Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
/ Etusivu / Roolipelifoorumi / GILDOMERA - roolipeli

<< Ensimmäinen < Edellinen  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  16  17  Seuraava > Viimeinen >>

Nimi: Janchi
Lähetetty: 24.08.2015
21:30
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
JEREMY

Jeremy pyöräytti päätään, kun Caine alkoi selittämään siitä, että metsään ei voisi eksyä eikä siellä varmasti olisi mitään petoja sun muita vihollisia. Tietysti kommentti yksin peseytymisestä oli hieman huvittava, mutta juuri nyt en ollut naurutuulella, joten en siis edes naurahtanut, kuten yleensä olisin saattanut tehdä. Cainen sanoilla ei kuitenkaan ollut mitään merkitystä mukaan lähtemisen kannalta, koska joutuisin kuitenkin lähtemään prinssini perään, jos tuo lähtisi etsimään vettä, koska olin saanut kuninkaaltani käskyn vahtia Cainea silmä tarkkana, ettei tuolle kävisi mitään. Mitkään Dehrahin prinssitkään eivät voineet tähän vaikuttaa, koska en ollut heidän alamaisensa, olin kuninkaani alamainen. Caine selkeästi myös halusi minut mukaansa, vaikka vaikuttikin ärsyyntyneeltä. Emmeköhän me molemmat olleet ärsyyntyneitä. Ja vaikka Caine ei minua mukaansa haluaisikaan, oli silti tuon isän käsky se, mitä minä tottelin ensimmäisenä, sillä kuningas oli prinssiä korkea-arvoisempi. En jaksanut vastata mitään Cainelle, koska en edes tiennyt, mitä olisin siihen sanonut. Varmasti tuolla verenpeittämällä prinssilläkin olisi siihen taas jotain omaa lisättävää, jos alkaisin puhua. Lähdinpä siis vain miekkojeni kanssa Cainen perään, Aldavinurin jätin siihen, sillä se oli kiltti koni, joka ei karkaisi. En jaksanut alkaa siitäkään sanomaan mitään, vaikka prinssini lähtikin aivan eri suuntaan, vaikka tiesinkin, missä vettä oli ja miten lähellä. Osasin jopa suunnistaa sinne takaisin helposti, koska olin metsästäjä ja jätin yleensä jälkeeni jotain merkkejä, jos löysin jonkin hyvän metästyspaikan tai muun hyvän paikan. Ehkä kertoisin sitten, jos Caine vaikka oikeasti kysyisi, missä tämä paikka sijaitsi, mutta eipä tuo ollut siitä kysynyt mitään, joten olin hiljaa. Kyllä minä hiljaakin osasin pysyä, se oli aivan helppoa. Ehkä puhuisin vain, jos joku puhuttelisi. Siis joku muu kuin tuo selvästi häiriintynyt vaaleatukkainen prinssi. Mahtoikohan olla jokaiselle samanlainen? Voi niitä muita, jotka oikeasti olivat todella herkkiä ja saivat osakseen sellaista kohtelua. Itsehän olin vain ärsyyntynyt, mutta joku saattaisi alkaa esimerkiksi itkemään tai masentua kommenteista, joita ehkä pääsi enemmänkin Dehrahin prinssin suusta ulos.

Vastaa tähän
Nimi: Janchi
Lähetetty: 24.08.2015
21:32
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
// ohoops!! älääkän häiriintykö tosta pienestä mokasta, jonka kirjotin äskeiseen rooliini. Laitoin vaihingossa alun väärässä muodossa :''''D Hitto, ku ei voi muokkaa viestei

Vastaa tähän
Nimi: neno
Lähetetty: 24.08.2015
22:32
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
CALDER

Calder ei juuri kiinnittänyt huomiota uuden henkilön ilmestyessä paikalle, hieman vain kohotti toista kulmaansa. Huomatessaan tämän olevan ilmeisesti joku Cainen hyväkin ystävä hän päätti antaa tilanteen olla, nyökäten vain lyhyesti esittelyjen yhteydessä. Itse keskustelua hän ei kovin tarkasti kuitenkaan jaksanut kuunnella ja suurin osa asiasta menikin häneltä täysin ohi. Hän kyllä huomasi jonkinlaisen riidan muodostuvan Jeremyn ja tämän pienikokoisen prinssin välille, muttei ollut täysin tietoinen mistä tilanne oli saanut alkunsa. No ainakaan hän ei ollut porukan ainoa kiukuttelija tällä hetkellä.

Calder antoi Rayelle nopeahkon kastelun luoden pienen suihkun hevosen ylle, ainakin eläin kiukuttelisi vähemmän ja antaisi nuorukaisen ehkä jäädä rauhaan. Maasta eläin voisi syödä ruohoa niin paljon kuin halusi, mutta juomaksi Calder loi vielä uuden vesimäärän, jonka antoi jäädä ilmaan leijumaan. Se ei vaatinut loppujen lopuksi kovin paljon keskittymistä ja eläin oli jo tottunut hieman erikoisempaan juomatyyliin matkan aikana.

Itselleen Calder nappasi viinileilin jota oli kantanut mukana ja siirtyi nojaamaan läheiseen puuhun, tarpeeksi kauas ettei Raye pääsisi ärsyttämään häntä. Väkevä viini auttoi nuorukaista usein rauhoittumaan, eikä juoma tälläkään kertaa tuottanut pettymystä. Hiljaisena hän seurasi tilannetta, ja ilmeisesti osa porukasta oli vihdoin lähdössä sitä vettä hakemaan. Se sopi Calderille paremmin kuin hyvin, etenkin kun hänen ei tarvinnut katsoa aikaisemmin hänet ärsyttäneen prinssin kasvoja ainakaan pieneen hetkeen.

Vastaa tähän
Nimi: Janchi
Lähetetty: 24.08.2015
23:28
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
MIREYA

Laskin katseeni alas taivaalta ja vilkaisin muita. Ilmeisesti heillä oli jokin tilanne päällä, mutta en tiennyt mikä, sillä en todellakaan ollut kuunnellut mitään, koska olin ollut niin omissa maailmoissani. Levitin jonkin viltin maahan, kauemmas hevosestani, jotta tuo ei talloisi sitä kavioillansa, ja istuin sen päälle. Nyt kuuntelin jo, mitä muut puhuivat, tai no vain Caine puhui jotain ilmeisesti sille Jeremylle, että tuon ei tarvitsisi lähteä jonnekin mukaan. Ilmeisesti sitä vettä etsimään. Jotenkin kuitenkin Cainen sanoista ja äänestä päätellen tuo kuitenkin halusi metsästäjän matkaansa. Yritäppä nyt noista ottaa selvää, kun et ole edes kuunnellut koko keskustelua. No, ehkä he sentään ymmärsivät jotenkin toisiaan. Ilmeisesti nyt he pääsivät viimein lähtemään, siis Caine, Ryuumei ja Ben ilmeisesti menisi myös. Näköjään punapäinen Jeremykin lähti kahden suuren miekkansa kera hiljaa Cainen perään. Onneksi itse en ollut tilanteessa mukana, sillä olisi varmasti tuntunut kiusalliselta, vaikka en tiennytkään, mistä oli kyse. Enkä kyllä muutenkaan oikein halunnut mukaan lähetä, koska Ryuumei oli menossa. En halunnut oikein olla tuon lähellä. Pakkohan sitä olisi matkan aikana olla, mutta nyt ainakin saisi varmaan rauhaa hetkeksi tuosta. Jäisin muutenkin mielelläni vahtimaan hevosia ja lepäämään. Ehkäpä muut sitten kertoisivat, missä sitä vettä sijaitsi ja missä voisi kylpeä.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 25.08.2015
11:44
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
CAINE

Pyöräytin turhautuneena silmiäni, kun Ryuumei alkoi selittää, ettei yllätyshyökkäyksiä päässyt käymään, koska Ben oli mukana. No ei tietenkään, mutta ei Jeremy sitä olisi tiennyt ja halusin hänet mukaan ilman että minun tarvitsi sanoa sitä erikseen. Toki olisin voinut vain käskeä, mutta se olisi pahentanut tilannetta entisestään, joten koitin hienovaraisempaa vihjaamista. Lisäksi en myöskään halunnut jättää Jeremyä Mireyan seuraan, olkoonkin, että paikalla oli muitakin, mutta kuitenkin. No joka tapauksessa suunnitelmani onnistui ja Jeremy lähti peräämme. Mies tosin näytti mököttävän ja pitävän mykkäkoulua, eikä vastannut mitään, mutta murjottakoon. Omatkin hermoni alkoivat olla koetuksella, kun mies ei sanonut mitään väärästä suuntavalinnasta, kunhan vain tuli perässä. Turha odottaa, että pyytäisin tätä kertomaan vesipaikkaansa sen jälkeen, kun hän oli juuri ilmoittanut, ettei aikonut kertoa sitä. Ja kaikki vain siksi, että olin käskenyt tätä säästämään muita hauskoilta jutuiltaan. Kielsinkö muka puhumasta? No en. Olisi mielestäni vain kohteliasta tutustua henkilöön ensin, ennen kuin alkaa latelemaan hävyttömiä vitsejä tästä. Voi olla, että Mireya ei ottaisi pahalla, eikä ilmeisesti sitten edes kuullut mitään, mutta voisi myös olla, että hän oli pahastunut, eikä vain kehdannut sanoa asiasta. Ja nyt olin riidoissa Jeremyn kanssa, koska Ryuumeillä oli ollut jokin ongelma. En yleensä ärsyyntynyt helposti, mutta tämä kyllä ärsytti. Tosin väsymys ja pitkä matka saattoivat edesauttaa ärsyyntymistäni, mutta en silti halunnut riidellä Jeremyn tai kenenkään muunkaan kanssa.

Jatkoin matkaa eteenpäin muiden seuratessa perässä (?) ilman sen kummempaa suuntaa tai päämäärää. Veden etsiminen ei enää oikein hirveästi jaksanut kiinnostaa, kaikki murjottivat ja Ben nyt oli muuten vaan hiljaa, joten seura ei ollut mistään hilpeimmästä päästä. Koetin katsella ympärilleni hiukan tarkemmin, koska pointtihan oli etsiä vettä, joten olisi syytä katsella ympärilleenkin eikä vain kävellä suuttuneena jonnekin toivoen, että vahingossa humpsahtaa johonkin lampeen. Tosin etsiminen oli turhaa, koska eräs herra metsästäjä tiesi missä vettä oli, mutta kiitos Ryuumein, hän ei kertonut sitä. Ei Jeremyllä selvästikään ollut edes aikomusta kertoa, koska jos olisi, hän olisi kertonut jo siksi, ettei hänen itsensä tarvitsisi käyttää koko yötä metsässä samoamiseen. En aikonut antaa tälle periksi, hän saisi puhua sitten kun itse siltä tuntui. En ollut hänelle vihainen muusta kuin siitä, että hänen piti mököttää minulle. Huomautin vain, että voisi vähän miettiä mitä suustaan päästää ja kenelle ja ketä koskien. Mielestäni Ryuumei voisi samalla tavalla pitää törkeydet omana tietonaan, Jeremy ei ollut tehnyt tai sanonut hänelle mitään. Mutta aikaisemman tappelun jälkeen olin todennut, että mokomaa oli turha alkaa enää kouluttamaan siinä asiassa. Pitäisi mainita siitä Jeremylle, että Dehrahin prinssillä vain oli selvästi jokin asenneongelma kaikkea kohtaan, että hän voisi jatkossa vain jättää tämän huomiotta, mutta vasta sitten kun saisin puhua hänelle rauhassa. Vein toista kättä suuni eteen peittämään haukotusta. Olisi mahtavaa päästä nukkumaankin jossain kohtaa. En jaksanut kävellä ja selkään sattui edelleen. Jos nyt löytyisi jokin lätäkköä vähänkin isompi lutakko, niin se kyllä kelpaisi, halusin nukkumaan… Ei kun pitikö meidän keskustella vielä jostakin suunnitelmista sun muista? Varmaan… Mitä siitäkin tulisi? Lisää riitaa ja tappelua? Ryuumei ei halunnut kertoa oman aseensa tarkkoja voimia, koska pelkäsi muiden käyttävän sitä häntä vastaan. Ihme vainoharhainen tomppeli… No se selviäisi sitten kun sen aika olisi, nyt sitä vettä pitäisi saada ja äkkiä, niin pääsisi pois tältä hautajaiskulkueelta.

Vastaa tähän
Nimi: Janchi
Lähetetty: 25.08.2015
12:47
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
JEREMY

Nopeutin hieman tahtiani, jotta pääsisin Cainen vierelle kävelemään. Helpompihan siitä olisi vahtia kuin kauempaa. Viereltä pääsisi myös helpommin apuun, jos jotain nyt vaikka sattuisi. Vilkaisin prinssiäni, tuo varmaan ihmetteli miksi olin hiljaa. Ei ollut sanottavaa ja olisi tuntunut todella typerältä vain töksäyttää ja kertoa, missä sitä vettä oikeasti oli. Mutta ehkä se vesi ei kuitenkaan ollut tälle seurueelle niin tärkeää, koska ei kukaan halunnut kysyä asiasta. Olisin oikeasti voinut kertoa, jos minulta oltaisiin haluttu apua, mutta eräs prinssi oli sanonut, että apuni ei kelpaa. Ei minua tosin yöllinen metsävaellus haitannut, sillä pidin metsissä kuljeksimisesta, tosin yleensä yksin, mutta kuitenkin. Olin tottunut olemaan monta tuntia jalkeilla ja metsästää niin öisin, aamuisin kuin päivisinkin. Riippui vähän kelistä ja siitä, mitä halusi saaliiksi.

En pitänyt siitä, että olin mennyt ja alkanut tällaiseksi, mutta ehkä matkan teko oli saanut minut väsyneeksi ja väsyneenä ihmiset yleensä ovat herkempiä. Eikä se matka mikään lyhytkään ollut, pohjoisimmasta eteläisimpään kolkkaan. Katselin ympärilleni, mitään ei näkynyt eikä kuulunut. Linnutkin olivat ihmeen hiljaa, joka oli aika kummallista, mutta toivottavasti ei merkinnyt mitään pahaa. Päätin kuitenkin kietoa toisen käteni Cainen ympärille, en tosin vonut pitää tuosta kiinni, koska miekkaa ei voinut jättää maahankaan ja kahta suurta miekkaa oli vaikea kantaa yhdessä kädessä. Voisin olla mökömökö päällä enkä puhuisi, mutta ei se silti estänyt minua olemasta Cainen lähellä, varsinkin kun olimme olleet jo jonkin aikaa erossakin.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 25.08.2015
13:02
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
// Tähän väliin informatiivisempaa asiaa. Tein sääntöuudistuksen, koska en ollut tähän mennessä rajoittanut mitenkään roolipelissä kiroilemista tai seksuaalista sisältöä, joten näihin liittyen pari uutta sääntöä:

15. Kirosanojen käyttö ei ole kiellettyä, mutta suosittelen harkitsemista niiden käytössä, koska ketään ei halua lukea pelkkää kiroilemista ja asiat saa varmasti ilmaistua myös ilman.

16. Intiimi kanssakäynti hoidetaan jossain muualla yksityisesti tai ohitetaan, ihan siksi, että kaikki eivät välttämättä tahdo lukea niistä yksityiskohtaisesti.

Nämä lukee siis Sääntö-sivullakin nyt ja väkivaltasisällöstä on varoitus etusivulla ihan varmuuden vuoksi... Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta jos näistä on jotain kysyttävää tai tarkennettavaa, niin saa kysyä vapaasti ^^

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 25.08.2015
13:30
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
DORIAN

Prinssi Farran totesi tilanneraporttiin vain, että se oli ollut arvattavissa, ja sitten hän taas päätti vaieta. No piti nauttia tästä vaitonaisuudesta niin kauan kuin sitä kestäisi, tuskin kauaa. Kaipa väsymyskin vaikutti asiaan. Olin saanut Whiten hoidettua yöpuulle ja kehottanut prinssiä nukkumaan ja jäin sitten itsekseni pitämään vartiota. Farran oli tainnut jo nukahtaa, mikä oli hyvä. Aamulla ei todellakaan sopinut olla nukuksissa, kun rajaa ylitettäisiin, joten prinssin oli syytä nukkuakin kunnolla ennen sitä. Omakin univelka painoi päälle, mutta olin tottunut siihen ja pystyin unen puutteesta huolimatta pysymään valppaana ja kunnolla hereillä. Prinssi ei selvästikään ollut tottunut, ja hänen keskittymisensä oli herpaantunut vähän väliä matkan aikana, onneksi häntä ei oltu lähetetty matkaan yksin.

Seisoin hiljaa puiden varjossa mustaan viittaani kääriytyneenä ja kuuntelin. Metsä oli hiljainen, vain tuuli humisi oksissa ja jotkin yölinnut piipittivät välillä. Tarkkailin metsää, mutta ennen kaikkea keskityin tarkkailemaan hevosten reaktioita. Hero ja White olivat kumpikin ihan rauhallisia, joten ne eivät olleet havainneet mitään vaaraa. Välistä käänsin katseeni viittaansa kääriytyneeseen nukkuvaan prinssiin ja keskityin sitten taas pitämään maastoa silmällä. Aikani kuluksi koetin miettiä huomista strategiaa ja parasta reittiä Lunemarin puolelle. Kahlaamo oli ainakin poissa laskuista, koska se oli päätien varrella Nierdalesin ja Dehrahin rajalla ja sitä vartioitaisiin tarkasti. Yksi mahdollisuus olisi siirtyä metsän ja tien välistä Dehrahin rajan yli ja sitä kautta Lunemariin, mutta sitten olisi kaksi rajaa ylitettävänä ja olisimme avomaastossa helposti nähtävillä, joten poissuljettu oli sekin vaihtoehto. Paras tapa olisi varmasti kulkea pidemmälle etelään ensin tällä puolella ja koettaa löytää aukkokohtaa vartioinnista ja ylittää sitten joki suoraan Lunemarin puolelle. Piti vain toivoa, että metsä antaisi tarpeeksi näkösuojaa vaikka jokea ylittäessämme olimme täysin metsässä olevien vihollisten näkyvillä. Lisäksi joki ei ollut mitenkään matala ja virtakin oli voimakas, joten ylittäminen olisi hidasta ja olisi löydettävä tarpeeksi leveä kohta, jossa ei olisi liian syvää. Pitäisi ottaa asia puheeksi prinssin kanssa heti aamusta, sillä jos hän pystyisi miekallaan aiheuttamaan veden avulla jonkin savu tai sumuverhon suojaksi, se auttaisi asiaa huomattavasti asiaa piilossa pysymiseksi. Sitten toinen vaihtoehto olisi se, että menisin ensin itse yli ja tekisin harhautushyökkäyksen, jonka turvin Farran voisi ylittää joen hevosten kanssa.

Väkisinkin ajatukseni alkoivat harhailemaan huomisesta suunnitelmasta Astoirweniin ja sinne jääneeseen perheeseeni. Minua tarvittiin kotona, auttamassa maan puolustuksessa, mutta sen sijaan retkeilin prinssin kanssa ihan muualla. En ollut ihan kaikkein tyytyväisin kuninkaan määräykseen, olihan Farranilla muitakin henkivartijoita, joten ei ollut välttämätöntä lähettää minua tämän matkaan. Mutta mitäpä sanavaltaa minulla olisi ollut asiaan, joten piti vain keskittyä siihen, että Farran pääsisi Gilmarin laaksoon ja sen jälkeen pääsisimme toivottavasti palaamaan takaisin Astoirweniin. Aseen piilottaminen oli edelleen mielestäni huono suunnitelma, mitä väliä sillä oli, valloittiko vihollinen maamme ryöstetyllä taikamiekalla vai ilman, mutta olimme häviöllä, joten kannattiko ainoaa etua heittää pois? Eniten minua kuitenkin huolettivat Ariana ja lapset. Olin liian kaukana heistä voidakseni auttaa, jos heille kävisi jotakin. Daryn oli vasta aloittanut sotilaskoulutuksen kunnolla ja muilla ei ollut edes sen vertaa kokemusta aiheesta. Olisin huomattavasti mieluummin ollut suojelemassa heitä kuin kiukuttelevaa prinssiä, mutta sille asialle nyt ei voinut mitään. Olisin tällä hetkellä antanut mitä tahansa siitä tiedosta, että miten vaimoni ja lapseni voivat, vaikka eipä se tieto varmaan kauheasti olisi mieltäni rauhoittanut. Niinpä koetin olla ajattelematta asiaa, jolle en mitään voinut, ja keskittyä siihen tehtävään, joka minulle oli sälytetty.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 25.08.2015
13:40
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
CAINE

Matka sen kun jatkui ja minua väsytti ja kyllästytti. Onneksi Ryuumeikin sentään tajusi vaihteeksi olla hiljaa (paraski puhumaan), koska hänen kommenttejaan ei kyllä jaksanut kukaan kuunnella. Jeremy kiri vierelleni, muttei edelleenkään sanonut mitään. No ei väkisin. Tunsin, miten mies kietoi toista kättään ympärilleni, ilmeisesti jonakin sovinnoneleenä mahdollisesti. No en jaksanut murjottaa noin tyhmästä asiasta itsekään, joten nojasin päätäni hieman miehen olkavartta vasten jatkaen samalla vaitonaisena etenemistä. Ehkä laittaisin Jeremyn kantamaan minut takaisin sitten, jos väsyisin ja tässä kestäisi ikuisuus. Oikeastaan ei yhtään hullumpi idea, ihan toteuttamisen arvoinen suunnitelma, mutta ehkä en vielä alkaisi valittamaan uupumustani.

Vastaa tähän
Nimi: Janchi
Lähetetty: 25.08.2015
13:52
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
JEREMY

Hymyilin hieman, kun Cainea ei ainakaan näyttänyt häiritsevän se, että olin kiertänyt toisen käteni tuon ympärille. Katsoin eteenpäin ja mietin löytyisikö tästä suunnasta yhtä mukavaa lampea kuin sieltä, mistä minä olin tullut. Caine nojasi päänsä olkavarteani vasten ja vilkaisin tuota.
"Mihin ihmeeseen tarvitsette vettä keskellä yötä?" päätin kysyä, mutta kysyin ainoastaan Cainelta asiaa. Oikeastaan kuiskasin, jotta kukaan muu ei päässyt kuulemaan, jotta kenenkään muun ei tarvitsisi asiaan kommentoida mitään. Ehkä voisin Cainelle kuitenkin puhua, mutta muille en vielä puhuisi. Jos puhuteltaisiin, niin sitten. Paitsi tietysti oli se yksi poikkeus, en puhuisi sille, vaikka se puhuttelisi minua. Katselin taas eteenpäin ja huomaamattomasti vaihdoin suuntaa vetäen tietenkin Cainea mukanani(?), koska minusta tuntui pahasti siltä, että prinssini oli valinnut huonon reitin, varsinkin, kun yölinnutkaan eivät laulaneet. Ehkä oli parempi jo tässä vaiheessa kääntyä, ettemme esimerkiksi kävelisi suoraan murhanhimoisen karhun reviirille. Harvoin karhut olivat vihamielisiä, mutta itsekin olin sellaisen tavannut ja siksi minulla olikin arpi kasvoja somistamassa. Onneksi Aldavinur oli ollut mukana. Urhea hevonen, se sai potkaistua karhun käpälään niin, että se lähti irti. Hevosen potkua ei kannattanut aliarvioida. Ja saimme myöhemmin kämmenettömän karhun lihoiksi.

Vastaa tähän
Nimi: devi
Lähetetty: 25.08.2015
15:12
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
RYUUMEI

Pääsimme tosiaan kolmin matkaan (olettaen toki, että myös Beniamino on myöskin mukana tossa), mutta eipä tosiaan aikaakaan kun se Alemman Luokan Homomies Jerppa lähti myöskin perässä kuin joku takiainen tai Caineen kytketty juntti, jolla ei ollut omaa mieltä. No kaikki oli hyvin, jos moinen hompelli vaan pysyi tarpeeksi kaukana eikä moista junttia ja hänen seksuaalistaläppäänsä tarvinnut enää kuunnella. Ei niin tosiaan jaksanut kiinnostaa moinen alapääläppä. Omistin huumorintajun kyllä, tosin rajallisen, mutta raja tuli heti vastaan kun läppä alkoi olemaan juurikin sitä, että vitsin aiheena oli toisten housuihin hyppääminen siinä ällöttävässä mielessä. Vitsi ja läpän heitto meni kyllä ja varsin pitkälle ja monet asiat tosiaan siedin, mutta ei se ollut oma vikani, että en vaan tykännyt moisesta vitsistä, jota tämä hemmetin Jerppa heitti. En myöntään kyllä tykännyt niistäkään vitseistä, jotka liittyivät itseeni pilkkaamismielessä, mutta jonkun asteista vitsin heittoa siedin kyllä itsestänikin. Tosin sellaisen vitsin heitossa raja tuli kyllä yleensä aika nopeasti vastaan. Jos vitsin heitto taas liittyi muihin, niin siihen voinen vaan tokaista, että antaa palaa vaan. Ei se ole ongelmanikaan enkä tehnyt sellaista ongelmaa, mutta Jerppa oli kyllä ongelma samalla tavalla kuin naiset. Jerppa oli kyllä mies, mutta kun ottaa huomioon, että Jerppa on myös selvästi homompi yksilö, niin en jaksanut sellaisia ihmisiä tai ainakaan sellaisia, jotka kiehnäävät sen rakastettunsa ympärillä 24/7. Olkoonkin, että se saattoi johtua myös jonkunlaisesta kateudesta sitä kohtaan, että itse olen aina ollut yksin eikä kukaan ole osoittanut mitään vastaavaa tunnetta minua kohtaan. Ei sillä kuitenkaan, että itsekään olisin jotain naista rinnalleni ottanut. Se olisi kyllä vika tikki.

Matka kuitenkin jatkui melko hiljaisissa merkeissä ja olin jo ihan varma siitäkin kuinka kaikki olivat nyt varmaankin sitten vierittäneet moisen riidan alun minun syykseni. Riitaa ei olisi koskaan syntynyt ellei kukaan olisi väkipakolla tullut homoilemaan silmieni eteen ja ollut yhtä ärsyttävä. En vaan yksinkertaisesti osaa olla mukava ärsyttäville ihmisille ja sitä toivoo vaan, että juntit osaisivat pitää päänsä kiinni sen sijaan, että alkavat vääntelemään sanoistani jotain pervoja tarkoituksia, vaikka en ensinnäkään missään kohdassa tarkoittanut sitä, että tuon hemmetin Jerpan pitäisi kenenkään housuihin tunkea, vaikka prinsessalla kyllä taisi olla ihan mekko, että eivät ne kyllä housutkaan olleet, mutta sama asia se kuitenkin oli, mutta olkoot sitten. Tyhmä oli aina tyhmä, mutta en väittänyt, että itsekään olin se nerokkain, mutta en kuitenkaan ollut yhtä tyhmäkään.

Jerppa tosiaan pääsi selvästi lähemmäksi Cainea, jolloin nopeensin askeliani, ettei tarvinnut olla moisen homon lähellä, jolloin kenenkään mieleen ei edes tulisi haastaa riitaa uudestaan moisen asian kanssa, mutta jos Jerppa päätti aukoa päätään minulle, niin lupaan, että tulee kyllä vähintäänkin samalla mitalla takaisin. Se kun vaan tuli yleensä aina luonnostaan muutenkin suustani ulos, jos joku oli ääliö minua kohtaan. En vaan osannut jättää asiaa siihen, mutta ei se ollut vikani. Se vaan tapahtui... ja niin on aina ollut. Siitä on vaikea oppia ulos, kun on aina käyttäytynyt niin. Olkoonkin, että sillä tavalla ei pahemmin kavereita saada, mutta en tullutkaan sen takia tälle retkelle, vaikka tokihan se ihan mukavaa olisi saada vaihteeksi edes yksi ystävä, joka ymmärtäisi, mutta tässä joukossa ei tuntunut olevan sellaisia. Odotin siis taas liikaa heiltä. Ehkä olin vaan se joku, joka ei koskaan saanut ketään rinnalleen. Ehkä olin tuomittu elämään yksin... aina.

Vilkaisin kuitenkin Cainen ja sen hemmetin Jerpan suuntaan kun sivusilmällä näin, että Jerppa päätti vaihtaa suuntaa kokonaan ja kiskoi Cainen mukaan. Kaikki olisi ollut niin paljon paremmin, jos Jerppa olisi jäänyt sinne mistä tulikin tai olisi kuollut johonkin väijytykseen. Eipähän ainakaan olisi tarvinnut tehdä ongelmaakaan hänestä. Käännän seuraavaksi kuitenkin katseeni Beniin ([?]joka tosiaan toivottavasti ainakin on tullu mukana koko ajan) pysähtyen kyllä samalla ja katsoin hetken Cainen ja sen juntin perään. "No pärjäämme me kyllä kahdestaankin, joten jatketaan matkaa. Tuskin metsä nyt ihan kuivakaan on. Voinet toki jäädä siihenkin tai lähteä noiden kahden perään, mutta minä aijon kuitenkin mennä tänne, koska Jerppa on ärsyttävä", selitän Benille(?) ja jatkoin sitten matkaani vaan eteenpäin. Pärjään kyllä yksin, jos ketään muuta ei kiinnostaisi seurani. Ainakaan ei tarvitse kuunella jotain turhaa nalkutusta, mutta Ben nyt olikin sen verran hiljainen veikko, että ei hänen läsnäolonsa olisi kyllä edes ärsyttänytkään. Pääasia, että pääsin Jerpasta eroon.

Vastaa tähän
Nimi: Par
Lähetetty: 25.08.2015
17:15
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
BENIAMINO

Beniamino epäröi hetken ennen kuin seurasi Cainea ja Ryuumeitä metsään. Kolmen riitapukarin mukaan lähteminen ei tuntunut houkuttelevalta, tai ainakin Beniamino oletti Jeremyn seuraavan piakkoin Cainea, ottaen huomioon näiden kahden suhteen, mutta hän oli lupautunut lähtemään, joten pakkohan mukaan oli nyt lähteä. Beniamino lähti hieman vastahakoisena perään, ja huomasi Jeremynkin lähtevän seuraamaan. Beniamino hieman yllättyi, kun Jeremy ei korjannut Cainen suuntaa, vaikka tämä lähtikin päin vastaiseen suuntaan kuin mistä Jeremy oli tullut, jossa tiedettiin olevan vettä. Olivatko molemmat niin ylpeitä, että eivät voineet pienen riidan takia pyytää toiselta apua tai neuvoa toista. Hän ei itse halunnut kysyä toista kertaa, kun oli jo kuitenkin saanut vastauksen kysymykseensä. Eikä hän halunnut suututtaa muita lisää jankuttamalla. Beniamino seurasikin hiljaa hivenen muiden perässä, katsoen ja kuunnellen yrittäen huomata merkkiä vedestä. Yhden tunnustelun hän teki myös, mutta yllätyksekseen metsä tuntui tyhjältä... ei eläimiä, ei lintuja, ei ihmisiä. Ehkä lähistöllä oli ollut jonkin näköinen kahakka ja se oli pelästyttänyt eläimet? Kuitenkin, koska ihmisiäkään ei tuntunut olevan, ei pitäisi olla aihetta huoleen vaikka eläimetkin olivat muualla.

Jeremy pääsi kävelemään Cainen rinnalle, ja kietaisi kätensä tämän ympärille. Hän ohjasi Cainea hieman sivuun reitiltä, ilmeisesti huolestuneena metsän hiljaisuudesta. Beniamino päätti olla sanomatta mitään tässä vaiheessa, ehkä Jeremy päätyisi ohjaamaan heidät tietämälleen vesipaikalle, ja eihän Jeremy varmaankaan ollut kuullut hänen kertomustaan aseensa kyvyistä. Hän oli aikeissa seurata kaksikkoa, kun Ryuumei ilmoitti jatkavansa eteenpäin vaikka toiset kääntyivätkin. Beniamino mietti asiaa hetken, ja päätti sitten seurata Ryuumeitä. Saisivat Jeremy ja Caine olla ainakin hetken rauhassa kaksin, ja Ryuumein jättäminen yksin metsään ei tuntunut kaikista järkevimmältä ajatukselta. Beniamino hölkkäsi hieman saadakseen Ryuumein kiinni.
”Tulen mukaanne,” hän ilmoitti hiljaa.

Vastaa tähän
Nimi: devi
Lähetetty: 25.08.2015
17:49
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
RYUUMEI

Olin kyllä joka tapauksessa aikalailla varma, mitä kyseinen Ben - kun en nyt oikeaa nimeä vieläkään muistanut ja se oli kamalan vaikea muistettavaksikin - valitsisi mieluummin kyyhkyläiset eli Cainen ja sen hemmetin Jerpan, koska kuka minua nyt valitsisi kun saisi valita minun ja Cainen ja lisäboonuksena Jerpan kesken. Totta kai kaikki valitsivat sen, joka oli viksumpi ja asiallisempi eli Cainen. Jerppa nyt vaan sattui olemaan Cainen homokaveri ja sattui nyt kuulumaan Cainen kanssa samaan kastiin tai ryhmään, jos kaksi ylipäätään mikään ryhmä edes on, mutta olisi pian, koska Ben varmasti liittyisi heihin, jolloin saisin matkata yksin etsimässä sitä hemmetin vettä. Ei sillä, että olisin ollut käskenyt ketään mukaani. Kysyin vaan, että haluaako kukaan tulla mukaani etsimään vettä. Muut eivät sanoneet silloin mitään, mutta Caine ilmoittautui matkaan mukaan. Ben halusi lopulta myöskin mukaan kun se uusi jäbä mikä liene Calder, tai joku muu vastaava olikaan, oli ottanut maailmanlopun siitä, että Ben ei sitten pystynytkään kutsumaan jotain juntteja demoneja tai muita yhtä turhia henkiolentoa tyhjästä esiin. Joka tapauksessa ryhmä olisi ollut täydellinen, koska siinä ei olisi ollut ainuttakaan naista eikä ainuttakaan, joka olisi käynyt sillä tavalla ärsyttäväksi tai kovinkin päällekäyväksi. Mutta sitten se hemmetin Jerppa päätti puskea puskasta esiin ja suoraan Cainen kimppuun ja sen jälkeen oli pakko alkaa kuhertamaan siinä silmieni edessä. Olisivat edes menneet muualle, jos olisi ollut aivan pakko siinä kaikkien nähden alkaa halailemaan homosti. Olkoonkin, että moisen takia oli varmaankin aika lapsellista alkaa aukomaan päätään, mutta otti sen verran päähän kun ensin lupaudutaan tulemaan mukaan, mutta sitten sitä vaan pitkitetään ja pitkitetään. Kerrassaan naurettavaa... On tässä tärkeämpääkin tekemistä kun kuhertaa kaikkien nähden, vaikka ehkä kyseessä olikin jälleennäkeminen, mutta oli hitto vaikka kuolleista nouseminen, niin turhan takia viivyttely on turhaa. Tajusin kyllä, että Caine halusi laittaa koninsa kuntoon, mitä itse en ollut edes tehnyt Poisonin suhteen, mutta hitot siitä, se on vaan elukka. Tajusin kyllä tietenkin vielä senkin, että Ben ei pysynyt housuissaan asiansa suhteen ja vettä olisi joutunut etsimään ehkä useammankin tunnin, koska ei metsä mikään pieni kuitenkaan ollut, vaikka en koko metikköä kyllä ollut koluamassakaan. Joka tapauksessa Benin asia oli ollut ihan ymmärrättävä, jos piti tärkeänä sitä, että kaikkien piti tietää hänen voimansa. Ei siinä mitään, kukinhan sen itse päättää, että kertooko vaiko ei, mutta kuinka vaan. Niin nyt oli kuitenkin käynyt. Mutta kun viimein kaikki oikeasti tärkeä oli hoidettu, niin joku hemmetin puskajussi pinkoo suunnilleen pää kolmantena jalkana esiin juurikin nimenomaisesta puskasta ja sen jälkeen alkaa joku turhuuden vääntö siitä kellä oli ikävä ja ketä vai oliko edes kenelläkään ikivä ketään ja senkin jälkeen vielä puidaan jotain turhaa, jolla ei hitto soikoon ole minkään valtakunnan asian kanssa mitään tekemistä. Ja jos turhuuksia ei olisi alettu jahnaamaan, ei mittani olisi täyttynyt enkä ole ääneen ilmaissut Jerpan uutta nimeä, mutta hän ansaitsi sen. En kadu sitä kuitenkaan, mutta myönnän, että olisin voinut ehkä jättää sen sanomatta, niin olisivat Caine ja Jerppakin kuhertelunsa. Sen olisi voinut hoitaa sitten kun kaikki muut asiat olisivat olleet reilassa ja ehkä se astetta nössömpi, joka taisi tosiaan olla Daisuke, olisi vaikka lainannut kuherteluun sitä typerää telttaansa, johon tämä oli piiloonkin suunnilleen ryöminyt.

Tosin seuraava oli hieman yllättävää, koska Ben tosiaan oikein hölkkäsi minut kiinni ja ilmoitti, että tulee mukaani melkolailla silleen, että kuulosti, että mukanani olisi ollut vähintään jo yksi henkilö, mutta ihan sama. Olin kuitenkin yksi tai siihen asti ainakin kunnes Ben päätti kun päättikin tulla minun mukaan eikä niiden kahden, jotka voisivat vaikka nyt hoitaa kuhertelunsa katseilta salassa, jolloin ei tarvisi katsoa sitäkään hommaa kun viime kerralla sekin piti hoitaa silmieni edessä. "Kuvittelin jo, että menet Cainen ja sen hemmetin Jerpan mukaan, mutta selvä sitten..." vastaan siihen kuitenkin jotain, koska kai se oli vaan kohtelista edes noteerata toisen kommentti, eikä vaan jatkaa matkaa ja olla kun en olisikaan kuullutkaan mitään. Tällä hetkellä tosin moni asia otti päähäni ihan matkan alusta lähtien, joten oli aina vaan helpompi ärsyyntyä lisää asiasta kuin asiasta ja kun mikään ei suostunut toimimaan niin kuin minä olisin halunnut asioiden luistavan ja koko hemmetin ajan on pitänyt odottaa jotakuta tai pysyä jossain ryhmässä, vaikka melko taitavasti senkin handlasin, kun lähdin harjoittamaan jo heti alussa omia harrastuksiani, jonka takia nytkin etsin sitä vettä, joka voisi nyt tulla jo esiin jostain edes. "Aistitko vaan elävää vai pystytkö aistimaan sillä voimallasi jotain, joka ei ole elollista? Kuten vaikka vettä kun sitä tässä ollaan etsimässä?" kysyn sitten Beniltä, vaikka en kyllä tiennyt, että oliko se sana oikeasti aistia vai oliko se jotain muuta. Ihan hyvin se olisi voinut olla jotain muuta, mutta koska en tuntunut tajuavan muutenkaan Benin silloisesta selityksestä hölkäsenpöläystä, niin paha sanoa, että tajusinko nytkään kunnolla mitään muuta kun sen, että joka asia otti vähintäänkin päähän ellei jopa ärsyttänyt ihan tosissaan. Teki todella mieli kuristaa joku.

Vastaa tähän
Nimi: Par
Lähetetty: 25.08.2015
18:35
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
BENIAMINO

”Uskoisin heidän kahden olevan tyytyväisiä saadessaan olla hetken yksin, ja pariskunnan mukana kulkeminen on hieman kiusallista, etenkin kun heillä on riitaa,” Beniamino vastasi Ryuumein ihmetellessä hänen päätöstään seurata tätä. Hän jätti mainitsematta, ettei halunnut Ryuumein jäävän yksin ja eksyvän tai hänelle sattuvan mitään, koska hän ei ollut varma pitäisikö tämä sitä jonkin asteen loukkauksena, eikä hän halunnut suututtaa enää ketään tänään. ”Kykyni rajoittuu valitettavasti vain eläviin olentoihin. Tosin, toisinaan voin löytää vettä seuraamalla missä on useampia eläimiä, sillä eläimet usein kokoontuvat juomapaikoille tai sen lähistölle, ja isommat vesistöt kalojen avulla. Nyt joudun ikäväkseni ilmoittamaan, että metsässä ei tunnu olevan eläviä olentoja tällä suunnalla lainkaan, mikä on varsin erikoista... Ehdottaisin, että muuttaisimme suuntamme tuonne, siellä on jotain eläimiä sentään,” Benimino vastasi ja osoitti kädellään päinvastaiseen suuntaan kuin minne Jeremy ja Caine olivat lähteneet.

Vastaa tähän
Nimi: devi
Lähetetty: 25.08.2015
19:07
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
RYUUMEI

Ben oli siis sitä mieltä asiasta, että uskoi Cainen ja sen Jerppa Kurppanan haluavan olevan hetken edes kahdestaan. "Sama se kunhan en joudu todistamaan samaa homoilua uudestaan..." sanon siihen melko suoraan, koska asia puistatti edelleenkin, vaikka voisin kyllä jo antaa ollakin koko asian, mutta hankalaa se oli vaan antaa olla, koska ärsytti kuitenkin sen verran vieläkin, että en osannut sitä edes sanoiksi pukea, mutta ei Jerppa ollut täällä eikä Cainekaan, vaikka ei minulla nyt niinkään mitään Cainea vastaan ollut. Eihän hän ollut missään kohdassa ollut mielestäni kuitenkaan ärsyttäväkään vaan ihan mukavan oloinen, vaikka mielestäni tämä yritti kyllä ihan liikaa, kun yritti ymmärtää kaikkia. Tosin onhan sekin varmaan parempi asenne asioita kohtaan kuin minulla esimerkiksi on, mutta ärsyttävät ihmiset olivat ärsyttäviä ja sille ei voinut mitään. Niin vaan oli tai sitten vaan ärsyynnyin kovin helposti. Joka tapauksessa Ben oli tuossa siksi, koska pariskunnan mukana kulkeminen olisi kiusallista. "Minusta pikemminkin ärsyttävää, jos he aikovat kuherrella joka välissä... Mutta ovatko he todella yhdessä vai oliko se muka vaan ystävämielinen halaus?" kysyn sitten, vaikka eivät ystävät mielestäni keksi toisilleen niinkin noloja nimiä kuin Jerppa ja Caitsu. Yleensä moinen harrastus taisi kuulua rakastavaisille ja lisäksi he tuntuivat puhuvan toisilleen niin kuin olisivat hieman enemmän kuin vaan ystäviä, vaikka olinkin kyllä tosi huono arvioimaan kenenkään suhteita. Mutta koska Jerppa oli saanut sellaisen kohtauksen siinä kohdassa kun olin sanonut tätä Alemman Luokan Homomieheksi ja tunne purkaus kuitenkin oli ollut sellainen... jota en osaa selittää, mutta kuitenkin sellainen, että sanani jopa osuivat kuitenkin täysin oikeaan.

Joka tapauksessa se Jerpoista ja Caitsuista, koska eivät he tähän asiaan liittyneet kuitenkaan mitenkään. Kuitenkin siihen tärkeämpään puoleen eli siihen, että Benin kyky kyllä rajoittui eläviin olentoihin. "Pahus..." mutisen siihen, koska se olisi voinut auttaa veden etsinnässä paljonkin ja mitä nopeammin vettä löytyisi, sitä nopeammin pääsisin verestä ihollani ja hiuksissani eroon. Ben kuitenkin jatkoi, että voisi toisinaan kuitenkin löytää vettä seuraamalla eläimiä, koska eläimet tarvitsevat vettä. "Hienoa!" tokaisen hieman pirteämpään sävyyn. "Onko täällä eläimiä sitten?" päätin kuitenkin vielä kysyä, mutta seuraavaksi Ben ilmoittikin jo, että joutuu ikäväkseen ilmoittaa, että tällä suunnalla ei ole ainuttakaan eläintä ja samalla tämä toteaa, että se on varsin erikoista, ei vaan erikoista eli silloin sen piti olla todella erikoista ja luonnollisuudesta poikkeavaa. "Ehkä joku on käynyt niiden kimppuun?" ehdotan tarkoittaen sillä eläimien kuolemaa, koska eikö metsän joka kolkassa kuitenkin ole edes yksi eläin? Niiden täydellinen puuttuminen kyllä oli aika outoa, nyt kun minäkin asiaa oikein kunnolla tuumasin. Tosin Ben päätti vielä ehdottaa jotain toista suuntaakin, joka onneksi oli täysin eri suunta kun se, minne Caine sen Jerppansa kanssa oli mennyt. Olin oikeastaan ihan tyytyväinen, että Benkin tahtoi matkalle mukaan, vaikka en kyllä myöntänyt asiaa millään tavalla. "Selvä homma... Eli sinne sitten", totean ja jatkan matkaani sinne Benin osoittamaan suuntaan. "Sano heti, jos olet varma jostain paikasta, jossa on vettä. Siis lätäkköä isompi vesialue", tarkennan vielä, koska vettä olimme edelleenkin etsimässä ja vettä halusimme löytää tai ainakin minä halusin. Joka tapauksessa todennäköisesti Ben löytäisi vesialueen enemmin, koska voimat auttoivat häntä siinä. Myrkyllä ei kuitenkaan paljoa vettä etsitty eikä edes autettu mitään elollista, koska myrkky tappoi kaiken elollisen tieltään tai ainakin kasvit ja pienimmät eläimet jopa pienestä iskusta. Isompi kokoiseen eläimeen pitäisi saada isompi isku, mutta se oli ihan henkilökohtaista oikeastaan myrkytyksen suhteen ja miten nopeasti myrkky pääsi liikkumaan elollisessa olennossa. No, mutta joka tapauksessa pointti oli se, että myrkyllä ei suunnistettu, vaikka suuntavaistoni olikin kyllä aika hyvä.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 25.08.2015
22:55
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
CAINE

Lopulta Jeremy rikkoi hiljaisuuden, tosin kuiskaten, koska ei varmaan halunnut Ryuumeiltä mitään näsäviisasta vastausta. Samalla huomasin miehen alkavan ohjata minua toiseen suuntaan, mutta samahan se, en minä tiennyt mistä vettä löytyisi, joten samapa tuo. En ehtinyt vastata mitään, kun Ryuumei otti ilmeisesti itseensä seuraavaksi suunnan vaihdosta. Tämä ilmoitti, että kyllä hän Benin kanssa kahdestaankin pärjäsivät että voisimme hyvin vain mennä. No saivat he tulla mukaan, ei kukaan kieltänyt, mutta en kyllä jaksanut alkaa kertomaan itsestäänselvyyksiä. Sitten tämä puhui Benille siitä, että hän ainakin jatkaisi siihen suuntaan, koska Jerppa oli ärsyttävä, ja Ben saisi mennä hänen tai sitten meidän kanssamme. Oli siinäkin syy, vaikka olikin huojentavaa, että Ryuumei ja Jeremy olisivat eri suunnalla, heidän tappelunsa oli rasittavaa, tai lähinnä Ryuumein ongelmat. En tiennyt mistä hän oli noin kovin ottanut itseensä, voisin ehkä kysyä sitä kun olisimme kaikki hiukan rauhoittuneet. Ben puolestaan päätti lähteä Ryuumein matkaan, mikä oli hyvä, koska ei olisi ollut kivaa jättää häntä yksin, kun olimme luvanneet tulla mukaan.

Jatkoin sitten vain Jeremyn kanssa kaksin matkaa sinne jonnekin. Kai Jeremy tiesi minne meni, olihan hän metsämies. Aivan, se kysymys. ”Etsimme vettä keskellä yötä, koska Ryuumei halusi peseytyä verikuorrutuksestaan mahdollisimman pian. Menin mukaan, koska halusin itsekin peseytyä pitkän matkan jälkeen jos vain mahdollista. Beniamino tuli luultavasti siksi mukaan, koska suututti Calderin ja tahtoi päästä hetkeksi pois tämän ulottuvilta.” Vastasin Jeremylle vaimeasti vaikka Ben ja Ryuumei nyt olivat jo menneet. Hetken mietittyäni vaimensin ääntäni vielä hiukan, ihan varmuuden vuoksi. ”Ryuumein sanomisia ei tarvitse niin huomioida, hänellä vaikuttaisi olevan jokin pakottava tarve saada haastaa kokoajan riitaa jonkun kanssa ilman mitään erityistä syytä. Mireyan kanssa hän veti aikaisemmin puukkotappelun, koska häntä ärsytti Mireyan ääni ja se että tämä on nainen. Joten hänen vastaavat kommenttinsa kannattaa jatkossa koittaa jättää huomiotta, tai itse tulin siihen päätelmään.” Kerroin Jeremylle, jotta tämä voisi vastaavaisuudessa välttää moisia typeriä tilanteita. ”Luultavasti häntä vain ärsytti, että matkaan lähtö viivästyi ja purki kiukkunsa sitten vain sinuun.” Jatkoin vielä samalla kulkien Jeremyn valitsemaan suuntaan.

Vastaa tähän
Nimi: Janchi
Lähetetty: 26.08.2015
11:55
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
JEREMY

Kävelin eteenpäin siihen suuntaan, mihin olin kääntynyt. En halunnut mennä sellaiseen suuntaa, mistä ei kuulunut yhtään eläinten ääniä. Kuulin, miten se veripääprinssi alkoi jotain valittamaan siitä, että kyllähän hän ja se sinihiuksinen prinssi voisivat kaksinkin jatkaa matkaa. No ensinnäkin, olin vain vaihtanut hieman reittiä, ja toiseksi en ollut sanonut, että kukaan ei voisi tulla mukaamme. Mutta omapahan oli valintansa. Ja ilmeisesti se sinihiuksinenkin päätti mennä sen oudon prinssin matkaan. Toivottavasti kestäisi tuota rääväsuuta. Ainakin minä pääsin olemaan Cainen kanssa kahdestaan ja voisin suoraa johdattaa prinssini kaunille lammelle, jonka olin jo aiemmin löytänyt.

Käänsin katsettani Caineen, kun tuo alkoi kertoa vastausta kysymykseeni, miksi he etsivät vettä yöllä. Nyökkäilin kuunnellessani. Toisin sanoen ihmiset olivat halunneet jopa auttaa sitä Dehrahin prinssiä ja tuo oli sitten saanut kiukun puuskan, kun veden etsiminen oli hieman viivästynyt. Hän käyttäytyi kuin lellitty kakakra mielestäni. Tai sitten ei vain huomannut, jos Caine hyvää hyvyyttään halusi auttaa. Tuskin se sinihiuskaan oli mukaan tullut vain pakoon jotain toista prinssiä, ehkäpä hänkin halusi auttaa. Ja tälläisessä ryhmässä ei olisi hyvä ajatella, että kaikkien muiden pitäisi pyöriä oman navan ympärillä. Aina saattoi tulla joitain esteitä ja ongelmia. Mikään ei voinut tapahtua heti, tässä ja nyt, eikä siitä pitäisi raivostua. Se oli lapsellista tai sitten pään sisällä oli suurempi ongelma.
"Haluatko muuten sinne lammelle, jonka tiedän?" kysyin hetken päästä, kun olin ajatukseni ajatellut. Toki voisimme etsiä tästäkin metästä, mutta nyt kun prinssi 'En halua apua' -oli poissa, voisin mielelläni viedä oman prinssini veden ääreen, sillä tuskin tuolla olisi mitään sitä vastaan.

Vastaa tähän
Nimi: Kapselipanda
Lähetetty: 26.08.2015
15:19
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
/ voi ei, ei ollu hyvä idea pitää taukoa roolaamisesta XD mut alan roolaamaan ku oon terveenä, en pysty keskittymään nyt

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 26.08.2015
17:32
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
CAINE

Jeremy lähinnä vain nyökkäili vastauksilleni ja muuten matka jatkui ääneti. Oli kyllä kumman hiljaista nyt kun asiaa oikein mietti. No olin silti tyytyväinen, että sain hetken olla Jeremyn kanssa ihan vain kahdestaan nyt kun Beniamino ja Ryuumei lähtivät kahdestaan matkaan. Pitäisi ehkä koettaa hieman hillitä itseään muiden läsnä ollessa, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. No nyt ei kuitenkaan ollut ketään, joka olisi voinut häiriintyä minun ja Jeremyn takia. Olihan se ihan ymmärrettävää, meitä oli ryhmässä paljon emmekä tunteneet toisiamme ja maidemme kulttuuritkin poikkesivat kuitenkin jonkin verran toisistaan, joten yhteisen sävelen löytyminen veisi aikaa. Se ei voisi tapahtua tänä iltana, ei edes seuraavana, mutta olimme kuitenkin kaikki samassa tilanteessa ja ratkaisisimme sen vain toimimalla yhdessä. Turhalle vihanpidolle ei olisi sijaa, joten pitäisi itsekin koettaa ryhdistäytyä asian suhteen.

Seuraavaksi Jeremy sitten kysyi, että halusinko sille lammelle, jonka hän tiesi. Eli se, josta hän oli aikaisemmin puhunut? ”Ai löysit oikeasti sellaisen? Luulin että sanoit vain, koska Ryuumei ilmoitti niin kärkkäästi, ettei kaipaa apuasi.” Vastasin Jeremylle nostaen päätäni tämän olkavarrelta ja katsoin miestä nyt jo hiukan paremmalla tuulella. ”Toki, typeräähän se olisi harhailla täällä etsimässä jotain muuta olematonta lampea, jos sinä tiedät missä on oikeasti sellainen. Onko sinne pitkä matka?” Vastasin ja esitin sitten kysymyksen koskien matkan pituutta. Toivottavasti Ryuumei löytäisi sitä vettä, olisi sääli, jos hän ei typeryyttään saisi pestyä itseään verestä. No jos ei löytäisi, voisin näyttää paikan myöhemmin, niin hänen ei tarvitsisi nöyrtyä pyytämään Jeremyltä apua. Mireyalle ainakin olisi näytettävä vesipaikka sitten kun palaisimme leiriin ja mahdollisesti levättyämme muutkin tahtoisivat ainakin juottaa hevosensa lammella.

Vastaa tähän
Nimi: Janchi
Lähetetty: 26.08.2015
17:51
Otsikko: GILDOMERA - roolipeli
JEREMY

Hymähdin pienesti, kun Caine ihmetteli, olinko oikeasti löytänyt lammen enkä vain todennut niin, kun minulta ei haluttu apua.
"Joo, tulin sellaisen ohi, kun matkasin luoksesi. Se oli mukava lampi, ei mikään kovin suuri, mutta ei se niin hirveän pienikään ole. Kyllä hevonenkin mahtuisi siellä polskuttamaan", kerroin lammesta Cainelle hymyillen hieman. Hyvä, että toinen halusi mennä sinne niin ei tarvitsisi koko yötä vaeltaa etsimässä vettä, jota ei välttämättä löytyisi.
"No kyllä se on aika lähellä, mutta hevosella pääsisi nopeammin", vastasin pian Cainelle, kun tuo kysyi miten kaukana lampi oli. Ehkä sinne oli matkaa aukiolta yksi tai kaksi kilometriä. Itselleni se ei ollut pitkä matka ja tuskin monelle muullekkaan, mutta väsyneille ihmisille se saattaisi olla. Onneksi hevoset oltiin keksitty.
"Joten käymmekö hakemassa Aldavinurin ja ratsastamme sillä sinne? Sinun ei tarvitsisi rasittaa Gwaedia, jos et halua", ehdotin punatukkaiselle prinssilleni.

Vastaa tähän
<< Ensimmäinen < Edellinen  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  16  17  Seuraava > Viimeinen >>

Kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä!

©2019 GILDOMERA - Fantasiaroolipeli - suntuubi.com