Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
/ Etusivu / Roolipelifoorumi / GILDOMERA - roolipeli

<< Ensimmäinen < Edellinen  15  16  17  18  19  20  21  22  23  24  25  26  27  28  29  Seuraava > Viimeinen >>

Nimi: Megohime
Lähetetty: 28.10.2015
12:54
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
DORIAN

Mies siirsi välittömästi ratsunsa minun ja neidon väliin ritarillisesti ja koitti peitellä samalla kasvojaan massiivisen hattunsa lierin taakse. Ei sillä, että se pimeässä olisi pahemmin vaikuttanut mihinkään, mutta varovaisuus oli toki ihan viisaan ihmisen merkki näinä aikoina. Tosin kummankaan vaatevalinta ei ollut erityisen viisas, valkoinen erottui melko räikeästi pimeässä metsässä. Etenkin neiti lähes hohti valkoisuuttaan. Tarkkailin näitä kahta edelleen, etenkin tätä nuorta neitiä valkoisissa valkoinen keihäs kädessään. Keihääseen huomioni eniten kiinnittyi, se oli melko epätavallinen asuste nuorella naisella ja melko epätavallinen väritykseltään ja malliltaankin. Käänsin katseeni kuitenkin hattumieheen, kun tämä alkoi toivotella hyviä iltoja. Ilta oli kyllä mennyt jo aikaa sitten, jos ihan tarkkoja oltiin. Tämä jatkoi, että hänestä metsä oli mitä sopivin romanttiselle ratsastusretkelle ja he olivat matkalla etelään ystäviä tapaamaan ja täysin tietoisia reitistään. Kuulosti melko epäuskottavalta selitykseltä, kuka nyt tällaisena aikana keskellä yötä matkasi vain tuttavuuskäynnille? Seuraavaksi miekkonen kyseli olinko itse eksynyt. ”Kukin toki tyylillään.” Totesin heidän romanttiseen retkivalintaansa.

”En ole eksynyt, leiripaikkani sattui olemaan lähistöllä ja hevoseni havaitsi jotakin täälläpäin, joten tulin tarkistamaan asiaa. Olette varmaan tietoinen vihollissotilaista, ette muuten olisi noin hyvin aseistautuneita, joten ymmärrätte varmaan.” Vastasin yhä rennosti. ”Vaikutitte hieman eksyneiltä, joten tiedustelin asiaa siksi, mutta hienoa kuulla, että olin väärässä.” Sanoin astuen syrjään kaksikon tieltä.”Suosittelen varovaisuutta joella. Toisella puolen on aika paljon vihollisen sotilaita.” Neuvoin ja vilkaisin naista miehen takana, ennen kuin jatkoin. ”Luulisi Urumiyasta pääsevän nopeampaakin reittiä etelään ystäviä tapaamaan, mutta toivottavasti pääsette ongelmitta perille. Arvon neiti, teidän kannattaisi pitää keihäänne suojattuna, se on melko erottuva tuntomerkki ja olisi ikävää jos teidän korkeudellenne sattuisi jotakin. Täällä liikkuu varkaita, jotka mielellään riistäisivät sen teiltä.” Sanoin melko varmana siitä, että edessäni oli Urumiyan kruununperillinen, ellei nainen ollut varastanut asetta, mutta epäilin. Hän näytti aika kuninkaalliselta. Voi olla, että en olisi päätellyt asiaa, ellen kuskaisi yhtä perillistä aseineen sattumoisin myös etelään. Melko sattumaa tosiaan. Ystäviä tapaamaan, kyllä varmaan.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 28.10.2015
13:57
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
GALENA

Hienostunut pukeutunut nainen naurahti jollekin, mitä en ihan tajunnut, mutta en viitsinyt tiedustella, mille tämä nauroi. Kuitenkin tämä toistaiseksi nimetön nainen kysyi, että tässäkö me leiriytyisimme. No jos hän halusi leiriytyä tähän myös, niin en oikein voisi estääkään, metsä kun oli yhteinen. Niinpä nyökkäsin siihen ja nainen jatkoi, että oliko tässä jotain tasaista kohtaa, johon voisi levittää viltin. Katsoin ympärilleni ja löysin sitten aika mukavan tasaisen näköisen kohdan ja osoitin sitä. ”Esimerkiksi tuossa.” Sanoin naiselle alkaen irrottamaan satulalaukkuja ja satulaa Caonachin päältä. Poni hörähti tyytyväisenä ja silitin sen hiukan sekaista harjaa. Olisi kyllä varmaan hyvä harjata se pikapuoliin, kunhan löytäisin harjan. Kun olin selittänyt suuntaa naiselle ja miten tämä voisi helpoiten tarkistaa olevansa oikeassa suunnassa, tämä nyökäytti päätään, enkä ollut ihan varma, että tämä oli ymmärtänyt. Hän ei kai usein matkustellut. Pian hän kysyi, että viitsisinkö lähteä aamulla saattamaan häntä jonkin matkaa vai oliko minulla kiire. Sitä en oikein osannut odottaa, en erityisemmin riemastunut kenenkään vieraan kanssa matkaamisesta, mutta toisaalta… Ei minulla ollut kiirettä ja nainen varmaan tuntisi olonsa paremmaksi, jos suostuisin, eikä hänen tarvitsisi jatkaa yksin. ”Eiköhän se onnistu, kyllähän kasveja sieltäkin löytyy, joten ei minulla ole mitään tarkkaa suuntaa, joten voin toki tulla mukaasi jos tahdot.” Vastasin naiselle, vai olikohan hän vielä tyttö? Olin sen verran lyhyt itse, että oli vaikea arvioida muiden ikää. No eipä sillä kai väliä ollut, voisin varmaan auttaa häntä vielä ennen kuin lähtisin paluumatkalle.

Vastaa tähän
Nimi: Janchi
Lähetetty: 28.10.2015
14:22
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
TERISE

Kun olin aiemmin mietiskellyt, mihin voisin pistää vilttini, niin nainen ilokseni osoitti minulle hyvän paikan, joka oli tasaisempi. Kiitin ja aloinkin samalla purakamaan Friggin varustusta. Onneksi sentään ne osasin purkaa ja tietysti varustaa. En ollut aivan täysin avuton, vaikka melko avuton olinkin. Vaikka tällaisesta matkanteosta en välittänyt, uskoin että se auttaisia minua monellakin tapaa. En ehkä valittaisi tämän jälkeen niin pienistä ja osaisinkin jopa suunnistaa, yöpyä ulkona sekä ratsastaa taitavasti. Ei sitä tiennyt, mihin niitä taitoja tultaisiin tarvitsemaan. Nyt vielä tietenkään en oikein osannut näitä asioita, koska ensimmäistä kertaahan näitä tehtiin, paitsi ratsastusta jonkin verran, koska sitä olin kyllä harjoitellut kotona, vaikkakin kuljin useammin vaunuilla. Sain pian Friggiltä varusteet pois. En sitonut tuota mihinkään, sillä tiesin, että se ei karkaisi. Kyllä se saisi vähän vaellella, koska ei se kauas lähitis. Paikalla oleskelusta, kun se ei pidä juuri yhtään. Kotona meillä oli sille suuret laitumet ja isot karsinat, joten se oli tottunut vapaana tallustamiseen. Taputin isoa hevostani hymyillen.
"Haluatko omenan?" kysyin siltä ja aloinkin etsimään sellaista toisesta satulalaukusta. Pian löysin sen ja syötin sen hevoselleni, joka iloisesti rouskutteli sitä. Palasin satulalaukkujen luo ja aloin etsiä vilttiä yöpymistä varten.

Puuhaillessani nainen vastasi kysymykseeni. Tuo kertoi, että kyllähän tuo voisi matkata kanssani jonkin aikaa, koska kyllä niitä kasveja löytyi muualtakin. Olin iloinen, että nainen päätti tulla matkaseurakseni.
"Kiitos todella paljon! Oloni on heti turvallisempi, kun en ole ihan yksin. Enkä ole ikinä ennen edes lähtenyt minnekään yksin. Ihmettelen jo suuresti sitä, että pääsin tänne asti Gerosista ilman apua. Tosin oli minulla kartta, mutta kerran laukatessani se putosi viereiseen lampeen ja tietysti hajosi palasiksi, kun se oli paperia", kiittelin naista iloisena ja aloinkin sitten selittelemään matkani kulkua tähän asti. Toivottavasti en puhunut liikaa. Mitäs jos nainen ei pitänyt puhumisesta ja heivaisikin minut pois luotaan? Sitten eksyisin varmasti uudelleen.

Vastaa tähän
Nimi: devi
Lähetetty: 28.10.2015
17:19
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
ABDAL RAUF BARAKAH - ESTAR - HENKIVARTIJA

Katson kun Mireya tutkaili yrttejä tai jotain muita rehuja, joista minulla ei ole harmaintakaan hajua, vaikka Estarin voima onkin kasvit, mutta siinähän sitten odottelin ja pyörittelin peukaloitani, koska en muutakaan keksinyt.

>tässä oli tällänen multihuipentuma, ihailkaa ihan vapaasti XD

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 28.10.2015
17:48
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
CAINE

Keitto saatiin pian kiehumaan ja loput ainekset mukaan. Kun Mireyakin palasi henkivartijansa kanssa yrttienkeruumatkaltaan (?) ja soppa saatiin maustettua, niin pian alkoi olla valmista. Beniaminokin herätettiin transsistaan välillä ruokatauolle (?) ja pääsimme vihdoinkin syömään. Nälkä oli kovempi kuin koskaan, tai en ainakaan muistanut, että olisin ikinä vielä ollut näin nälkäinen. Ruuasta ei paljoa jäänyt aterian päätyttyä, sillä meitä oli aika monta ja kaikilla oli nälkä. Olo tuntui heti paljon paremmalta, vaikka yö olikin pitkällä. Väsymys ei painanut enää ihan niin pahasti päälle, kun nälkä oli tyydytetty, joten päätettiin vaihtaa leiriä saman tien. Olimme kuitenkin viivytelleet jo aika pitkään ja Ryuumeikin oli varmaan saanut itsensä lämpimäksi (?). Aloimme satuloimaan hevosia matkaa varten ja pakkaamaan tavaroita mukaan. Calder, Beniamino, Mireya ja Rauf saivat tehtäväksi harhauttaa mahdollisia takaa-ajajia sillä välin kun me muut etsisimme uuden, suojaisamman leiripaikan. Nuotio sammutettiin ja lähdimme taas liikkeelle.

Varoen parhaamme mukaan jättämästä liian selkeitä merkkejä reitille, vaikka se hevosten kanssa vaikeaa olikin, lähdimme liikkeelle. Piti vain toivoa, että viholliset harhautuisivat valejäljistä ja Mireya saisi perästäpäin piilotettua kulkureittimme, jotta meitä ei voisi seurata. Jatkoimme reippaasti sivuun aikaisemmalta leiripaikaltamme ja väsymys alkoi taas painaa. Piti kuitenkin päästä tarpeeksi kauas, jotta meitä ei heti löydettäisi, kun huijaus paljastuisi. Toivoin leiripaikan tulevan vastaan nopeasti, sillä aloin jo nuokkumaan ratsailla. Gwaedin kompuroinnista päätellen sekin alkoi olla väsynyt, eikä yhtään tykännyt matkan jatkamisesta, kun oli jo päässyt lepäämään. Taputin hevosen kaulaa väsyneenä ja jatkoimme vielä hetken aikaa, kunnes saavuimme matalalle montulle, jota puut reunustivat ja joka kasvoi pensaikkoa. Se vaikutti tarpeeksi suojaiselta paikalta ja kaikkia väsytti, joten leiri päätettiin asettaa seuraavaksi tähän. Laskeuduin ratsailta ja aloin taas riisumaan varusteita Gwaedilta, jotta hevoseni pääsisi nukkumaan ja että itsekin pääsisin. Kuitenkin tuurillani saisin ensimmäisen vahtivuoron ja nukkuminen saisi taas odottaa. Valvominen ei ollut erityisesti mieleeni, tummat silmänaluset eivät sopineet minulle, kun olin niin kalpea muutenkin.

// nyt voi siis jatkaa tosta ku ne on päässy tohon uuteen leiripaikkaan, ellei haluu kerrata tota samaa litaniaa viel ite :D
Ja toi hämäysporukka voi roolaa siitä et ne on tullu nyt vasta esim. tonne missä noi muut on ^^
Saa taas kysyy jos on kysyttävää tai jos oon unohtanu jotaki tosi oleellista.

Vastaa tähän
Nimi: neno
Lähetetty: 28.10.2015
18:02
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
SKYLER

Metsästä ilmestynyt mies säikäytti Skylerin hieman, sillä hän ei ollut huomannut miehen tuloa. Neoníla oli katsellut kyllä ympärilleen jo hyvän aikaa ennen miehen saapumista, mutta tyttö oli kuvitellut hevosen vain olevan muuten vain varuillaan, heillä kuitenkin oli tuntematonta seuraa mukanaan. Avalon ratsasti kuitenkin kaksikon väliin, jolloin Skyler odotti miehen hoitavan tilanteen. Toki hän auttaisi jos tarvetta tulisi, mutta puhuminen ei muutenkaan ollut hänen parhaita puoliaan ja puhumalla tämä olisi järkevämpi hoitaakin. Hän seurasi miesten keskustelua tarkkaavaisesti, tarkkaillen metsästä ilmestynyttä miestä koko ajan hieman varauksellisesti.

Kun tämä tuntematon mies yhtäkkiä puhuttelikin Skyleria, tyttö hieman yllättyi. Kuitenkin hän onnistui pitämään ilmeensä peruslukemilla, eikä paljoa liikahtanut satulassakaan. Voisi ehkä olla siis mahdollista ettei toinen huomaisi, varsinkin kun Avalon edelleen oli kaksikon välissä. (?) Skyleria hieman nolotti kuinka tuntematon oli periaatteessa arvannut oikein puhuessaan eksymisestä, hän itse kuitenkin oli eksynyt aika lahjakkaasti. Eihän hän enää varsinaisesti ollut eksyksissä törmättyään Avaloniin, mutta kuitenkin. Sen sijaan että olisi näyttänyt yllättyneisyytensä, hän kiristi otettaan keihäästä miehen ottaessa aseen puheeksi. Hän ei ollut täysin varma kuinka vastaisi tälle, sillä toinen oli arvannut täysin oikein hänen henkilöllisyytensä. ”Koska ilmeisesti tiedätte kuka minä olen, eikö olisi kohteliasta että esittelisitte itsenne seuraavaksi?” Skyler kysyi melko rauhallisesti, vaikka olikin hieman hermostunut.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 28.10.2015
23:23
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
GALENA

Nainen kiitti paikanvalintaopastuksestani, vaikka mielestäni se oli ihan kenen tahansa huomattavissa. Mutta nyt piti muistaa, että taisin olla tekemissä henkilön kanssa, joka ei varmaan ikinä ollut nukkunut metsässä. Kovin surullista, että sellaisiakin ihmisiä oli, kyllä jokaisen pitäisi edes kerran elämässään nukkua metsässä. En kyllä tiedä miksi, mutta minusta se oli tarpeellista. Paitsi talvella, kun voisi vilustua. Nainen alkoi purkaa tavaroita hevoseltaan ja samoin minä jatkoin myös Caonachin varusteiden riisumista. Poni oli tyytyväinen päästyään eroon ylimääräisistä tarvikkeista. Yleensä ratsastin ilman satulaa ja ohjaksia, mutta pidemmille matkoille mieluummin laitoin ne ja johonkin satulalaukutkin oli kiinnitettävä. Laitoin Caonachin kuitenkin kiinni pitkään naruun, koska ponilla oli tapana harhailla ja eksyä ja nyt kun oltiin vieraalla maalla, niin se ei olisi kovin hyvä asia. Naru oli tarpeeksi pitkä, että poni pääsi liikkumaan. Aloin sitten kaivaa laukkuani etsiäkseni astian ja vettä ja kaadoin sitten vettä ratsulleni, kun se ei nyt päässyt vettä itse etsimään.

Nainen kiitti sitten siitä, että lupauduin tulla hänen mukaansa. Kuulemma olo oli turvallisempi kun hän ei ollut yksin. Tämä tosin jatkoi, ettei ikinä ennen ollut lähtenyt minnekään yksin ja ihmetteli että oli päässyt tänne asti Gerosista. Ai hän oli siis Gerosista. En ollut ihan varma missä päin se oli, mutta varmaan pohjoisessa kuitenkin? Käsittääkseni se oli aika lähellä Estaria kuitenkin, mutta maantietoni oli aika hakusessa. Nainen selitti vielä kartastaan, joka tippui lampeen ja meni pilalle, koska se oli paperia. ”Minullakaan ei ole karttaa mukana. Pidän kyllä kartoista. ne ovat kauniita. Mutta en oikein osaa lukea niitä.” Sanoin tälle naiselle samalla kun kaivoin omia huopiani esiin matkatavaroistani. ”Olen muuten kotoisin Estarista.” kerroin sitten vielä, koska oli hänkin kertonut mistä tuli, vaikka vain ohi mennen tarinansa lomassa.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 29.10.2015
00:18
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
DORIAN

Yritin parhaani mukaan havaita neidin reaktioita paljastettuani arvelukseni hänen henkilöllisyydestään. Ihan vain varmistuakseni siitä, että olin oikeassa, vaikka en nyt nähnytkään, että kuka muu nainen voisi olla. Keihäs oli varmasti Urumiyan jääkeihäs ja vaikka en ollut ennen nähnyt kyseistä prinsessaa, kyllä tämä edessäni hevosensa selässä istuva neiti valkoisissa ja harmaissa vaatteissa vaaleine hiuksineen olisi hyvin mennyt prinsessasta. Lisäksi kuka aatelinen oikeasti matkasi näin salaa vihollisten keskellä, ellei ollut todella tärkeää syytä. Lisäksi heidän suuntansa oli auttanut asiaa, sillä aseet oli vietävä etelään Gilmarin laaksoon, joten todennäköisesti prinsessa henkivartijansa kanssa oli matkalla juurikin sinne. Tai en tiennyt oliko hattupäinen mies henkivartija vai muuten vain palvelija tai seuralainen, ei hän hirveästi sotilaalta vaikuttanut aseistuksesta huolimatta. En kuitenkaan pimeässä hirveästi pystynyt lukemaan neidin reaktioita, etenkin kun hattupääkeikari tönötti edessä. Taisi hän parantaa otettaan keihäästä, mutta muuten tästä ei kyllä voinut päätellä mitään.

Hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen neiti sitten myönsi asian itse. Hän siis oli Urumiyan kruununperijä, ellei valehdellut, mutta sitä en enää epäillyt. Laitoin veitseni pois ja annoin viitan valahtaa takaisin selkäpuolelleni neidin huomauttaessa, että olisi kohteliasta esitellä itseni myös, nyt kun tiesin kenen kanssa puhuin. ”Pahoittelen epäkohteliaisuuttani, mutta minun oli saatava teistä ensin varmuus.” Vastasin kumartaen hieman ja käänsin katseeni sitten taas Urumiyan prinsessaan. ”Olen Astoirwenin prinssin henkivartija, nimeni on Dorian Nightingale. Herrani odottaa minua leirissä vähän matkan päässä. Olemme matkalla etelään… ystävän luokse.” Vastasin viimeisen kommentin kohdalla vilkaisten prinsessan suojelijaa, joka tämän ystävävalheen oli ilmoille laittanut, tarkoittaen lähinnä sitä, että olimme samoissa tehtävissä kuin hekin todennäköisesti olivat. Katsoin sitten prinsessaa. ”Joten, kuten sanoin, nuori herrani odottaa ja minun on palattava hänen luokseen. Niinpä en häiritse teitä enempää ja annan teidän jatkaa matkaanne, mutta pitäkää varoitukseni mielessänne. Tietenkin, voitte myös liittyä seuraamme, en usko, että prinssini olisi sitä vastaan.” Sanoin, sillä valitettavasti velvollisuudet kutsuivat. Ehkä naisseura saisi Farranin hiukan paremmalle tuulelle tai ainakin yrittämään käyttäytyä edustavammin, tämän lapsellista mököttämistä ei kestäisi yhtään enempää. Ja vaikka tätä toivoinkin sillä, että saisin prinsessan liittymään leiriimme, olisi minusta muutenkin parempi ottaa heidät mieluummin mukaan, kuin antaa harhailla yksikseen.

Vastaa tähän
Nimi: Par
Lähetetty: 29.10.2015
01:04
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
AVALON

Miehen arvatessa Skylerin henkilöllisyyden, Avalon manasi hiljaa mielessään. Olihan hän itsekin arvannut Skylerin olevan yksi perillisistä tämän ulkonäön ja aseen perusteella, mutta että he sattuivat törmäämään toiseen ihmiseen keskellä metsää, joka myös arvasi saman. Hän päätti odottaa hiljaa, ja antaa Skylerin itsensä joko kieltää tai myöntää asian. Olisihan se epäilyttävää, jos hän alkaisi väittelemään, ja hän ei muutenkaan pitänyt valehtelusta, tosin puolitotuuksien lateleminen ei ollut hänelle minkäänlainen ongelma. Skyler myönsikin olevansa Urumiyan perillinen, ja mies kertoi itsekin olevansa matkalla Gilmarin laaksoon ja saattamassa prinssiään sinne. ”Olen Agathangelos D'Ambrosio, mutta kutsukaa minua aivan vapaasti Avaloniksi. Palvelen Nierdalesin prinssiä, ja olen matkalla etsimään häntä Gilmarin laaksosta, tai ehkä hän on jo lähtenyt kotimatkalle. Olen Skylerin seuralaisena, koska satuimme kohtaamaan tässä hetki sitten. Jos se ei teitä haittaa, liittyisimme mielellänne seuraanne”, Avalon vastasi miehen ehdotukseen lähteä hänen mukaansa harkittuaan asiaa hetken, suoristaen samalla hattunsa.

Vastaa tähän
Nimi: devi
Lähetetty: 29.10.2015
17:14
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
DAISUKE LUNEMAR

Ruoka saatiin vihdoin valmistettua ja sen jälkeen jopa syötyä. Sen jälkeen kyseessä oli nuotion sammutus ja sen jälkeen jokainen pakkasi niin sanotut kimpsunsa ja kampsunsa kasaan ja sen jälkeen piti löytää se uusi leiripaikka. En kyllä yhtään olisi jaksanut, mutta eipä sekään auttanut, että olisin yksin tänne lähtenyt. Se vilustuneeksi leimattu prinssi näytti kuitenkin jo selvästi voivan paremmin tai koittihan hän koko ajan sivuuttaa sen vilustumisongelmansa, mutta kuinka vaan. Hänkin kuitenkin keräsi kamansa kasaan ja hyppäsi hevosensa selkään sekä lähti Cainen perään. Tein itse samalla tavalla ja kannustin Ikukun matkaan ja näin matka sitten jatkui taas. Ärsyttävä oli kuitenkin se, että olin koonnut teltan lähinnä turhan takia ja se pitäisi taas kasata uudessa leiripaikassa, koska en halunnut ihan taivasallakaan kuitenkaan nukkua. Onneksi teltan sai pystyyn melko helposti joka tapauksessa.

Pääsimme uuteen leiripaikkaan ja koska aijemmin oli puhuttu jostain vahtivuoroista, niin kaiketi sellaisetkin päätettäisiin. Toivoin, ettei minun ainakaan tarvisi aloittaa vahtimisella, koska minua väsytti ihan liikaa ja tuntui vaan siltä, että voisin jopa nukahtaa pystyyn, vaikka kaiketi se oli melko harvinaista. No joka tapauksessa, ehkä joku muu ottaa sen puheeksi, joten en aikonut sanoa asiaan mitään, koska se puhetulva siellä entisessä leiripaikassa tuntui olevan ihan liikaa minulle ja tuntui, etten osaa selittää kunnolla mitään. Albiino prinssi puolestaan vaan hyppäsi hevosensa selästä alas ja laittoi pitkäkseen ruohikolle sen kissansa kanssa. Minä kuitenkin purin kaiken Ikukun selästä pois ja iskin teltan pystyyn ja sen jälkeen jäin odottamaan, jospa joku sanoisi vielä vahtihommasta jotain.

Vastaa tähän
Nimi: neno
Lähetetty: 29.10.2015
20:17
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
SKYLER

Skyler oli hieman epäileväinen aluksi, kun Avalon ilmoitti hänenkin puolestaan heidän liittyvän Dorianin ja tämän prinssin seuraan, mutta nyökkäsi kuitenkin. Hän olisi itse tehnyt aivan samoin, ja mielellään tapaisikin Astoirwenin prinssin. Tosin pieni hermostuneisuus lisääntyi hänen mielessään, sillä hän oli kuullut kyseisen valtion olevan vahva sotilasvaltio, ja nyt kyseissä leirissä olisi kaksi miestä sieltä. Lisäksi Avalon taas oli kotoisin Nierdalesista, joka taas oli tunnettu kummituksistaan ja demoneistaan. Tytön itsevarmuus alkoi pikkuhiljaa murentua, vaikka tämä onnistuikin pitämään pokerinaamansa. Urumiyassa kun ei juurikaan muuta erityistä ollut kuin jääkeihäs, jota Skyler kyllä osasi käyttää muttei hallinnut sitä vielä täysin.

”Nimeni tosiaan on Skyler Urumiya, hauska tutustua”, tyttö esittäytyi myös itsekin kunnolla, vaikka Avalon oli juuri maininnut hänet nimeltä, ajatellen sen olevan kohteliasta. ”Sallitteko jos kutsun teitä Dorian-herraksi?” hän kysyi vielä varmistaakseen etunimeltä kutsumisen olevan sopivaa ja odotti että mies lähtisi näyttämään reittiä leiriään kohti. Hermostus kasvoi koko ajan tytön pään sisällä, mutta kun tähän oli tultu, niin ei enää oikein ollut varaa perääntyäkään. Skyler laskeutui alas hevosensa selästä, tuntien olonsa hieman turvattomaksi huomatessaan paremmin kokoeron Dorianiin vaikka tämä ei ihan hänen vieressään seisonutkaan. Neonílan läsnäolo kuitenkin auttoi häntä pysymään ulkoisesti rauhallisena.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 29.10.2015
23:45
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
DORIAN

Prinsessan myönnettyä kuka hän oli ja kun olin itse esitellyt itseni, hattuherrakin rentoutui sen verran, että sai esiteltyä itsensä. Hän oli siis Agathangelos D’Ambrosio, mutta häntä saisi kutsua Avaloniksi. Loistavaa, koska miehen nimi oli kyllä mennyt jo toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Oli siinä kyllä miehellä nimeä kerrakseen. Avalon ei sitten kuitenkaan ollut prinsessan palveluksessa vaan ihan paikallinen opas, joka etsi etelästä omaa prinssiään ja törmäsi Urumiyan prinsessaan sattumalta ja he kuulemma liittyisivät mielellään seuraamme, jos se vain ei haittaisi. Olin varautunut, että saisin vakuutella henkilöllisyyttäni vielä pitkäänkin, ennen kuin kaksikko luottaisi minuun, mutta ilmeisesti se ei ollut tarpeen. Ei, että haittaisi, säästyipä aikaa kaikilta. ”Ei tietenkään haittaa. Meillä on kuitenkin sama suunta ja reippaasti enemmän vihollisia vastassa ennen laaksoon pääsemistä, joten olette kumpikin tervetulleita.” Vastasin Farraninkin puolesta, koska jos hänellä oli jotakin asiaa vastaan, hän oli typerys. Paremmat mahdollisuudet meillä oli nelistään selvitä laaksoon kuin erikseen.

Käänsin katseeni prinsessaan, joka esitteli itsensä Skyler Urumiyaksi, tosin Avalon oli jo maininnut sen, ja ilmoitti vielä, miten hauska olikaan tavata. ”Ilo on kokonaan minun puolellani, prinsessa Skyler.” Vastasin tämän kohteliaisuuksiin, joita nyt harvoin sain kuulla, Farranin kiukuttelua sen sijaan sai kuulla kaiket päivät, joten piti ottaa ilo irti kun kuuli jotain muutakin. Prinsessa varmisteli myös sallisinko hänen kutsuvan itseäni Dorian-herraksi? Oho, tuntui ihmeelliseltä olla taas sivistyneiden ihmisten kanssa tekemisissä. ”Se sopii vallan mainiosti, prinsessa.” Vastasin neidille, herroittelu ei haitannut lainkaan. Skyler-neiti laskeutui ratsailta eikä ilmeisesti vastustanut leiriimme tulemista sen enempää kuin Avalonkaan. ”Tätä tietä, matka ei ole pitkä.” Sanoin kääntyen takaisin suuntaan, josta olin tullut. Välillä varmistaen, että kaksikko pysyi hevosineen perässä, johdatin heitä kohti aukeata, jolle Farranin olin jättänyt. Toivottavasti se poika oli edelleen siellä ja mieluiten hengissä, koska hukkareissut olivat rasittavia. Koska matkaa ei tosiaan ollut paljoa, sain vihdoin näkyviin kaksi tummaa hevosen hahmoa. ”Olen palannut, prinssini. Lisäksi saimme seuraa.” Ilmoitin Farranille saatuani prinssin näkyviini ja jäin taputtelemaan Whitea rauhoittavasti kaulalle osoittaakseni, ettei kahdesta vieraasta ja heidän hevosistaan tarvinnut murehtia, sillä hevonen pälyili hieman epäilevästi tulijoita.

Vastaa tähän
Nimi: Par
Lähetetty: 29.10.2015
23:57
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
BENIAMINO

Jos ollaan täysin rehellisiä, Beniamino ei ollut kovin innokas jäämään jälkien peittelyryhmään, mutta suostui siihen valittamatta. Hän alkoi jo väsyä kykynsä käyttämisen seurauksena, mutta ymmärsi, että hänen kykynsä helpottaisi muiden löytämistä, kun täällä oltaisiin valmiina. Siispä Beniamino vain seurasi muita, yrittäen olla nuokkumatta satulassa. Hän yritti aina välillä siloitella hiuksiaan, jotka olivat nyt kuivuttuaan aivan pörrössä, kiitos Calderin virkistävän herätyksen kylmällä vedellä. Lopulta joku, jonka henkilöllisyydestä tokkurainen Beniamino ei enää osannut sanoa, ilmoitti, että täällä oli valmista, ja oli aika lähteä uuteen leiriin. Beniamino ravisti päätään herättääkseen itseänsä, ja tunnusteli löytääkseen muiden olinpaikan. ”Leiri on suoraan tuonnepäin”, hän sanoi osoittaen suunnan, ja lähtien johdattamaan joukkoa.

Tovin ratsastettuaan he viimeinkin löysivät muut. Tässä vaiheessa Beniamino oli jo niin uupunut, että hän aikoi vain nopeasti purkaa Amadeon varusteet, mutta poikarassukan jalat ehtivät hädin tuskin osua maahan tämän laskeutuessa satulasta, ennen kuin hän nukahti niille sijoilleen, käsi takertuneena johonkin satulassa, niin ettei hän sentään rojahtanut maahan makaamaan. Amadeo yritti parhaansa mukaan onnistua pökkäämään Beniaminoa turvallaan herättääkseen pojan, mutta se ei onnistunut.

Vastaa tähän
Nimi: neno
Lähetetty: 31.10.2015
15:00
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
CALDER

Calder naureskeli hiljaa vähän väliä Beniaminon pörröttyneille hiuksille, näky kuitenkin oli hänestä varsin pöhkö. Hänen pitäisi kastella Beniaminon pää useamminkin jos siitä näin hauska lopputulos tuli. Lisäksi kun jaettiin ryhmä kahtia, hän oli enemmän kuin iloinen päästessään eroon Ryuumeistä. Pienemmässä porukassa toimiminen ei tuottanut hänelle mitään ongelmia, mutta ei hän toisaalta myöskään yrittänyt mitään keskustelua aloittaa, sillä kaikki aikaisemmat olivat tähän mennessä päättyneet vähemmän onnistuneesti.

Perillä uudessa leirissä hän ensimmäisenä sitoi Rayen puuhun kiinni, ja ehkä hevonen oli itsekin hieman väsynyt jo sillä eläin käyttäytyi melko ongelmattomasti. Koko matkan uudelle leirille eläin oli tosin ollut oma itsensä yrittäen tiputtaa Calderia alas. Saatuaan varusteet hevoselta pois, hän kiinnitti taas muuhun ryhmään huomiota. Nuorukaisen pokka petti lopullisesti huomatessaan Beniaminon roikkuvan hevosestaan mahdollisimman epämukavan näköisesti. Kun kukaan muu ei kuitenkaan vaikuttanut juuri reagoivan tilanteeseen (?) Calder nousi päästämään toisen irti. ”Kiitokset illan parhaista nauruista”, hän naurahti ja irrotti Beniaminon käden tämän satulasta ja laski tämän maahan. Sitten hän vilkaisi toisen hevosta, kaipa tältäkin piti varusteet purkaa pois, mutta sen enempää hän ei enää toisen puolesta tekisi. Hän otti myös viltin hevoselta, jolla peitteli epämääräisesti Beniaminon, ettei toinen vilustuisi yön aikana.

Vastaa tähän
Nimi: devi
Lähetetty: 31.10.2015
21:22
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
YOITE XERO

Viikko sitten se kaikki tuska vihdoin loppui kun sain pakosuunnitelmani vihollisen vankilasta vihdoinkin toteutettua ja pääsin vapaaksi. Kyllä se veronsa vaati, mutta oli täysin välttämätöntä, koska en aikonut enää hetkeäkään olla siinä tyrmässä kurjissa oloissa. Tosin mieluummin vihollisen tyrmät kuin se, että eläisin vieläkin valheessa kaiken suhteen ja olisin vihollisen armeijassa taistelemassa omaa maatani vastaan vihollisen haarniskoissa. Olen siis mieluummin vanki kuin sotilas. Oman maan sotilas on eri asia, mutta että vihollisen sotilas. Pääsin kuitenkin vapaaksi ja olen onnistunut pakoilemaan vihollisten katseilta, vaikka pari kertaa onkin tiukkaa tehnyt. Vihollisen mailta pääsin pois päivä sitten suunnilleen yhteen soittoon ratsastaen vihollisilta varastamallani hevosella, jonka nimesin Negateksi, joka tarkoittaa toivoa ja joka merkitsee minulle toivoa päästä vapaaksi vihollisilta. Negatten avulla olin kuitenkin jo näinkin pitkällä, vaikkakaan en vielä täysin määränpäässäni, joka nyt ainakin toistaiseksi oli Caenezh ja siitä jatkaisin sitten johonkin. En ollut varma vielä, että mihin, mutta jos kyselisin paikallisilta viimeaikaisista tapahtumista hieman jotain, niin keksisin kyllä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Nyt olisi kuitenkin hyvä etsiä suojaisaa lepopaikkaa. Vihollisalueella kun ei oikeastaan sellaista ole tullut vastaan. Ei sillä vuoristossakaan olisi kivaa koittaa nukkua, mutta toisaalta täällä nyt ei paljoa ole ihmisiä näkynyt, joten en varmaan joutuisi täällä mitenkään kovinkaan suurella todennäköisyydellä kiinnikään. Sehän tästä vielä puuttuisi, jos joutuisin takaisin vihollisten vangiksi. Kaikki vuotta riitti ihan hyvin. "Voimme levähtää tässä, mutta matkaa jatketaan heti aamusta", kerron hevoselleni, joka hörähti siihen hieman. Laskeudun lopuksi mustan orini selästä alas ja kyllä se sen verran kovaa otti jalkoihin, että polveni pettivät ja olin jälleen nurin. Jalkani kun eivät ole vielä kunnolla suostuneet kantamaan, koska kaksi vuotta vankilassa virumista oli tehnyt jälkensä kehooni ja oli laihtunut jonkun verran, mutta Caenezhissa pysähtyminen varmasti tekisi terää. Sieltä saisin kunnollista ruokaakin varmasti, koska nyt olen lähinnä elänyt sillä, mitä olen sattunut löytämään tai jotenkin saanut varastettua. Ruokaa oli kyllä myös jonkun verran mukanakin, mutta lähinnä halusin lepoa, koska en ollut oikeastaan levännyt juuri nimeksikään, koska vihollisen alueella se oli ollut kamalan epävarmaa touhua ja piti nukkua toinen silmä auki.

Nousen kuitenkin maasta pystyyn ja kaivan vesipullon esiin laukusta, joka roikkuu olallani. Sinne olin myös saanut varastettua jonkun ohuen viltin, joka sai nyt toimia lämmikkeenä yön ajan. Arvellutti kuitenkin hieman jättää hevosta sitomatta mihinkään, koska täällä ei oikein ollut mitään, mihin mitään voisi sitoa tai millä sitoa, koska ei minulla mitään naruja tai köysiä ollut, puhumattakaan suitsista. Ei ollut edes satulaa. Olen vaan napannut hevosen mukaani ja käskenyt toimimaan tahtoni mukaan ja nyt piti vaan toivoa, ettei se karkaisi mihinkään. Etsin itselleni kuitenkin suht hyvän näköisen nukkumapaikan, vaikka ei vuoret tietenkään pehmeitä olleet. Ei se kuitenkaan haitannut, koska vihollisen vankilassa oli ollut kuitenkin ainakin yhtä kurjaa ellei kurjempaa, koska ei siellä mitään sänkyjä ollut. Nukkuminen oli tapahtunut kovalla kivilattialla ja vuoretkin olivat kiveä. Kääriydyin vilttiini ja kaivoin myös veitsenkin esiin kaiken varalta, jos kimppuuni vaikka käytäisiinkin. Asettaudun seuraavaksi mahdollisimman mukavaan asentoon maahan makaamaan ja katsoin tovin Negatteen, joka hirnahti hiljaa ja asettui sekin maahan makaamaan. Hienoa, se ei ehkä ollutkaan edes harkinnut minun jättämistäni oman onneni nojaan. En pääsisi puusta pitkälle, jos joutuisin kävelemään, vaikka ei Caenezh ollutkaan enää tästä kovinkaan kaukana ja sieltä voisin ehkä saada uudenkin hevosen, mutta kuitenkin. Suljen lopuksi oranssihtavat silmäni, jotka olivat kyllä tarkemmin sanottuna punaisenkeltaiset ja sen jälkeen annoin unelle vihdoin ja viimein mahdollisuuden.

Vastaa tähän
Nimi: Ragdolltwist
Lähetetty: 31.10.2015
22:14
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
FARRAN ASTOR


Dorian poistui koska havaitsi mahdollisen uhan lähestyvän meitä. En sanonut sanakaan kun hän lähti. Ei turhalle puhumiselle ollut tarvetta. Hän kyllä tiesi mitä teki ja minä tiesin mitä minun piti tehdä. Olla hiljaa ja piilossa vaikka uskokin olevani jo ihan tarpeeksi vahva voittamaan jotain tavallisia rivisotilaita jotka meidän uhkanamme pyörivät. Mutta hän menköön, en jaksanut mennä enkä oikeastaan halunnutkaan. Hetki erossa tuosta kaiken ilon tappajasta on ihan paikallaan. Niin kamalan masentavaa seuraa hän on.
Ennen kuin hän lähti, hän jälleen kerran minua läksytti. Tällä kertaa siitä että vaadin itseltäni mahdottomia. Tiesin kyllä etten voisi tarkalleen tietää mitä isä ajatteli, saatoin vain arvailla. En ehkä osaa ilmaista itseäni kunnolla joten Dorian ei ymmärtänyt mitä tarkoitin. Sanoillani koetin ilmaista sitä turhautumista joka johtui siitä, ettei minulla ollut aavistustakaan siitä mitä hän tahtoi sen jälkeen kun olisin saapunut laaksoon. Jos jättäisin miekan laaksoon ja palaisin isäni rinnalle, olisiko hän tyytyväinen siihen vai vihainen? Entä jos hän tarvitsisikin miekkaa? Ehkä hän vain lähetti sen turvaan pahimmaksi ajaksi ja minun pitäisi viedä se hänelle takaisin, vihollisten luullessa sen olevan laaksossa turvassa? En tiennyt laisinkaan. Turhautuneena nousin ylös ja venytteli hiljaa. Hero tarkkaili Whiten kanssa suuntaa jonne Dorian oli kadonnut miekkoineen päivineen. Vieden masentavan pilvensä mukanaan. Kävelin hiljaa Heron luokse. Se käänsi ison hölmön päänsä katsomaan minua. Se hörähti hassusti minulle. Aivan kuin se olisi sanonut mitä kummaa minä oikein murjotin. Whiten vartioidessa yötä, minä painauduin Heron kylkeen ja annoin kasvojeni painautua sen kaulaa vasten. Sen rauhallinen hengitys sekä tuttu hevosen, tomun ja heinän tuoksu rauhoitti minua. Hero kuunteli edelleen yötä Whiten kanssa, ne ovat tarkimmat vahdit mitä toivoa saattaa. ”Kaikki kääntyy vielä hyväksi Hero, minä vannon sen. Taistelen vaikka yksin ne barbaarit pois kodistamme.” Kuiskasin Herolle. Se oli kuitenkin saanut tarpeeksi masentuneesta minusta. Olihan se jo monta päivää ollut masentuneessa seurassani. Kyllästyneenä minun valitukseeni se tönäisi minut turvallaan maahan. Olin niin yllättynyt siitä että löysinkin itseni istumasta pensaan keskeltä. Se pörähti äänekkäästi ja nousi takajaloilleen, hurjasti se huitoi etummaisilla kaviollaan, aivan kuin se olisi käskenyt minua miehistymään. White katsoi sitä kummastuneena mutta ei välittänyt siitä sen enempää. Esityksensä jälkeen se katsoi minua ja puhalsi ilmaa keuhkoistaan. Minä nousin ylös hiljaa naurahtaen. Tomutin vaatteeni pikaisesti ja katsoin siihen. ”Olet oikeassa poju, minun on ryhdistäydyttävä. Muista että olen sinulle omenan velkaa.” Naurahdin sille hiljaa.

Molemmat hevoset valpastuivat lisää kuullessaan joukon lähestyvän. Pitelin hellästi Heron poskihihnasta ja se rauhoittui hieman. Pian joukko tuli hämärästi näkyviin eikä Dorianin tunnistaminen ollut vaikeaa. Hän oli isohko minua lyhempi mies jolla oli musta aura. (Ei oikeasti, Farranin mielipide.) Hän ilmoitti kuuluvasti minulle että saimme vieraita. He olivat luultavasti tärkeitä, sillä Dorianilla ei ole tapana poimia kulkureita pusikoista. Suoristauduin ja kohensin ryhtiäni kun vieraat sekä Dorian saapuivat lähemmäs. Heron rauhoittuminen jäi kuitenkin hetkellisesti. Se haistoi tamman ja orin joten luonnollisesti se varmisti oman johtavan paikkansa. Se pullisteli lihaksiaan ja kuopi maata kaviollaan painokkaasti. Se uhitteli oriille ja osoitti hienouttaan tammalle. Minun otteeni ei siitä hellittänyt joten ei se siitä metriäkään liikkunut. ”Kuten varmaan jo tiedätte, minä olen Astoirwen prinssi Farran Astor. Hyvää iltaa teille, saanen varmaankin tiedustella ketä olette.” sanoin arvovaltaisella äänelläni. Jäin sen jälkeen odottamaan heidän reaktiotaan.

Vastaa tähän
Nimi: neno
Lähetetty: 31.10.2015
22:52
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
SKYLER

Jo Dorian oli näyttänyt Skylerin silmissä jättiläiseltä joten hänelle ei tullut suurena yllätyksenä nähdä prinssinkin olevan kaapinkokoinen hujoppi. Hän tarkkaili nuorta miestä ja kahta hevosta aukiolla, ja etenkin prinssin hevosen käytös oli tytön mielestä varsin viihdyttävää. Kuitenkin hän piti kasvonsa edelleen peruslukemilla, sillä hän ei halunnut aiheuttaa ongelmia nauramalla toisen hevoselle. Hän nimittäin uskoi sen olevan aivan mainio ratsu vaikka sillä hetkellä käyttäytyikin hieman huvittavasti.

”Olen Skyler Urumiya, Urumiyan kruununperillinen”, Skyler esittäytyi nyökäten pienesti, kääntyen sen jälkeen Avalonin puoleen. Kai hänen kuului esitellä mieskin kun tämä oli hänen mukanaan periaatteessa paikalle päätynyt. ”Hän taas on Agat… ööö… Syvimmät pahoitteluni Avalon-herra, mutta pelkään unohtaneeni jo nimenne. Olen kuullut sen vain kahdesti enkä vielä oikein sisäistänyt sitä”, Skyler pahoitteli Avalonille, vilkaisten hieman nolona myös Farrania ja Doriania, peläten näiden pitävän tyttöä täysin typeränä. Toisaalta ei hän ennen ollut samanlaiseen nimihirviöön törmännyt kuin mikä Avalonilla oli. Eksyksissä ja hieman peloissaan tuntemattomien miesten keskellä tyttö ei enää kyennyt piilottelemaan tilanteen aiheuttamaa nolostustaan ja kevyt punastus nousi tämän kasvoille. Aistien Skylerin hermostuksen Neoníla astui hieman lähemmäksi tyttöä, ajatellen kaksijalkaisen ystävänsä panikoivan kohta mikäli eläin ei tekisi jotain.

Vastaa tähän
Nimi: Janchi
Lähetetty: 01.11.2015
19:25
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
MIREYA

Olin jäänyt jälkienpeittelytiimiin. Minun tehtäväni olikin siis peitellä jälkiä kasvivoimalla ja niin teinkin. Muut taisivat olla vain turvaamassa minua ja auttamassa löytämään muut. Olin sitonut satulaan Lotuksen ohjakset, koska en niistä voinut pitää kiinni, kun käytin sauvaa. Lotus seurasi muita hevosia, joten ei ollut mitään hätää. Ellei joku sitten väijyttäisi, niin putoaisin varmasti selästä.

Saavuimme kuitenkin pian jo muiden luo. Nuo olivat pystyttäneet leirin johonkin montun tapaiseen. Laskeuduin alas Lotuksen selästä, kun olin ensin pysäyttänyt sen. Aloin riisua siltä varusteita heti ensimmäisenä ennen kuin tekisin muuta.
"Pitäisikö minun yrittää tehdä jonkinlainen puuseinämä leirin ympärille? Sellainen tietenkin, että pääsisimme kuitenkin pois, mutta meitä ei ehkä löydettäisi niin helposti?" kysyin muilta mielipiteitä. Samalla sain riisuttua hevoseni varusteista. Sidoin tuon riimunnarulla kiinni johonkin pieneen puuhun, jonka kasvatin sauvallani juuri sitä varten.

Vastaa tähän
Nimi: Janchi
Lähetetty: 01.11.2015
19:31
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
JEREMY

Olimme saapuneet jo jonkin aikaa sitten uuteen leiriin. Olin hieman väsynyt, mutta jaksaisin kyllä pysytellä hereillä, jos olisi pakko. Ajattelin, että voisin vartioida ensimmäisenä. Tietysti olisi mukavaa, jos joku muukin pysyttelisi hereillä kanssani. Puhuminen saattaisi ainakin auttaa hereillä pysymiseen.
"Caine, minä voin vartioida ensimmäisen pätkän. Sinä saat levätä kunnolla, että jaksat taas aamulla", totesin. Vilkaisin Gunnarsia, joka oli taas mennyt jonkun puun luo. Hän istuskeli sen alla ja oli kääriytynyt ohuen näköiseen vilttiin. Tuon hevonen seisoskeli lähettyvillä ja oli sidottuna. En ollut täysin varma nukkuiko viikinkikypäräinen mies vai ei. Pelottavalta tuo joka tapauksessa näytti. Ihan kuin vahtisi kokoonpanoa koko ajan kypäränsä takaa.

Vastaa tähän
Nimi: Janchi
Lähetetty: 01.11.2015
19:48
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
TERISE

Löysinhän minä viimein sen viltin toisesta satulalaukusta. Olin vain joutunut ottamaan kaiken muun pois sieltä, koska olin tyhmänä pakannut viltin alimmaiseksi. Onneksi vaatteet olivat toisessa laukussa, niin ne eivät sotkeutuneet sen takia, että jouduin laskemaan tavarat paljaalle maalle. Levitin viltin siihen tasaisemmalle kohdalle tarpeeksi hyvin. Olisin niin mieluummin nukkunut isossa, söpössä ja upottavan pehmeässä sängyssäni kuin kovalla maalla vain, jo hieman likaantuneen, viltin päällä. Huokaisin. Eipä tälle nyt mitään mahtanut ja oli vain pakko tyytyä tähän järjestelyyn. Olin jo joutunut muutaman yön näin tekemäänkin. Selkäni olikin sen takia hieman jumissa. Onneksi venyttelin aina aamuisin muutenkin, jotta pahimmat jumiudet lähtivät pois. Selkäkipujen kanssa olisi erittäin ikävä ratsastaa, koska se ei muutenkaan ollut mielipuuhaani.

Palasin satulalaukkujen luo, nyt aloin penkomaan toista niistä, koska halusin vaihtaa vaatteeni keveään yömekkoon. Penkoessani yövaatetta, nainen alkoi taas puhua. Tuo kertoi, että hänkin piti kartoista, vaikka ei osannut niitä lukeakaan. Nainen piti karttoja kauniina. Itse pidin niitä melko likaisina, mutta nyt kun ajatteli, kyllähän ne melko mielenkiintoisilta näyttivät. Ehkä ne jollekin seinälle sopisivat. Nyökkäsin naiselle pienesti hymyillen ja pian löysinkin yömekon, mutta pidin katseeni naisessa, koska tuo kertoi, että oli Estarista.
"Estarhan on myös pohjoisessa, muistelisin. Sen ainakin tiedän, ettöä kasvit ovat Estarissa tärkeässä osassa. Siksikö sinäkin pidät kasveista?" kysyin ja laitoin yömekon viltille odottamaan. En voisi sitä kädessäni pidellä, kun riisuutuisin. Aloinkin riisua kaunista mekkoani pois. Sen alta paljastui kauhea kasa alushameita ja niiden alla oli myös vannehame. Päälläni oli myös aluspaita ja tiukka korsetti.
"Haluaisitko auttaa minua avaamaan korsettini?" kysyin. Tällä kertaa en käskenyt, vaikka olinkin tottunut käskyttämään hovineitojani erittäin paljon. He yleensä auttoivat minua pukeutumaan ja riisuuntumaan. Nyt tällä matkalla olin joutunut aivan itse tekemään molemmat. Aikaahan oli sen takia kulunut melko kauan aamuisin ja iltaisin. Minkäs teit, kun halusit pukeutua kauniisti, mutta et halunnut viettää yötäsi samoissa vaatteissa. Olivathan ne melko epämukavat loppujen lopuksi. Kauneuden takia kuitenkin täytyi kärsiä.

Vastaa tähän
<< Ensimmäinen < Edellinen  15  16  17  18  19  20  21  22  23  24  25  26  27  28  29  Seuraava > Viimeinen >>

Kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä!

©2020 GILDOMERA - Fantasiaroolipeli - suntuubi.com