... Sain kyllä pari kertaa tapella hengestäni, mutta oikeastaan se ei ole uutta. Olenhan kuitenkin henkivartija ja osaan kyllä pitää puoleni sekä toistenkin puolia tai lähinnä sinun puolia", sanon lopuksi hieman hymyillen myöskin perään.

Mireya jatkoi siitä, että toivottavasti puuttuvat perilliset todella löytävät tänne. "Eivätköhän", sanon siihen, koska pitihän aina ajatella positiivisestikin asioista. Sitähän aivan masentuisi elämän tähden, jos olisi aina negatiivinen asenne kaikkeen ja kaikkiin. Tosin sitten seuraavaksi siihen tosi asiaan, että viholliset saattaisivat löytää meidät täältä vaikka kuinka nopeasti kun minäkin olin tänne aika nopeasti jälkiä seuraamalla löytänyt. Tosin jos jälkiä ei olisi ollut, en olisi nyt tässä. Etsisin varmasti vieläkin tätä paikkaa, mutta tänne löysi kyllä liian helposti. Mireya jatkoi siitä, että asiasta pitäisi kertoa jollekin Cainelle heti kun hän tulee takaisin. "Onko hän siis teidän johtaja vai?" kysyn sitten kun Mireyan puheiden mukaan tämä Caine oli joku tärkeäkin henkilö tästä porukasta ja tuntui tietävän suunnitelmasta ja kaikesta paremmin kuin muut. Lopuksi Mireya jatkoi sille paikalle tulleelle prinssille siitä, että eksyminen ei haittaisi mitään ja sitten tämä kyseli, että oliko kyseisellä prinssillä nälkä. En kuitenkaan pystyisi ruokkimaan koko porukkaa ruuallani, koska olin lähinnä varannut sitä itselleni ja Mireyalle kun hän löytisi. Lisäksi olin kuvitellut, että kun Mireya löytyisi, niin lähtisimme takaisin Estariin, mutta nyt suunnitelma oli muuttunut, joten en ollut varautunut siihen. Ruokaa ei siis ollut kovinkaan paljoa enää tarjottavaksi.

Vastaa tähän
Nimi: Par
Lähetetty: 09.09.2015
23:54
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
BENIAMINO

Ryuumein sanoessa tarinan olevan pitkä Beniamino istahti maahan, sillä toisen polven varassa oleminen ei ollut kaikista mukavin asento. Ryuumein kertoessa pitkää tarinaansa Beniamino kuunteli hiljaa. Mitä pidemmälle tarina eteni, sitä vähemmän Beniaminon mielessä oli sanoja. Miten tuollaiseen elämään sanottaisiin mitään, mikä parantaisi oloa? Beniamino haroi hiuksiaan yrittäessään miettiä jotain sanottavaa, mutta mitään järkevää ei tullut hänen mieleensä.

”Tietenkään en mene kertomaan tästä mitään kenellekään, saatte siitä sanani. Valitettavasti en osaa sanoa mitään mikä voisi auttaa teitä tässä tilanteessa. Minun elämäni on ollut täysin erilainen, kamalinta mitä minulle on tapahtunut on että tiukka opettajani laittoi minut kirjoittamaan viiden sivun esseen siitä, miten ascot-kravatti on aseteltava, kun se ei kerran ollut siististi illallisella. Ymmärrätte varmaan, että minun on mahdotonta kuvitella, että joku eläisi kuvailemallanne tavalla, saati miltä se heistä tuntuisi. Olen pahoillani, että en kykene olemaan avuksi tämän enempää”, Beniamino sanoi lopulta hiljaa. Ehkä asian kertominen edes jollekin auttaisi Ryuumeitä, vaikka ei Beniaminosta kuuntelun lisäksi mitään muuta hyötyä ollutkaan.

Vastaa tähän
Nimi: devi
Lähetetty: 10.09.2015
15:05
Muokattu: 10.09.2015
18:11
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
RYUUMEI

Suljen rusehtavan punertavia silmiäni hiljaa huokaista. En ollut edes varma, että miksi ihmeessä silmäni olivat ihan oudon väriset, kun ne taittivat hieman punaiseen väriin kuitenkin. Äidin silmät olivat ruskeat kyllä ja isän taas siniset kuten Mizeriankin, joten luultavasti se taisi olla vaan joku pigmenttihäiriö, mutta kuinka vaan. Ei se nyt kiinnostanut kuitenkaan ketään eikä edes itseäni. En edes halunnut näyttää niin idiooteilta ihmisiltä, jotka ovat vaan kohdelleet minua koko elämäni ajan huonosti ja luoneet minulle elämäni helvetin. "Ajattelin jossain kohdassa, että vanhempien viha minua kohtaan olisi ohimenevä juttu. Odotin ja odotin sitä, että vanhemmat voisivat edes hyväksyä olemassaoloni, mutta niin ei koskaan ole tapahtunut. Tajusin, että vanhemmat eivät todella osaa rakastaa minua. Ajattelin kuitenkin sen tajuttuani, että en ehkä edes halua moisilta rakkautta itseäni kohtaan, mutta se olisi ollut käsittämätön valhe. En ole halunnut heiltä muuta kuin hyväksyntää ja rakkautta. Mietin kuitenkin, että jos vanhemmat eivät pysty rakastamaan minua, niin ehkä rakkaus syntyy uudessa muodossa... niin kuin olisi suhteessa jonkun ihmisen kanssa. Niinkään ei kuitenkaan ilmeisesti tule tapahtumaan ja Mireyakin sanoi ihan selvästi, että on hyvä, että en edes tule koskaan samaan ketään rinnalleni, koska jos saisinkin jälkeläisen, niin se olisi aivan kamalaa, koska silloin maailmaan syntyisi joku, joka kantaisi minun geeniä. Mireyasta se oli hyvä, että maailma välttyy jälkeläisiltäni... Tai siis mahdollisilta sellaisilta. Ei kun mahdottomilta, koska enhän edes voi koskaan saada ketään. Ei sillä, että edes haluaisin välttämättä naista rinnalleni tai edes jälkeläistä, mutta kun vanhempieni lisäksi myös Mireya on nyt sanonut, että on hyvä, että kukaan ei rakasta minua. Se tekee kipeää, vaikka en fyysisesti mitään voi tunteakaan", kuiskaan perään, vaikka en vieläkään ollut ihan täysin varma siitä, että miksi ihmeessä kerron näitä asioita. Oloni ei tullut yhtään paremmaksi, vaikka kerroinkin ne. Sitä väitetään, että puhuminen auttaa... No ei auttanut. Mikään ei muuttunut millään tavalla.

Joka tapauksessa Ben oli istunut kunnolla maahan ja kun olin saanut ne ensimmäiset asiat kerrottua ja sanottua siitä, että en halua toisen levittelevän asioitani eteenpäin, niin tämä sanoi siitä, että ei menisi kertomaan niitä ja saisin siitä jopa hänen sanansa. "Olet ainut, joka tietää nyt tästä. Jos joku muukin tietää, niin ei menee kauaa kun tiedän, kuka tietojani on kertonut. En pidä lavertelijoista ja muutamalle sellaiselle on käynyt jo huonosti. Mutta ei hätää, en tee mitään, jos et kerro", sanon, koska en todella halunnut, että muut saisivat tietää. Jos haluan kertoa jollekin toisellekin, niin teen sen itse. Sitä ei tarvitse kertoa puolestani eikä myöskään saa. Jos Ben alkaa todella kielikelloksi, niin takaan, että sen jälkeen hän ei puhu enää koskaan, koska ilman kieltä se on aika vaikeaa. Olen julma ja säälimätön, mutta se tavallaan kuitenkin suojelee minua. Se on osaksi itsepuolustusta. Joka tapauksessa Ben jatkoi, että ei valitettavasti osaa sanoa mitään tässä tilanteessa tai mitään, mikä voisi minua auttaa. "En odottanutkaan mitään sellaista. Ei mikään edes enää voi auttaa minua..." sanon siihen. Halusin ainoastaan hyväksyntää tai edes hyväksyntää tai edes tosiystävän elämääni. Sellaisen, jolle kelpaan sellaisena kuin olen. Sellaista tuskin kuitenkaan on eikä ystävänkään saaminen muuttaisi kuitenkaan menneitä. Olisi kuitenkin kivaa tietää, että joku edes välittäisi. Aidosti siis eikä vaan sanoisi sanoja, jotka haluan kuulla.

Ben jatkoi pian siitä, että hänen elämänsä on täysin erilaista. No en odottanutkaan, että hänkin jostain kumman syystä olisi kokenut täysin samat asiat. Tämä selitti myöskin, että kamalinta, mitä hän on koskaan koko elämänsä aikana kokenut, oli essee siitä, että miten ascot-kravatti asetaan oikein. "En edes tiedä, mikä se on tai eroaako se tavallisesta kravatista jotenkin. Toiseksi... en tiedä edes, että mikä on essee. Tajusin kuitenkin, että elämäsi on täysin erilaista etkä osaa kuvitella elämäni helvettiä. Ei se haittaa, koska en odottanutkaan mitään sellaista", mumahdan lopuksi. Se viikatekin pitäisi edelleenkin saada veden pohjasta ongittua ylös, mutta tällä hetkellä ei oikein edes jaksanut huvittaa. Olkoot siellä sitten... ainakin se on piilotettu maailmalta niin kuin vanhemmat halusivatkin. Kumma, että heidän halunsa aina toteutui ja minun ei koskaan. Tosin ei haittaisi vaikka viholliset polttaisivatkin Dehrahin maan tasalle, koska en halunnut enää palatakaan.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 10.09.2015
16:34
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
CAINE

Kommenttini alkoholinkestämiskyvystäni selvästi huvitti Jeremyä, mutta ilmeisesti hän oli säästynyt näkemästä tätä omin silmin. En edes liioitellut asiaa kovinkaan paljoa, vaikken nyt kovin usein ollutkaan asiaa päässyt kokeilemaan. Ehkä sekin asia paranisi hiukan iän myötä, mutta tällä hetkellä vähäinenkin alkoholimäärä humahti päähän nopeammin kuin nuoli jousen jänteeltä ja se oli sitten siinä. No ehkä siitä ei kuitenkaan tarvinnut tässä kohtaa murehtia.

Olin helpottunut, kun Jeremy lopulta sanoi ymmärtävänsä, joskin oli selvästi harmistunut asiasta edelleen. No ymmärsin häntä kyllä, en itsekään tykännyt salailusta ja olisi ihanaa voida olla vapaasti Jeremyn kanssa. Olin luonteeltani muutenkin huono salaamaan asioita ja peittelemään tunteitani, mutta tämän asian kanssa ei oikein voinut muuta. Ja tärkeintähän kuitenkin oli, että saimme olla yhdessä. Vähän merkitystä oli sillä, että tiesikö siitä kaikki vai ei kukaan. Ainoa, mikä merkitsi, oli se, että rakastin Jeremyä ja hän minua. Olkoonkin, että tulevaisuutemme ei vaikuttanut kovinkaan valoisalta, koska yhdessäolomme oli vastaan kaikkea mitä minun kuului edustaa. Se oli surullista, mutta tahdoin silti uskoa, että kaikki järjestyisi vielä. En murehtinut tulevaa, tärkeintä oli tämä hetki ja tahdoin elää siinä ilman murhetta huomisesta.

Jeremy tosin ei ollut yhtä huoleton tulevaisuuden takia. Hän toivoi voivansa suojelevansa minua kaikelta, mitä vastaan tulisikaan. ”Et voi suojella minua ihan kaikelta, enkä ole ihan avuton loppujen lopuksi itsekään.” Muistutin häntä, sillä ei yksi ihminen kuitenkaan voinut ihmeitä tehdä. Jeremy kuitenkin sanoi suojelevansa minua hengellään ja murehti sitten, että kuka minua sen jälkeen suojelisi? ”Tiedän sen, minä luotan sinuun. Sinun kanssasi minun ei tarvitse pelätä mitään.” Vastasin hiljaa. Miehen viimeiset sanat tuntuivat pahalta, enkä halunnut ajatella moista asiaa. ”Älä mieti sitä nyt. Olemme kumpikin elossa nyt ja vain sillä on merkitystä. Turha surra etukäteen mitään mille ei voi tehdä mitään.” Sanoin sitten. Jos Jeremy lähtisi luotani, en kyllä enää varmaan välittäisi kenenkään suojeluksista. En tekisi mitään maailmassa, missä ei olisi Jeremyä.

Lopulta sain miehen huomion näistä kurjista asioista taas itseeni sillä huomautuksella, että olimme parhaillammekin kahdestaan. Emme enää puhuneet, koska sanoja ei tarvittu. Jeremy laski miekkansa maahan ja kietoi kätensä ympärilleni. Painauduin Jeremyä vasten ja kiedoin käsiäni hänen hartioittensa ympärille, kun hän kumartui suukottamaan minua huulille. Katsoin hänen verenpunaisiin silmiinsä ja tunsin kaiken surun ja huolen loittonevan mielestäni. Jeremyn vahvojen käsivarsien suojassa minun oli turvallista olla. Painoin huuleni Jeremyn huulia vasten kunnon suudelmaan sulkien silmiäni raukeasti. Jos emme saisi paljon aikaa näihin kahdenkeskeisiin hetkiimme, niin niitä hetkiä ei saisi tuhlata turhuuksiin. Juuri nyt ei ollut sotaa ja velvollisuuksia, oli vain minä ja Jeremy ja hiljainen yö.

Vastaa tähän
Nimi: Janchi
Lähetetty: 10.09.2015
17:29
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
MIREYA

Ystäväni mielestä oli parempi, että olin päässyt pakoon. Tietysti itse olin samaa mieltä.
"Joo, olisi ollut ikävää heittää veivit jo matkan alkutekijöissä", totesin ja naurahdin pienesti. Vaikka tilanne olikin ollut kuumottava metsässä, kun viholliset olivat minut huomanneet, kuumottavista asioista oli mukava vitsailla, sillä se rauhoitti mieltä sekä alitajuntaa jonkin verran. Tietysti pelkäsin, että samainen tapahtuisi uudelleen eikä se hoituisikaan yhtä helposti kuin viimeksi, mutta onneksi Rauf oli nyt täällä ja pystyi auttamaan minua, jos jotain sellaista sattuisi. Punertavatukkainen kertoi pian myös, miten hänen oma matkansa oli sujunut, kun kerta olin siitä kysynyt äskettäin. Kuulemma oli mennyt hyvin, vaikka olikin pari kertaa joutunut taistelemaan hengestään.
"Onneksi olet niin taitava, että et kuole ihan tuosta noin vain", kehuin hymyillen toista. Onneksi Rauf ei ollut kuollut matkallaan tänne.

Pian Rauf vielä lisäsi, että eivätköhän muutkin perilliset löytäisi paikalle. Toivottavasti löytäisivät ennen vihollisia tai sitä, kun vaihdamme taas paikkaa. Rauf vielä kysyi sitten oliko Caine meidän johtajamme.
"No meillä ei varsinaisesti ole johtajaa, mutta Caine tuntuu meistä järkevimmältä... Tai siis hän osaa tehdä suunnitelmia ja sen sellaista ja olemme päätyneet siihen, että Caine toimii ns. johtajan roolissa, vaikka me muutkin voimme tietysti kertoa ideoita sun muita. Ehkä johtajan rooli vaihtuu myös jossain vaiheessa jollekin toiselle tai jopa kiertää meidät kaikki läpi", selitin, mutta en tiennyt saisiko kukaan selityksestäni mitään irti, sillä olin todella huono selittämään asioita. Pölpötin yleensä vain turhanpäiväisiä ja kivoja asioita enkä juuri miettinyt mitään tällaisia. Sain leipänikin syötyä loppuun ja join jälleen lisää vettä.

Vastaa tähän
Nimi: Janchi
Lähetetty: 10.09.2015
17:41
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
JEREMY

Mietin, mitähän Caine mathaisi vastata kysymykseeni siitä, että kuka tuota suojelisi kuolemani jälkeen. Sitä ennen Caine tosin sanoi, että en voi suojella tuota kaikelta, ja hän ei ole täysin avuton. Naurahdin ihan pienesti ja hymyilin sitten. En minä ollut kuvitellutkaan toisen olevan ihan avuton, mutta kai minä nyt haastavissa tilanteissa saisin rakastani suojella niin paljon kuin mieleni tekisi. Katsoin prinssiä, kun tuo sanoi, että olisi turha murehtia tulevaisuuden asioita, joihin ei itse voisi vaikuttaa millään tavalla. Nyökkäsin. Sehän oli täysin totta. Miksi miettiä moisia, kun voisi ajatella nykyhetken asioita tai jotain muita asioita. Iloisia asioita. Tällaisina aikoina muutenkin pitäisi pysyä positiivisena eikä masentua, sillä muutenhan mistään ei tulisi yhtään mitään, kun yritettäisiin vain kamppailla ikävien ajatusten kanssa.

Suukottaessani punapäistä prinssiäni, tunsin miten tuon kädet kietoutuivat hartioitteni ympärille tiukasti. Tiukensin hieman omaa otettani nuoremmasta miehestä, sillä halusin syleillä toista okein kunnolla ja se tuntui hyvältä. Katselin hetken Cainen silmiä, mutta suljin pian omani, kun rakkaani muutti suukon syväksi suudelmaksi. Suutelin tietysti takaisin samalla mitalla ja vein toisen käteni Cainen takaraivolle, antaen sen sukeltaa tuon pitkiin punaisiin hiuksiin. Toivottavasti kahdenkeskeinen hetkemme ei loppuisi aivan heti, sillä nautin tästä tilanteesta, kun sain olla Cainen kanssa tällä tavalla kaksin. Tämä oli aika romanttista, suutelua öisessä ja rauhallisessa metsässä. Kukaan ei häirinnyt. Taustalta kuului vain vaimeaa yölintujen laulua.

Vastaa tähän
Nimi: devi
Lähetetty: 10.09.2015
18:19
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
>teen tässä nyt sitten pienen tarkennuksen tota Ryuumein viimeistä roolia ajatellen eli kun en selvästikään ajatellut loppuun asti kaikkea kyseisen roolin kirjottamisen suhteen ajattelemisen puutteen vuoksi...
mutta siis kun tosiaan kirjotin sinne, että Ryuu ei osaa lukee tai kirjottaa, niin toki se kuninkaallisena osaa ne kyseiset taidot, että sen kohdan voi unohtaa ihan täysin ja sitä ei siellä ainakaan leikisti ole missään kohdassa ollut...

tosin nyt se kohta on kuitenkin muokattu pois sieltä, joten sitä kohtaa ei tosiaan ole enää siellä

Vastaa tähän
Nimi: devi
Lähetetty: 10.09.2015
18:56
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
ABDAL RAUF BARAKAH - ESTAR - HENKIVARTIJA

Mireya oli myöskin sitä mieltä, että olisihan se kurjaa heittää veivit jo matkan alkutekijöissä. "Yhtä kamalaa se olisi koska vaan..." totean siihen vakavana, vaikka Mireya itse naurahtikin siinä kohdassa. "Niin enhän voisi olla henkivartija, jos en edes itseäni osaisi suojata. Eikä se ollut ensimmäinen kerta, joten ei se nyt vaikeaakaan ollut tai ei ainakaan sillä tavalla kamalan vaikeaa, vaikka toki jokainen taistelu antaa oman haasteensa, mutta tässä kuitenkin olen ja kaikki on hyvin", selittelen kun Mireya sanoi siitä, että onneksi olen niin taitava, että en kuole tuosta noin vaan. Tosin taisin hieman ehkä punastuakin tai ainakin tunsin kuumotuksen poskillani kun Mireya oli kehunut taitavaksi. Ei sitä yleensä noin suoraan taitavaksi kuitenkaan ole kehuttu, joten olin kyllä ihan otettukin. Mutta olisihan se vasta ollutkin, jos olisin mennyt kuolemaan kesken kaiken.

Sitten siihen johtaja juttuun, että johtajaa ei kuitenkaan virallisesti ollut. "Jos minulta kysyttäisiin, niin johtaja voisi olla aika hyväkin asia, koska silloin kuunneltaisiin yhtä, joka on perillä suurimmasta osasta asioita eikä kaiken maailman turhia kälätyksiä. Tietenkin johtajan pitäisi ottaa kaikki muutkin huomioon eikä johtajaa jalustalle tietenkään nostettaisi ja lisäksi, että oltaisiin reiluja kaikkia kohtaan, niin olisi suotavaa, jos kaikki saisi äänestää kerran sitä, kenet johtaksi itse haluaisi. Itseään ei tietenkään saisi äänestää. Tai mielestäni johtaja vaan olisi hyvä asia. Tietenkään minä en sitä päätä, mutta kunhan kerroin vain mielipiteeni asiasta. Se voisi myöskin helpottaa asioiden hoitoa", kerron mielipiteeni katsoen tietenkin Mireyaa kun puhuin hänelle kerta.

Vastaa tähän
Nimi: Par
Lähetetty: 10.09.2015
22:49
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
BENIAMINO

”Uskon Mireyan olleen kiukuspäissään silloin kun hän sanoi tuon, ei hän vaikuta ihmiseltä joka oikeasti tarkoittaisi sitä. Ihmiset tuppaavat suutuspäissään päästää suustaan asioita joita eivät oikeasti ikinä tarkoittaisi. Ja ymmärtääkseni tappelitte aika rajusti hänen kanssaan, joten ei olisi ihme jos hän haluaisi olla mahdollisimman ilkeä”, Beniamino yritti lohduttaa Ryuumein kerrottua Mireyan kommentista. Hän yritti edelleen miettiä, mitä Avalon oli sanonut hänelle ja mikä sopisi edes etäisesti Ryuumein tilanteeseen.

”Kerran, kun olin itse huonolla tuulella saatuani kunnon torut, hyvä ystäväni sanoi, että itsensä sääliminen ei ikinä auta mihinkään. Se on vain ajan ja energian haaskausta, jonka voisi käyttää tilanteen korjaamiseen. Tällä hetkellä vaikuttaa, että toteutatte heidän oletuksiaan siitä, että teistä ei voi pitää käyttäytymällä vihamielisesti kaikkia vastaan, ainakin jos he eivät ole teidän mieleenne. Jos haluatte ystävällisyyttä, helpoin tapa saada sitä on antaa sitä itse ensin. En yritä loukata tai sanoa että ratkaisu tulisi olemaan helppo, mutta te itse olette ainoa, joka voi oikeasti auttaa teitä itseänne”, Beniamino sanoi viimein.

”En halua hoputtaa tai vaikuttaa välinpitämättömältä, mutta suosittelisin, että palaisimme pian miettimään, miten saisimme viikatteenne lammen pohjasta. Olemme olleet poissa jo tovin, ja muut alkavat mahdollisesti huolestua, ja Mireyahan halusi kylpeä vielä jos löydämme vettä. Voisin mennä noutamaan Calderin, jos te haluatte odottaa täällä ja olla hetken aikaa yksin jos se on tarpeen, tai voitte tulla mukaani, sillä en usko että saamme viikatetta ylös tuolta ilman hänen apuaan”, Beniamino ehdotti varovasti.

Vastaa tähän
Nimi: devi
Lähetetty: 11.09.2015
10:49
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
RYUUMEI DEHRAH

Ben aloitti sillä, että uskoi Mireyan sanoneen sanansa silloin vaan kiuskuspäissään, koska ei vaikuta ihmiseltä, joka haluaa pahaa ihmisille. No ulkonäkö voi pettää ihan hyvin ja onhan Mireya voinut vaan esittää jotain hyvyyden hyvyyttä, että ihmiset tykkäisivät hänestä ja paljastanut vasta sitten todellisen luontonsa. Itse en edes jaksanut vaivautua esittämää jotain toista, koska se ei kuitenkaan johtaisi mihinkään. Tosin Ben jatkoi siitä, että ihmiset saattoivat sanoa joskus asioita, joita ei tarkoittaisi koskaan ikinä sanottavaksi. Niin no olihan sekin totta, mutta ovat kyseiset sanatkin olleet totta tähän asti, koska en ole koskaan vielä saanut ketään edes ystävä mielessä rinnalleni. Ei sillä, että edes odottaisin jotain rakkaussuhdetta, koska en kuitenkaan osaisi suhtautua sellaiseen niin kuin joku normaalimpi ihminen osaisi. Mutta se nyt oli vaan kuitenkin Mireya eli nainen, joten turhaa siitä nyt on masentua. Ehkä Mireya sanoi sen siksi, koska ei itsekään omista minkäänlaista ihmissuhdetta? Joka tapauksessa vielä siihen, että Benin ymmärryksen mukaan tappelin Mireyan kanssa aika rajusti. "Rajusti...? Viilsin vaan pari haavaa hänen käteensä... No ehkä uhkailin hänen henkeäänkin, mutta Caine kerkesi puuttumaan asiaan ennen kuin edes kerkesin ajattelemaan seuraavaa iskua, joten ei se kehkeytynyt rajuksi tappeluksi millään tavalla tai ei, jos minulta kysytään. Kaikki nyt varmaan ajattelevat kuitenkin omilla aivoillaan sen, että mikä on rajua ja mikä ei, mutta ei siinä mielestäni mitään rajua ollut. Jos tappelu olisi ollut raju, Mireyaa ei tunnistettaisi enää edes ihmiseksi, mutta antaa olla. Ei sillä ole väliä enää, koska se tapahtui jo", sanon siihen. Pointti Benin jutussa kuitenkin oli se, että jos tappelua ei olisi ollut, Mireya ei olisi sanonut sanojaan. "Kävin hänen kimppuunsa niiden hänen sanojensa takia. En olisi muuten käynyt kimppuun, joten Mireya aloitti sen. En vaan kestänyt enää sitä kun Mireya solvasi minua kaikkien teidän silmien alla. Kävin kimppuun, koska halusin Mireyan pitävän suunsa kiinni. No, ainakin se toimi", sanon lopuksi, koska Mireya ei ole enää sen jälkeen aukonut päätään minulle, joten asiani meni ymmärrykseen, joten toisin sanoen voisin jopa myöntää, että osasin sittenkin edes jotain, vaikka joidenkin mielestä väkivalta ei ratkaise mitään vaan sanat pitäisi jo auttaa. Eivät sanat kuitenkaan auttaneet mitään Mireyan hiljentämisessä, koska hän vaan jatkoi, joten tein niin niin kuin parhaiten osasin asian hoitaa.

Seuraavaksi seuraavaan asiaan eli jonkunlaiseen auttamisyritykseen mitä ilmeisemmin siitä, että itsensä sääliminen ei ikinä auta. "Enhän toki yleensä itsesäälissä ryvekään. En edes ole koskaan avautunut kenellekään, mutta kyllä itsesäälissä rypeminen on todella säälittävää eikä se ole koskaan auttanut muutenkaan, koska ei se muuta asioita. En vaan osaa korjata asiaa mitenkään ja vanhempien kanssa on vaikea keskustella mistään järkevästi, koska he ovat mielestään aina oikeassa kaiken suhteen", sanon Benin jatkaen siitä, että jos haluaa ystävällisyyttä itseään kohtaan, niin pitäisi ensin itse toimia. "Olen yrittänyt jo sitä... Tai en siis vanhempiani kohtaan, koska heitä ei kiinnosta, joten ei minuakaan kiinnosta. Mutta yritin kyllä aluksi olla jopa ystävällinen Mireyaakin kohtaan. Vastasin omasta mielestäni jopa hänen kysymykseensä ihan niin kuin joku toinenkin olisi vastannut, mutta Mireya totesi siihen, että ei halunnut vastauksia minulta. Siitä se riita ja sitä mukaan tappelukin alkoi", selittelen seuraavaksi, josta vielä lopuksi siihen, että jos todella haluan jonkun asian muuttuvan, niin se lähtisi minusta itsestäni. "Taidat varmaankin olla oikeassa", myönnän lopuksi, mutta en yhtään tiennyt, että mitä minun sitten pitäisi tehdä. Pitäisi varmaan jotenkin koittaa käyttäytyä eri tavalla ihmisiä kohtaan, mutta en ollut sosiaalisuuden huippu. Tuskin muutkaan olivat, mutta jostain syystä olen vaan onnistunut saamaan suurimman osan ärtymyksen vaan niskaani. Kaikille tällä matkalla oleville en ole edes vielä puhunutkaan mitään, mutta niille, joille olen, niin jotenkin tilanne on kääntynyt aina kaaokseksi. On siis hyvinkin outoa, että Ben on edes jaksanut minua näinkin kauan, mutta ehkä voisin sanoa, että tavallaan se taisi olla edistystä, vaikka en ole tehnyt nyt muuta kuin valittanut ja huutanut toiselle, vaikka Ben nyt ei ole mitään tehnytkään. Toisaalta enhän enää huutanut tai ollut mitenkään hyökkäävä tai muuten vaan aggressiivinen, vaikka se kyllä kuului luontooni. Toisin sanoen olin varmasti edes hieman edistynyt. Ehkä säälittävästä vuodatuksestani oli sittenkin apua? Tosin toista kertaa en kyllä enää aikonut moisesta valittaa ja eiväthän vanhemmat tai Mizeria edes olleet täällä, joten miksi moisia oli edes mietittävä?

Sitten asiasta täysin toiseen ja toisaalta puheenaiheen vaihtaminen oli varmasti jopa hyväkin ajatus, koska en itsekään jaksanut itseäni silloin kun olin niin säälittävä, että sille ei edes ole sanoja. Puheenaiheen vaihdos kuitenkin käsitteli sitä, että olisi syytä miettiä sitä, miten viikate lammen pohjasta saataisiin pois. Joka tapauksessa Benin mielestä muut saattaisivat alkaa olemaan jo huolissaan, koska olemme olleet jo tovin pois. "Ehkä olemme vaan etsineet vettä näin kauan? Ei kukaan totuutta tiedä. Ja kaikkihan luulevat kuitenkin, että myös Caine ja se idiootti Jerppa on mukanamme, joten koska Jerppa on vissiin Cainen homokaverin lisäksi myöskin jokunlainen henkivartijan tapainen olento, niin tuskin kukaan on edes huolissaan. Ei sillä, että edes henkivartijaa tarvisin. Pärjään vallan hyvin ilmankin sellaista", sanon vaikka kai se on myönnettävä, että henkivartija selitykseni oli ainakin hieman liioittelua, koska oli minullakin toki henkilökohtainen henkivartija, koska kuuluihan se nyt jokaisen kuninkaallisen tavanomaiseen varustukseen, vaikka eipä moista miestä täällä kyllä ole näkynytkään. Ei se tosin haittaa ollenkaan. Lisäksi taisin varmaankin liioitella valitukseni aikana jotain muitakin asioita, mutta on kuitenkin totta, että vanhemmat eivät tykkää minusta ja olen aika samantekevä heille ja he vierittävät kyllä yleensä kaikki syyt minulle. On myöskin totta, että isä käyttää rangaistusmuotona myös fyysistä väkivaltaa, jonka takia olen varmaan omaksunut käytöökseeni sen, että asiat hoidetaan väkivallan avulla ja kyllä selässäni todella on jälkiä moisesta toimenpiteestä, mutta että kaikki syyt olisivat minun, niin se oli kyllä liioittelua. Ainut vaan, että Mizeria ei saanut samaa kohtelua kun teki virheitä, mutta sai kuitenkin rangaistuksensa. Lisäksi joitain asioita olen tosin kuullut vaan Mizerialta, joten voi olla, että ne eivät edes ole totta. Antaa olla kuitenkin... Ei sillä ole väliä, mutta tavalla tai toisella onnistuin saamaan myötätuntoa ja huomiota itseäni kohtaan selityksilläni, vaikka osa olikin liioittelua, mutta tavallaan kuitenkin tottakin, mutta vaan kärjistettynä, vaikka elämäni ei oikeastikaan ole koskaan ollutkaan helppoa ja jossain kohdissa elämä on helvetiltä jopa tuntunutkin, mutta ei se sitä nyt ihan koko aikaa kuitenkaan ole ollut, vaikka annoin niin ymmärtää. Lisäksi tämä kaikki on tapahtunut vaan oikeasti perheemme sisällä ja muutaman sukulaisen kuullen. Mizeria kuitenkin oli väittänyt, että lähikylän kansakin olisi muka kuullut ongelmistani, mutta luulen, että se on Mizerialta vaan valhe, koska en tule Mizerian kanssa toimeen. Lisäksi on totta, että en välittäisi, vaikka perheeni kuolisikin.

Sitten siihen viikatteeseeni, joka makasi edelleeknin lammen pohjalla ja vielä siihen, että Mireya halusi kylpeä. "Sama se, mitä hän haluaa", sanahdan siihen, koska en edelleenkään tullut kuitenkaan naispuolisten kanssa juuri mitenkään toimeen, vaikka yritykseni oli ollut kyllä melko kova, mutta kun Mireya alkoi aukomaan päätään, niin en jaksanut enää yrittää. Jos joukkoon ilmestyisi vielä toinen naispuolinen, niin voisin yrittää seuraavalla kerralla hieman kovemmin, mutta jos sekin mahdollinen naispuolinen olento alkaa haastamaan riitaa, niin saamansa pitää. Ben selitti kuitenkin vielä siitä Calder nimisestä, joka siis hallitsi veden aseensa kanssa, että hänestä siis voisi olla apua ja voisin odottaa tässä tai tulla mukaan. "Odotan vaikka täällä ja koitan vaikka keksiä jotain samalla viikatteen saamiseksi lammen pohjasta, jos vaikka keksisinkin jotain", vastaan samalla toki myöntyen siihen, että se Calder tulisi sitten auttamaankin. Olemukseni oli myöskin muuttunut yhtäkkisesti, koska en vaikuttanut masentuneelta mitenkään ja aloin taas olemaan normaali itseni. Lisäksi olin saanut myöskin ärtymykseni rauhoittumaan, koska halusin uskoa, että kyllä saisin vielä rakkaan viikatteeni lammen pohjasta takaisin ja koska ärsytyksen huippu Mireya tai ääliö Jerppa eivät olleet täällä, joten ei tässä nyt enää ongelmaa juuri ollutkaan. Voisin kuitenkin koittaa vaikka sukeltamalla hakea viikatetta takaisin? Ehkä se voisi jopa onnistuakin?

Vastaa tähän
Nimi: Ttiinnn
Lähetetty: 11.09.2015
16:36
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
RENMEI VILLANUEVA ¤ CELEDE

Havahduin pieneen suhisevaan ääneen, en sen kummemmin vielä silmiäni aukonut vaan kuuntelin vain sitä ääntä, kuitenkin pian avasin sitten silmäni, hitaasti. Availlessani silmiäni aloin hiljalleen hahmottamaan paikat ja ensimmäisenä pistin merkille että elimme tällä hetkellä sitten yö ajassa, kellon aikaa taikka muuta vastaavaa en kyllä tiennyt, mikä kyllä sinänsä hieman harmitti, selvisin tosin erittäin hyvinkin ilman tarkkaa aikaa. Suuntasin katseeni taivaalle. Näytti olevan hieman pilvisen puoleista, joten tähtiä ei nähnyt selvästi, kuukin loisti vain välillä ohuena lipuvan pilvi verhon takaa.
Laskin katseeni sitten takaisin alaspäin, nojasin puuta vasten pienessä pusikossa, istuen risti-istunto asennossa, pitäen käteni reisieni päällä. Olin käynyt pienelle levolle tähän suojaisaan paikkaan, tosin en ollut laskenut sen varaan että oisin saattanut nukkua muutamankin päivän, olin nimittäin kohdannut epämukavia hankaluuksia matkallani Gilmarin laaksoon, pieni kutina takaraivossani sanoi ettei paikalla saattaisi kyllä enään ketään muita edes olla, lepoon oli mennyt liian kauan, mutta toisaalta, pienet haavat ja hieman suuremmatkin, vaativat sen hetken levon. Tosin se oli ollut ihan hyvä asia koska nytten yksikään haavoista ei vuotanut, eikä juurikaan aristanut. Käsivarsiini ja jalkoihini olin muutamat saanut, sekä kylkeeni hieman syvemmän, sen tosin olin sitonut jopa kiinni, muuten olisin saattanut menehtyä verenvuotooni.

Vedin sitten lopulta vain syvään henkeä ja nousin pusikosta epävarmoin ottein ylös, kyllä minua sittenkin hieman sattui ja kolotti sieltä täältä, päätin tosin että enään ei olisi varaa ollenkaan lepäilylle ja otin vain itseäni niskasta kunnolla kiinni ja lähdin sitten kulkemaan pimeyden turvin eteenpäin, valosalla liikkuminen saattaisi muutenkin olla jo aivan liian vaarallista, tietäen että vihollisia kuitenkin oli liikenteessä, itse olin jo jäädä niiden jalkoihin ja saada pahasti selkääni, minun onnekseni oli vastaan tullut häiriötekijöitä, joiden turvin itse olin livahtanut paikalta. Yksi huonopuoli oli matkassa, hevoseni oli siinä samassa hässäkässä hieman kuin kadonnut, ei se kyllä ollut mitenkään uutta, tiesin myös että se tulisi vielä palaamaan luokseni, viimeistään kaivatessaan huomiota.
Pian katselin taasen pienen pusikon suojissa ympärilleni, tiesin olevani lähellä, sen lisäksi että tiesin että olin todellakin jo Lunemarin alueella, pitkältikin, minua vain häiritsi se tosi asia että olin pahasti jäljessä aikatauluista ja kaiken lisäksi varmaan päivän kohta myöhässä, joten muut olisivat varmasti jo jatkaneet matkaa, sen lisäksi että olisin yksin liikenteessä, se oli tällä hetkellä monellakin tapaa vaarallisinta, stradegisesti varsinkin, aina muutaman ihmisen kanssa olisi turvallisempaa liikkua kuin yksin, vakavan paha luottamusongelmani tuli tässä juuri siksi vastaan. Rakastava isäni olisi tahtonut varmasti että olisin ottanut yhden henkivartijan matkaani, mutta en ollut tahtonut, kaduin sitä hieman kyllä tällä hetkellä.

Keskittymiskykyni oli herpaantuvaa sorttia näköjään tällä hetkellä, ajattelin ihan kaikkea tyhmää mahdollista, pitäisi koittaa pitää pää kylmänä ja keskittyä kyllä nyt olennaiseen, minulla kun olisi vielä muutama kilometri vielä käveltävänä, ja takaraivossani jomotti ajatus veteni loppumisesta, sitä ei enään paljoa ollut mukana, eväitä nyt ei enään edes ollut, niitä en juuri matkaan ollut edes ottanut, lähinnä vain vettä, ilman sitä ei selviäisi. Matkaravarani muuten olivat hieman kärsineet taistelun tiimellyksessä, joten ne olivat aika lailla tuhon omia, tärkeimmät olivat enään matkassa, niillä tosin tulisin selviämään, mutta toistaiseksi jatkaisin vain matkaani ja koittaisin selvitä perille asti, hieman kylkeäni alkoi kolottamaan, pelkäsin suuresti samalla että kylkeni aukeaisi pahemmin, jälki kun oli kylkiluiden korkeudessa ja selvästikkin nirhaissut yhdestä kohdasta hieman luuta, tunsin viiltävää kipua hengittäessäni syvemmin. Koitin keskittyä matkan tekoon mutta jouduin hieman hidastamaan tahtiani, olisin varmaankin perillä vasta aamutuimaan.

Vastaa tähän
Nimi: Ohdotar
Lähetetty: 12.09.2015
14:56
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
//se tunne kun lähetät pelauksen ja suntuubi päättää ignoorata koko asian :'D
Pelaan kyllä jahka jaksan uusia koko touhun

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 14.09.2015
23:32
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
CAINE

Painauduin Jeremyä vasten tämän kietoessaan käsiään tiukemmin ympärilleni. Oli hiljaista ja Jeremy oli oikeasti siinä. Hän oli taas luonani, miten olinkaan pelännyt, etten näkisi häntä enää, mutta nyt hän oli tässä ja hetken, kaikesta maailman synkkyydestä huolimatta, kaikki oli hyvin. Tunsin hänen vartalonsa omaani vasten, kätensä ympärilläni. Miehen toinen käsi siirtyi hiuksilleni. Tunsin hänen huulensa omiani vasten. Oli lämmin. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt siksi aikaa, kun suutelimme tässä metsässä maan eteläisimmässä kärjessä, niin kaukana kotoa. Hiljaisuus ja pimeä yö, puiden haviseva lehtiverho kätkivät meidät muilta. Niin kaukana kuin olimmekin kotoa, oli silti pysyttävä varjoissa. Se oli typerää, se oli turhauttavaa, mutta juuri nyt sillä ei ollut merkitystä. Juuri nyt ei ollut ketään muita, vain me kaksi ja hiljainen yö. Irrottauduin lopulta hitaasti suudelmasta ja avasin vihreitä silmiäni. Aika jatkoi taas kulkuaan, puiden lehdet havisivat kun todellisuus palasi. Mutta äskeisen aiheuttama lämpö jäi. Painoin päätäni Jeremyn rintaa vasten huokaisten hiljaa. Tässä oli liian hyvä olla, että tuntui kidutukselta tietää, että kohta olisi irrottauduttava ja palattava muiden luo. ”Minä rakastan sinua.” Kuiskasin hiljaa, koska hiljaisuus oli liian syvä ja kaunis häirittäväksi. Kuiskaus oli hento, hivenen haikea. Vaikka yritinkin parhaani mukaan olla murehtimatta tulevasta, se painoi silti harteita välillä kovin raskaasti. Onneksi minulla oli Jeremy, hänen avullaan jaksaisin. Jaksaisin loppuun asti, mitä lopussa sitten ikinä odottaisikaan.

Vastaa tähän
Nimi: Janchi
Lähetetty: 15.09.2015
12:39
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
MIREYA

Rauf ei ilmeisesti pitänyt pienestä vitsailustani vakavasta asiasta, koska sanoi, että veivien heittäminen olisi kamalaa milloin tahansa. Olihan tuo oikeassa.
"...Niin. Olisihan se kamalaa, mutta olen iloinen, että en vielä menettänyt henkeäni", sanoin ensin hieman vakavampana, mutta sitten hymyilin hieman iloisemmin. Kuuntelin, kun henkivarjinai kertoi, että ei voisi olla kenenkään henkivartija, jos ei osaisi edes itseään puolustaa. No olihan se totta, mutta olin nähnyt moneen kertaan, miten taitava taistelija Rauf oikein oli, joten kehut olivat paikallaan.
"Olen iloinen, että juuri sinä olet henkivartjijani. Olen säästynyt monilta kamalilta tilanteilta avullasi. Hienoa, että tulit tänne", kerroin ja hymyilin koko ajan. Onneksi isä ei luottanut taitoihini yhtään enempää kuin minäkään.

Seuraavaksi kuuntelin ystäväni mielipidettä johtajuudesta. Se kuulosti minusta oikeastaan tosi järkevältä. Pitäisi varmaan puhua asiasta, kun muutkin palaisivat ja loput saapuisivat paikalle.
"Minusta tuntuu, että Caine olisi paras johtaja, sillä hän on ottanut tähänkin mennessä kaikki huomioon ja kuunnellut heidän ideoitaan. Hän ei myöskään ole tiuskinut kenellekkään tai haastanut riitaa", selitin oman mielipiteeni siitä kenen pitäisi olla johtaja. Kenenkään äkkipikaisen ei nyt ainakaan pitäisi olla, saatika kenenkään, joka käy samalla puoella olevien kimppuun tai uhkailee heitä, kuten Ryuumei ja Calder. Mutta nämä olivat kuitenkin vain minun mielipiteitäni. Itse en johtajaksi edes ryhtyisi.

Vastaa tähän
Nimi: Janchi
Lähetetty: 15.09.2015
13:02
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
GUNNARS

Olin Caenezhin herttua, kuningattaren veli. Sisareni oli lähettänyt minut matkaan, poikansa perään. En itse oikein tätä ollut ymmärtänyt, koska mieheksi kasvaa vain, jos saa hoitaa asiat itsenäisesti, oli sitten kyse sodasta tai metsästämisestä. Olin kuitenkin lähtenyt matkaan hetken juteltuani sisareni kanssa. Kuningatar oli sanut minut vakuuttuneeksi siitä, että hänen poikansa Caine saattaisi tarvita apua tehtävällään. En voinut kieltäytyä katsottuani isosiskoni huolesta sekaisin oleviin silmiin. Olisin tietenkin voinut värvätä jonkun muun matkaan, mutta ajattelin lopulta, että ehkä asia olisi parempi tehdä itse. Perheeni vuoksi tekisin mitä vain. Olin pakannut kimpsut ja kampsut Alfgrimurin selkään ja lähtenyt matkaan nopeasti kummempia kyselemättä. Tiesin vain sen, että Caine oli matkalla Gilmarin laaksoon, joten siihen suuntaan olin minäkin lähdössä.

Oli kulunut jo päiviä lähdöstäni ja olin päässyt myös jo Lunemarin puolelle eilisen puolella. Tehtäväni oli kuitenkin hieman keskeytynyt yhteen metsään päästessäni, sillä olin leiriytynyt sinne yöksi ja olin lähtenyt kävelylle metsään. Alfgrimur odotteli paikalla, jonne olin leiriytynyt. Se oli suojaisa paikka, joten tuskin kukaan löytäisi sinne. Kierrellessäni metsää olin löytänyt oikean aarteen, suuren sieniapajan. En voinut vastustaa kiusausta, joten olin kyykistynyt noukkimaan sieniä. Onneksi minulla kulki housujen vyöllä aina kangaspaloja, joten saisin helposti ne muutettua pieniksi sienisäkeiksi. Olin todella iloinen ja olin siksi unohtanut hetkeksi tehtäväni.

Jossain vaiheessa aloin kuulla puhetta, mutta en vielä välittänyt asiasta, koska olin niin keskittynyt sienien keräämiseen. Mietin jo millaisia patoja ja muita ruokia saisinkaan niistä tehtyä. Voisin tarjota niitä muillekin. Pian puhe kuitenkin voimistui, joten nousin ylös vain katsoakseni, ketkä siellä pensaan toisella puolella puhelivat. Yllätyin hieman nähdessäni siskonpoikani sekä jonkun toisen punatukkaisen miehen. Jos muistelin oikein, olin nähnyt tuon myöskin kuninkaanhovissa. Hän saattoi olla siellä töissä, mutta juuri nyt en muistanut kuka hän oli. Olin jo menossa tehrvehtimään Cainea, mutta en kerennyt edes liikkua, kun jotain alkoi tapahtua. Nämä kaksi punatukkaista nuorta miestä alkoivat lempiä hellästi silmieni edessä. Suuteloivat ja halailivat. Omasta mielestäni kukin saisi rakastaa ketä halusi, mutta Cainella oli myös prinssin velvollisuudet. En tiennyt, mitä kertoisin kuninkaalle ja sisarelleni. Ehkä pitäisin asian salassa. Tuijottelin vain hiljaa varjoissa kahden nuoren ihmisen rakkautta, sillä en ollut sanavalmiina, mutta en tästä viitsinyt häipyäkään, sillä olinhan löytänyt Cainen, mikä oli ollut tehtäväni alunalkaenkin. Ei tuota viitsinyt hukata. Yritin keksiä sanoja valmiiksi, jotta voisin ilmoittaa paikalla olostani.

Vastaa tähän
<< Ensimmäinen < Edellinen  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  16  17  18  19  20  Seuraava > Viimeinen >>

Kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä!

©2019 GILDOMERA - Fantasiaroolipeli - suntuubi.com