Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
/ Etusivu / Roolipelifoorumi / GILDOMERA - Roolipeli 2

<< Ensimmäinen < Edellinen  16  17  18  19  20  21  22  23  24  25  26  27  28  29  30  Seuraava > Viimeinen >>

Nimi: Megohime
Lähetetty: 16.02.2019
16:57
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
CAINE

Kiitos Nierdalesin mahtiaseen mahtiörkkien, matka eteni huomattavasti ripeämmin ja vihollisiakin oli tiellä enää muutama onneton, joka ei ollut ehtinyt örkkejä karkuun. Niitäkään ei hirveästi taistelu kiinnostanut enää. Oli kamalan epäreilua, että toisilla oli moisia mahtiaseita, kuten tulta syöksevä miekka ja örkkitikari. Ehkä joku suostuisi vaihtokauppaan? Tai ehkä varkaan saisi lahjottua ryöstämään jonkun aseen. Niin aivan, sotaan voisi ehkä nyt tällä hetkellä keskittyä enemmän ja muiden aseiden vohkimiseen vähemmän. Vaikka örkit nyt hoitivatkin aika lailla kaiken työn ja raivasivat tietä joelle, niin jäi Cainellekin hiukan hommia tökkimällä aseellaan eteen osuneita raukkaparkoja pois tieltä. No joku rohkea yritti jopa taistella vielä vastaan, mutta kun vihollisia ei tunkenut enää samalla tavalla päälle, näiden hoitaminen oli aika helppoa. Joelle päästiin melkein ongelmitta ja ylitettyään matalan virran, Caine haki Doriania ja Farrania katseellaan ja yritti viittoa, että he menisivät edeltä olettaen, että he nyt olivat ainakin huomanneet heidän etenemisensä kiitos örkkien aiheuttaman kaaoksen.

Vastaa tähän
Nimi: Ragdolltwist
Lähetetty: 16.02.2019
18:54
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
Farran Astor

Astoirwenin prinssi suorastaan inhosi uimista ja kastumista. Nuorelle prinssille ei jäänyt kuitenkaan aikaa harmitella asiaa kun oli jo mentävä. Siinä missä Dorianin ja Cainen hevoset olivat menneet veteen sen kummempia velmuilematta, ei Farran voinut sanoa samaa Herosta. Musta ori tanssi rannalla, vaikka se rakasti uimista, se inhosi kavioidensa kastelemista. Joten jollakin logiikalla Hero loikkasi edellä ratsastavien perään, jossa vesi oli jo syvempää. Nuori prinssi ei voinut muuta kuin pitää kiinni ison hevosen loikatessa. Loiskaus oli iso ja huomiota herättävä.

Vaikka vihollisia riitti, ryhmä pääsi onnekseen vastarannalle. Vasta toisella rannalla Caine keksi että toinen ryhmä oli vielä matkalla ja päätti mennä auttamaan. Dorianin vastusteluista huolimatta punatukkainen pohjoisen prinssi lähti, Farranin katsellessa huolestuneena menoa toisella rannalla. Dorian oli antanut nuorelle prinssille tehtäväksi polttaa vastarannan, oman ryhmän sieltä ensin paettua. Farran nyökkäsi kuuliaisesti, vaikkei hänellä ollutkaan ideaa siitä miten suunnitelma toimisi käytännössä.

Farranin ori asteli rauhattomasti paikallaan ja nuori mies tekikin muutaman pisarakäännöksen rauhoittaakseen menohaluista hevostaan. Hevosen rauhoituttua hieman, Farran katseli joen yli matkaavaa ryhmää. Nierdalesin prinssin kutsumat henkiolennot tekivät tietä tehokkaasti, vihollisten menettäessä taistelutahtoaan. Olihan vihollisilla kädet täynnä liekkimeren taltuttamisessakin. Farran nielaisi hermostuneesti ja vilkaisi Doriania. Sinisilmäinen prinssi mietti kuumeisesti kuinka hän pystyisi sytyttämään vastarannan kauempaa palamaan. Toisen ryhmän päästessä rantaan, tummatukkainen prinssi kannusti hevosensa eteenpäin, kohti jokea. Hero seisahtui aivan matalan veden äärelle ja Farran viilsi ilmaa, tulisen miekan palaessa. Sinisilmäinen prinssi saikin kuin saikin aikaan uuden tulisen aallon. Sen vastaanottivat viholliset vastarannalla, samalla kun tuli sytytti myös vastarannan kasvillisuutta palamaan.

Isäntänsä komentamana, Hero pyrähti reippaaseen raviin ja matka jatkui takaisin Dorianin vierelle. Ratsastuksen aikana Farranin aikaisemmin kohottama miekkakäsi laski väsyneesti sivulle. Dorianin vierellä, Farran nosti miekkansa satulassa roikkuvaan huotraan. Siitä sen saisi äkkiä, jos vihollisia vielä löytyisi tielle. Miekan voimien käyttäminen oli kuluttavaa ja nuorukainen oli riehunut aika tavalla. Huolestuneesti sinisilmäinen prinssi katsoi henkivartijaansa sekä käsiään, jotka hän oli kohottanut eteensä eteensä. Molemmat kädet tärisivät, uupumuksesta, aivan kun nuorukaisella olisi ollut kylmä. Todellisuudessa se oli varoitus nuoren miehen ehtyvistä voimista. Kruununprinssi ei voisi jatkaa samalla tavalla, raisusti liekkejä minne vain nakellen.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 16.02.2019
20:31
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
DORIAN

Caine meni menojaan oman päänsä mukaan, kuten aina. Ja sitten piti yrittää saada tätä joukkoa pidettyä jotenkin ruodussa? No Dorian keskittyi pitämään viholliset loitolla Farranista, jonka hevonen temppuili tapansa mukaan, koska vihollisia riitti tälläkin puolen ja joen yli valitettavasti vielä pääsi tulemaan lisää. Dorian alkoi olla myös huolissaan Farranin jaksamisesta, tämä oli jo käyttänyt tulimiekkaansa enemmän kuin oli koskaan yhteen menoon vielä käyttänyt. Eikä hän ollut yhtään varma, oliko vastarannan polttaminen liikaa pyydetty, mutta ainakin Farran nyökäytti päätään sen merkiksi, että tehtävä onnistuisi. Enää piti vain kestää siihen asti, että Caine saisi loppuporukan toiselle puolelle.

Hetki siinä meni, mutta pian alkoi tapahtua ja Nierdalesin prinssin thrallit siirtyivät portilta heitä kohti saaden viholliset kauhusta sekaisin. Doriankin sai tehdä töitä pitääkseen Whiten ruodussa, vaikkei hänen kokenut sotaratsunsa juuri mistään hätkähtänytkään, niin tämä nyt oli senkin hermoille hivenen liikaa. Vastarannalla alkoi kaaos, kun toiset saivat lisävahvistuksia ja pian he olivat raivanneet reitin joelle näiden avulla. Caine ja muut jatkoivat saman tien etenemistä kohti portille selviytymään jätettyä ryhmää ja pian heidänkin oli jatkettava sinne. Dorian oli saanut hetken hengähtää, kun vihollisen joukot olivat sekasorrossa, ja huomasi Farranin hieman huolestuneen katseen ennen kuin tämä astui lähemmäs jokea hoitaakseen tehtävänsä. Tulimiekka välähti ilmassa ja pian lieskat roihusivat yli joen ja sytyttivät vastarannan ja loivat hetkeksi esteen heidän ja vihollisten välille.

Farran palasi ratsuineen Dorianin luo melko uupuneena ja laittoi miekkansa syrjään ja katsoi Doriania melko voimattomana, tämän kädet tärisivät. ”Hyvää työtä, teidän korkeutenne. Levätkää nyt ja kerätkää voimianne. Minä huolehdin lopusta.” Hän sanoi nyökäten. ”Mennään muiden perään, tässä menee vielä hetki, ennen kuin saatte kunnolla levätä, mutta älkää uuvuttako itseänne tulimiekallanne enää tänä yönä, ellei ole välttämätön pakko.” Hän sanoi ja kannusti Whiten raviin pakottaen hevosen vammautuneesta jalasta huolimatta jaksamaan vielä hetken. Laukkaa hän ei uskaltanut yrittää tässä tilanteessa, tämä vauhti saisi riittää. Vihollisia riitti yhä ja portin lähellä heitä oli enemmän. Dorian piteli ohjaksia haavoittuneella vasemmalla kädellään ja raivasi eteen tulevia vihollisia miekalla pois itsensä ja Farranin edestä, vaikka edellä kulkevat thrallit olivatkin saaneet pakokauhua aikaan täälläkin, mistä oli suuri apu, kun viholliset eivät olleet parhaassa terässä.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 18.02.2019
15:12
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
MARCELLA

Tilanne ei muuttunut yhtään paremmaksi ja jossain kohtaa ne kauheat otukset, joista toki oli apua, mutta kammottavia ne olivat silti, pötkivät pakoon. Oli siinäkin varsinaiset Nierdalesin ylpeydet! Vihollisista ei ollut tulossa loppua ollenkaan ja Marcellakin oli vielä hengissä lähinnä Akinyin ansiosta, joka taisteli urheasti hänen rinnallaan. Marcella yritti parhaansa mukaan olla avuksi ja hankaloittaa vihollisen etenemistä, mutta heitä oli liikaa, eikä tässä mellastuksessa pystynyt keskittymään kunnolla. Sitten hänen ruoskansa takertui kiinni johonkin ja Marcellan ote petti, sillä vaisto käski päästää aseen, ettei itse putoaisi ratsailta. Hetki meni, ennen kuin hän tajusi, mitä oli juuri tehnyt; kadottanut Gerosin elementtiaseen vihollisjoukon keskelle! Se piti saada takaisin, mutta miten? Hän alkoi epäröidä ja Freyjan vauhti hidastui. Ja ennen kuin Marcella huomasi, jostain lensi nuoli turhan lähelle ja hevonen säikähti ja nousi takajaloilleen. Kirkaisten Marcella putosi ratsailta lyöden päänsä ja menettäen tajuntansa.

Vastaa tähän
Nimi: neno
Lähetetty: 18.02.2019
18:22
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
AKINYI

Akinyi yritti pitää viholliset kaukana prinsessastaan, keskittyen parhaansa mukaan pääosin suojauksiin. Vaikka hänen palanut kätensä protestoikin, suojaloitsujen ylläpito onnistui naiselta rutiinilla. Kun Nierdalesin thrallit lähtivät, Akinyi vilkaisi otuksia hieman hämillään, mitä oikein tapahtui? Hänellä ei ollut paljoa aikaa kuitenkaan jäädä miettimään asiaa, vaan nyt hänen piti vahvistaa suojauksiaan entisestään, että vihollinen pysyisi mahdollisimman kaukana Marcellasta. Nainen taisteli ja surmasi vihollisia aina silloin kun pystyi, mutta yllättävä kiljaisu riisti hänen huomionsa. Hän tunnisti äänen prinsessakseen, ja terävästi käänsi katseensa, nähden tämän pudonneen ratsunsa selästä. Nopealla loitsulla hän moninkertaisti suojaloitsunsa voiman, että voisi siirtyä prinsessansa tueksi, mutta tämä ei liikahtanutkaan. Luoja, oliko Marcella menettänyt tajuntansa vihdoin? Huonompaa hetkeä tämä olisi tuskin voinut valita.

Ohjaten Alinafen prinsessan vierelle Akinyi laskeutui nopeasti ratsailta, polvistuen tämän vierelle, yrittäen tehdä nopeaa tilannearviota. ”Teidän korkeutenne”, Akinyi huudahti, yrittäen varovasti ravistella prinsessaa. ”Teidän on herättävä, nyt!” nainen jatkoi kiivastuneena. Yksin hän ei saisi prinsessaa nostettua Alinafen selkään, ellei sitten vain lätkäyttänyt tätä perunasäkin tapaan hevosen selkään poikittain. Jotain oli tehtävä ja äkkiä, ja käskien hevosensa polvilleen Akinyi alkoi parhaansa mukaan nostamaan Marcellaa tämän satulan eteen. Nainen ei ollut tottunut kantamaan muita, mutta parempaakaan vaihtoehtoa hän ei tässä metelissä ehtisi miettiä.

Vastaa tähän
Nimi: neno
Lähetetty: 18.02.2019
18:22
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
SKYLER

Skyler kuuli kiljaisun jostain läheltä, ja kääntyi katsomaan. Hänen huomionsa keskittyi ensimmäisenä hevoseen ilman ratsastajaa, ja ohjaten Neonílan säikähtäneen hevosen lähelle prinsessa yritti venyttäytyä ja sai kuin saikin kiinni eläimen ohjaksista. Skyler sai taistella tosissaan, että sai hevosen pidettyä kiinni, huutaen samalla apua serkultaan. Onnistuen saamaan hevosen hallintaansa, Skyler suuntasi Marcellan ja tämän henkivartijan luokse.

”Kiitos”, maagi sanoi varsin viileästi, yrittäen nostaa tajutonta(?) Marcellaa oman ratsunsa selkään. Skyler vilkaisi ympärilleen, tarvitsisiko tämä enemmänkin apua, mutta ilmeisesti hyökkäykset etäällä pitävä loitsu piti vielä. ”Pitäkää te hevosesta huolta jos ehditte, sitokaa vaikka satulaanne”, nainen ehdotti, ja Skyler teki kuten tämä pyysi. ”Vielä se pirun ruoska...” tämä murahti, ja Skylerilla kesti hetki keksiä, mitä tämä tarkoitti. Lopulta prinsessa havaitsi sen suojaloitsun reunalla. ”Odottakaa tovi, rouva maagi”, Skyler ilmoitti, ja kiirehti hakemaan ruoskaa. Suojaloitsun rajalla Skyler huomasi, kuinka loitsun vaikutusalue alkoi pienentyä, ja hänen oli kiirehdittävä, että ehtisi hakea ruoskan.

Skyler heittäytyi maahan, yltäen juuri ja juuri koskettamaan sen kahvaa, kun vihollissotilaan saapas ilmestyi hänen näkökenttäänsä. Prinsessa luuli jo hetken, että hän oli tehnyt henkensä vievän virheen, ja nosti päätä nähdäkäseen tämän kasvot. Kuitenkin hänen korviinsa kantautuikin tuskan huudahdus ja ruoskan päällä ollut jalka hypähti kauemmaksi. Skyler tarttui ruoskaan, ja vetäytyi takaisin taaksepäin, tuijottaen haaroväliään pitävää sotilasta, ennen kuin tajusi, mitä oli tapahtunut. Hänen hienot peuransarvensa olivat pelastaneet hänet mitä noloimmalla tavalla, iskien suoraan vihollissotilasta sinne minne aurinko ei paistanut.

Skyler kiirehti takaisin oman hevosensa luokse, missä maagi oli saanut Marcellan nostettua jotenkuten, erittäin epämukavan näköisesti, hevosensa selkään, satulan eteen.
”Sain ruoskan”, Skyler ilmoitti, maagin vilkaistessa prinsessaa hevosensa selästä. ”Kiitokseni, Urumiyan prinsessa. Voin pitää siitä huolen, niin pystytte keskittymään itsenne suojeluun.” Skyler antoi maagille ruoskan, ja nousi itsekin oman hevosensa selkään, kiertäen tämän toiselle puolelle. ”Deora, selviän kyllä täällä, pidä sinä toisesta puolesta huolta ja pidä viholliset loitolla”, Skyler huusi serkulleen, kun maagin suojakehä alkoi olla jo kutistunut niin, että viholliset olivat lähes hänen vierellään. Uudella paikallaan Skyler itse sai nopeasti ensimmäiset haavansa, mutta tällä hetkellä oli tärkeintä suojata tajutonta Marcellaa ja tästä huolta pitävää maagia.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 20.02.2019
17:07
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
DORIAN

Välimatka lyheni Dorianin ja Farranin lähestyessä vihollisia pakenevaa ryhmää, jonka oli ollut tarkoitus livahtaa portista huomaamatta. Toisin oli kuitenkin käynyt ja alkoi näyttää siltä, että he eivät selviäisi edes Viramiriin asti kaikki hengissä. Toistaiseksi oli ollut tuuria ja hyökkäysryhmästä kaikki olivat ainakin elossa vielä, joskaan vahingoilta ei oltu vältytty. Dorian ei itsekään ollut välttynyt, mutta ei antanut sen haitata itseään. Haavoja ehtisi murehtia sitten, jos tästä taistelusta jäätäisiin eloon. Farran oli kuitenkin kaikin puolin loukkaantumaton, vain uupunut elementtiaseensa käytöstä, ja se oli pääasia. Hän ratsasti hivenen edellä, mutta piti koko ajan silmällä Farrania ja yritti tehdä lopputaistelun tälle mahdollisimman helpoksi ja estää ainakin sen, että hänen tarvitsisi turvautua tuleen. Caine eteni vinemarilaisten ja nierdalesilaisten kanssa edempänä, mutta Dorian ja Farran alkoivat saavuttaa heitäkin vihdoin. Dorian piti kuitenkin etäisyyttä sen verran, että viholliset joutuivat hajaantumaan kahtaalle.

He iskivät vihollisen sivustaan saavutettuaan toisen ryhmän ja sen kimpussa olevat vihollisjoukot, jotka olivat hetkeksi saaneet taistelutahtonsa takaisin thrallien kaikottua. Nyt nekin olivat kuitenkin taas mukana taistelussa (?), joten tilanne alkoi kallistua heidän edukseen, joskin oli vielä matkaa siihen, että tässä oltaisiin niskan päällä. Mutta ainakin he olivat nyt kaikki taas yhdessä, mikä oli pakenevan ryhmän etu, sillä siihen ei oltu jätetty juurikaan taistelutaitoisia. Vihollisia oli yhä sen verran paljon, että oli vaikea erottaa, ketkä lopuista olivat vielä hengissä. Enää olisi keksittää, miten he karistaisivat tämän armeijan kannoiltaan, oli sanomattakin selvää, etteivät he voisi kaikkia tappaa. Mutta jos he vain pakenisivat, he joutuisivat jatkamaan Viramiriin asti ilman mitään lepoa, ellei vihollinen luovuttaisi takaa-ajoa. ”Edetään kärkeen katsomaan, ovatko oppaamme elossa vielä!” Dorian huusi metelin läpi Farranille ja auttoi tätä raivaamalla tietä vihollispaljoudessa miekallaan. White kulki urheasti eteenpäin loukkaantumisestaan huolimatta, mutta ei sekään loputtomiin jaksaisi, jos ei saisi levätä ja apua haavoihinsa. Mutta Dorian tiesi, että hänen hevosensa kestäisi, se oli kokenut paljon ja hän luotti siihen.

Dorianin omia lihaksiaan särki ja haavoittunut vasen käsi puristi turtana ohjaksista. Hän ei tiennyt miten pahaa vahinkoa oli tullut, mutta hänellä oli suojukset takkinsa alla, joten kyllä ne jonkin verran iskuja vaimensivat. Sentään oikea vahvempi miekkakäsi oli kunnossa ja voimalla Dorian paiskasi liian lähelle tulevat viholliset ratsailta. Aikaa ei ollut, piti vain raivata tietä eteenpäin, eikä jäädä tappamaan jokaista tielle osuvaa sotilasta. Hän paransi otetta miekan kahvasta ja jatkoi väsymättömästi eteenpäin. Jos hän nyt alkaisi osoittaa väsymyksen merkkejä, loputkin lannistuisivat. Hän oli tämän epätoivoisen suunnitelman paremman puutteessa laatinut ja muut olivat luottaneet sen toimivuuteen. Hän veisi nämä kovanonnen kuninkaalliset Viramiriin vaikka se olisi hänen viimeinen tekonsa, tässä ei ollut kyse vain omasta kunniasta tai Astoirwenista vaan koko Gildomeran kohtalosta. Kaikki olisi hukassa, jos he nyt epäonnistuisivat, joten se ei ollut vaihtoehto. He olivat edenneet jo sen verran, että Dorian näki Dehrahin prinssin yhä hengissä henkivartijansa kanssa ja se näky jo huojensi hänen mieltään. Jos nämä kaatuisivat, tai ainakin prinssi, Dehrahissa olisi mahdoton saada mitään aikaiseksi.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 20.02.2019
17:34
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
CAINE

Alkoi olla työn ja tuskan takana jaksaa pitää samaa tahtia yllä ja väkisinkin Caine alkoi uupumaan. Siispä hän oli erittäin tyytyväinen huomatessaan Farranin ja Dorianin vähän matkan päässä, he olivat siis onnistuneet saamaan vastarannan viholliset loukkuun toiselle puolelle. No piti Cainen varmistaa asia, koska olisivathan he voineet epäonnistuakin ja vain pötkineet pakoon. Onneksi niin ei ollut ja takana Dehrah paloi iloisesti. Sääli toki Dakarain kannalta ja tätä saattaisi olla hiukan hankala selittää, jos Viramiriin koskaan päästäisiin. Mutta sitten piti taas keskittyä etenemiseen ja Caine kiitti itseään siitä, että oli tajunnut yhdistää terät yhdeksi aseeksi. Pidemmän varren päässä olevalla terällä oli mukavampi pitää viholliset loitolla, etenkin kun väsymys alkoi jo painaa. Ei hän ollut varautunut siihen, että sotiminen kestäisi näin kauan, eikä siis ollut tajunnut säästää voimiaan vaan laittanut menemään vain. Nyt se alkoi kostautua.

Kun he saavuttivat toisen ryhmän (?), Caine ei tiennyt mitä oli oikein odottanut. Että se olisi jokin voitto? Hän oli niin keskittynyt siihen, että toisen ryhmän luo oli päästävä, että ei ollut ajatellut, että sielläkin piti jaksaa vielä taistella. Ja suunta oli sinne jonnekin Viramiriin joka oli ties miten kaukana. Jos tässä menisi kauankin, Caine ei ehkä jaksaisi. No Marcella oli jo luovuttanut, kun nukkui henkivartijansa satulan edessä, ellei ollut kuollut… No toivottavasti ei ja hän ei ollut pahasti loukkaantunut. Cainen keskittyminen palasi taas muista ihan häneen itseensä, kun tunsi viiltävää kipua oikeassa olkapäässään. Hyvä ettei pudottanut asettaan kivun takia. Hammasta purren hän yritti jatkaa matkaa siitä huolimatta, että oli saanut nuolesta. Tässä nyt ollut aikaa yrittää poistaa sitä, joten sojottakoot siinä, kunnes tilanne rauhoittuisi. Hän siirsi aseen vasempaan käteen ja ohjat oikeaan, onneksi hän oli yhtä hyvä molemmilla käsillä, niin tämä ei ollut niin tuhoisa takaisku, mutta Cainen jaksamine alkoi muutenkin olla äärirajoilla.

Vastaa tähän
Nimi: devi
Lähetetty: 20.02.2019
19:26
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
DEORA

Matka jatkui edelleenkin eikä se kovinkaan helppoa ollut, koska alkuperäinen suunnitelma oli aika huolella kustu, koska vihollisia olikin paljon enemmän. No ei siinä toki auttanut itkut markkinoilla, koska Viramiriin piti kuitenkin päästä. Deora yritti pitää edelleenkin Skyleria parhaansa mukaan silmällä ja samalla ratsastaa eteenpäin ja huitoa vihollisia. Ei se helppoa ollut, koska vihollisia oli aika paljon ja Deora oli hieman ottanut osumaankin. Mutta pääasia toki, että Skyler oli edelleenkin matkassa ja näytti voivan hyvin. Tosin seuraavasta huudosta tai kiljaisusta päätellen joku ei ehkä niinkään voinut kovinkaan hyvin ja Skylerin huomion se näytti vievän kokonaan. Toki Deorakin oli katsonut taakseen ja näytti siltä, että se Gerosin prinsessa oli kadonnut johonkin ja pian yksinäinen hevonen sattui paikalle ja Skyler lähti sitten hevosen luo niin yllättäen, ettei ollut tosikaan. Lopulta ei auttanut muu kuin lähteä perässä ja seuraavaksi Skyler jo huutelikin Deoraa paikalle.

Skylerin luo päästyään, tämä olikin jo Gerosin prinsessan ja prinsessan henkivartijan seurassa. Tai prinsessa ei ollut hirveän seurallista tyyppiä tällä hetkellä, koska hän oli kanttuvei. Toivottavasti ei kuitenkaan kuollut eikä vakavasti vahingoittunut, vaikka tuskin tuosta tällistä helpolla selviäisikään. Deora kuitenkin kiinnitti huomiota seuraavaksi enemmänkin vihollisiin, koska kyllä niitä lähestyi aika uhkaavasti, vaikka ilmeisesti Gerosin prinsessan maagi oli luonut jonkun suojan tähän ympärille. Mutta ei voinut kuitenkaan koskaan tietää, että koska se antaisi periksi ja vihollinen tulisi läpi, joten Deora yritti pitää vihollisia silmällä enimmäkseen. Ja maagi oli ilmeisesti muutenkin ainakin saanut prinsessansa hevosensa selkään. Tosin seuraavaksi jotain oli ilmeisesti hukattu ja sitten Skyler oli taas menossa. No jo nyt oli!

Deoralle ei ihan valjennut, että mitä kummaa Skyler nyt meni edes hakemaan, mutta seuraavaksi hänen silmäänsä osui Skyleria uhkaavasti lähestyvä vihollinen. "Skyler! Varo!" pääsi vaan Deoran suusta samalla, kun mies otti juoksuaskelia kohti serkkuaan, mutta kaikeksi onneksi mitään ei tapahtunutkaan, kun sitten tapahtui. Tai Skylerille ei tapahtunut, mutta vihollinen sen sijaan... no ei voisi ainakaan lisääntyä enää. Näytti lisäksi kipeää tekevän, kun mies ulvoi kivusta pidellen verta vuotavia haarojaan Deoran saapuessa paikalle ja näyttäessä viholliselle vielä viimeisen kaapin paikan ja johan loppui poraaminenkin. Skyler näytti kuitenkin siltä, että oli säästynyt haavereilta ja vahingoilta. "Teidän korkeutenne, olettehan kunnossa?" Deora kyseli vetäessään miekansa vihollisesta ja iskien samalla seuravaa lähestyjää sillä vatsaan. Skyler puolestaan lähti jo palaamaan takaisin ilmeisesti Gerosin prinsessan ruoskan kanssa.

Deora huitaisi kuitenkin vielä yhtä lähestyjää miekallaan ja lähti sitten itsekin nopein askelin palaamaan hevosensa, Skylerin, maagin ja Gerosin prinsessan luo. "Meidän olisi syytä pysyä liikkeessä. Viholliset lähestyvät uhkaavasti", Deora ilmoitti heti, kun pääsi kuuloeteisyydelle ja nousi samalla hevosensa selkään ja Skyler omansa. Slyker puolestaan sanoi pian pärjäävänsä ja jatkoi sitten, että hän pitäisi toisen puolen vihollisista huolta ja Deora voisi itse pitää toista puolta silmällä. "Selvä", Deora vastasi samalla, kun yksi vihollinen kerkesi yllättämään ja seuraavaksi tämä sai jo iskettyä Deoraa miekallaan suoraan selkäpuolelle. Se sattui, mutta sen vakavuudesta Deoralla ei ollut hajuakaan, mutta ei antanut sen kuitenkaan lamauttaa itseään. Deora kuitenkin kääntyi nopeasti sen verran, että sai iskettyä takaapäin hyökännyttä vihollista.

Vastaa tähän
Nimi: Par
Lähetetty: 20.02.2019
19:58
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
LAUCIAN

Caine ilmestyi jostain esiin, ja sai koristeellisen prinssin tokenemaan. Hetikohta perään Nierdalesin thralli-otukset ilmestyivät paikalle, näyttivät uhkaavilta, onneksi ne olivat heidän puolellaan. Ne helpottivat heidän pääsyään joelle, ja lopulta he saavuttivat portin läpi kulkeneen ryhmän. Laucian oli toivonut, että tilanne helpottaisi heidän saavutettuaan toisen ryhmän, mutta täälläkin oli väkeä liiaksi asti, ja Laucian alkoi jo väsyä. Samalta näyttivät muutkin matkatoverit, ja yksi oli jo tiedottomana toisen ratsun selässä. "Kai joku teistä kruunupäistä tai vaikka maageista pystyy estämään vihollisen etenemistä, nyt alkaisi olla aika ryhtyä epätoivoisiin yrityksiin ellei sitten haluta juosta samaa vauhtia koko matkaa", Laucian huusi kovaan ääneen, hiukan ärsyyntyneenä tilanteesta. Vai pitäisikö suosiolla kohta hylätä ryhmä, ja toivoa selviävänsä itse pakoon? Mutta kai jonkun mahtiase pystyisi vielä pelastamaan tilanteen, ei kai kaikki lähteneet itsemurhatehtävään ilman kykyjä, joilla kukistaa omia joukkoja suurempi ryhmä?

Vastaa tähän
Nimi: neno
Lähetetty: 20.02.2019
20:26
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
CALDER

Kun hyökkäysryhmä saapui porttiryhmän luokse, Calder huomasi heti, että tilanne alkoi lähestyä toivotonta. Heillä ei tulisi kohta olemaan mitään mahdollisuuksia, jonka Laucian mukavasti toiki esille. Calder vilkaisi ympärilleen, yrittäen kerrankin miettiä, miten voisi olla avuksi. Hänen laiskottelunsa koituisi vielä kaikkien tuhoksi, jos olisi jotain, mitä hän voisi tehdä. Prinssi oma henki kuitenkin painoi vielä vaakakupissa melkoisen paljon hänelle itselleen. Ehkä... Ehkä hänellä oli idea, joka voisi antaa heille edes hetkellisen edun, mutta riskit olivat myös melkoisen suuria. ”Jos jollain teistä on suunnitelma, niin voin tarjota loput voimani, mitä minulta vielä löytyy, käyttöön. Mutta sitten todella haluankin tuloksia”, se tummaihoinen nainen huusi. Tällä oli prinsessansa oman ratsunsa selässä, ilmeisesti tajuttomana, eikä Calderilla ollut tapana jättää varsinkaan naisia pulaan. Ja täällä heitä olikin jo kaksi, Skyleria ei laskettu, hän oli naarasgorilla.

”Anna tänne”, Calder ilmoitti, ratsastaen maagin vierelle, ja nainen vilkaisi häntä epäileväisesti, ”Nyt!” Nopeasti tummaihoinen nainen kaivoi jostain jonkun kristallin, mitä Calder ei tunnistanut, mutta ilmeisesti siitä hohti jonkinlaista energiaa. ”Älä tuhlaa sitä tyhjään”, nainen vielä ilmoitti, ja Calder siirtyi hieman syrjempään muista. ”Jos tämä toimii, niin älkää jääkö kuhnailemaan”, Calder ilmoitti, ja oli kuulevinaan sen äskeisen naisen aikovan protestoida, mikäli hän ei tiennyt, mitä oli tekemässä.

Calder vaihtoi miekkansa Vinemarin elementtiaseeseen. Hän vilkais maata, jonka tulisi todennäköisesti ainakin loppuvuodeksi turmelemaan täysin, mutta no, pieni hinta suuremman hyvän vuoksi. Hän laski kirveen terän maahan, ja keskitti kaiken voimansa, kutsuakseen maan ruohoon imeytyneen veden, tietäen kuivattavansa maan pitkäksi aikaa. Samalla, kun hän tunsi omien voimiensa ehtyvän, kristallin magia korjasi hänen voimiaan yhtä nopeaan. Se oli nyt kaikki tai ei mitään. Nopealla riuhtaisulla ylös hän käytti kaikki omat voimansa ja kristallin voimat, jolloin vesipisarat ampuivat maasta voimalla, repien kaiken matkallaan. Calder tunsi nopeasti, kuinka hän oli käyttänyt siihen yhteen hyökkäykseen kaiken voimansa. Hän olisi pystynyt parempaankin, jos olisi ollut täysin kunnossa, mutta huomasi kuitenkin, että hänen hyökkäyksensä sai vahinkoa aikaan. Nyt hänen vain olisi pysyttävä tajuissaan, ja taisteltava ruumiissaan leviävää kylmyyttä vastaan, kunnes pääsisi jonnekin lämpimään ja turvaan.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 21.02.2019
09:57
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
CHATHA

Chatha oli päässyt prinssinsä kanssa vihollisten ohi, mutta takana heitä tuli perässä. Hän oli jättäytynyt jälkeen, sillä viholliset olivat takana, joten edessä Dakarailla ei ollut niin hätää ja tämän selustaa oli tärkeämpi suojata. ”Teidän korkeutenne, jatkakaa vain eteenpäin, älkää jääkö vilkuilemaan taakse!” Chatha neuvoi, sillä he olivat jo päässeet läpi, ei ollut enää varaa päästää vihollisia edelle. Tosin muut olivat jääneet jälkeen, koska gerosilaisilla oli ongelmia ja Chatha mietti jo, oliko heidän pakko kääntyä takaisin ja mennä auttamaan. Mutta se riskeeraisi Dakarain hengen. Chatha alkoi väsyä ja hän pelkäsi tekevänsä arviovirheen joka maksaisi kaikkien hengen, mutta ensisijaisesti hänen oli huolehdittava prinssistään. Hän ei pystynyt vilkuilemaan taakseen selvittääkseen, olivatko muut kunnossa. No yksi oli jo kadonnut porukasta ja todennäköisesti kuollut, onneksi ei kukaan kuninkaallisista, sillä se olisi pahempi takaisku. Piti vain toivoa loppujen seuraavan perässä.

Jossain kohtaa Chatha huomasi silmäkulmastaan paenneiden hirviöitten tulevan takaisin, mikä saattoi tarkoittaa, toivottavasti, sitä, että hyökkäysryhmä oli vihdoin tulossa apuun. Ainakin Nierdalesin hirviöt aiheuttivat vihollisissa taas sen verran kaaosta, että eivät olleet enää ihan niskaan hönkimässä. Ja muutkin alkoivat päästä vihollisen edelle tämän kaaoksen johdosta (?). Gerosin prinsessa oli henkivartijansa ratsun selässä ja vähintään tajuttomana, Urumiyan prinsessa raivasi henkivartijansa kanssa tietä eteenpäin ja sitten hän huomasi Astoirwenilaisetkin. Mikä helpotus, he olivat saaneet apujoukkoja. Mutta vihollisia oli yhä perässä liikaa eikä tätä vauhtia jaksaisi millään loputtomiin pitää yllä. Gerosin maagi sanoikin sitten, että luovuttaisi loput voimansa sille, joka keksisi jonkin toimivan idean. Ja Sitten Vinemarin prinssi ilmaisi keksineensä jotakin, toivottavasti siitä myös olisi apua. Tämä jäi jälkeen sanoen, että jos idea toimisi, ei saisi jäädä kupeksimaan. No ei ollut pelkoa, mutta idea ei kuulostanut kovin varmalta. Chatha ei jäänyt odottelemaan tai katsomaan, mitä tämä teki, kannusti vain Ramseksen prinssin hevosen rinnalle, nyt kun vihollinen oli jäänyt sen verran taakse, ettei heistä ollut huolta. Toivottavasti Vinemarin prinssi saisi heidät pysäytettyä tai hidastettua edes sen verran, että he saisivat enemmän välimatkaa.

Vastaa tähän
Nimi: devi
Lähetetty: 21.02.2019
18:07
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
DAKARAI

Matka jatkui aika päätäpahkaa vaan eteenpäin ja Viramiriin edelleenkin piti päästää, mutta vihollisia oli vaan ihan kamalasti liikaa. Dakaraista tuntui, että ne eivät loppuisi koskaan ja aina, kun laittoi yhden matalaksi, niin jostain tuli kaksi lisää. Dakarai ei kuitenkaan onneksi ollut saanut osumaa vihollisista kertaakaan tai ei ainakaan ollut huomannut, että olisi saanut, joten sentään kaikkea ei kuitenkaan oltu vielä menetetty. Tosin sitten takaapäin kuului sellainen kiljaisu, että Dakaraikin hieman säikähti. Se ei ollut kuulostanut viholliselta ja ennen tuotakin joku oli huudellut, että joku oli jäänyt jälkeen, mutta sille ei vaan voinut mitään. Chatha puolestaan oli sanonut sen ihan ääneenkin. Mutta hetki sitten oli kuitenkin kuulunut korvia särkevä kiljaisu ja pian sen jälkeen Chatha päätti ilmoittaa, että Dakarain pitäisi jatkaa vaan eteenpäin ja taakseen ei saanut jäädä vilkuilemaan, minkä jälkeen Chatha lähti jonnekin. "Et kai oikeasti aio jättää minua yksin selviämään tänne?!" Dakarai hätääntyi ja oli samalla saada miekasta päin näköä, mutta onnistui kuitenkin väistämään vihollisen iskun juuri ennen kuin oli saada miekasta. "Senkin!" Dakarai huusi ja iski seuraavaksi itse viikatteensa kyseisen vihollisen päälaesta sisään. "Siitäs sait rumilus!" Dakarai totesi perään ja kiskaise viikatteensa irti vihollisesta veren vaan roiskuessa ja jatkoi matkaansa, koska hän oli nyt päättänyt selvitä sinne pahuksen Viramiriin asti vaikka kolmessa osassa, jos se sitä vaatisi, mutta hän ei luovuttaisi. Jonkun ajan päästä takanapäin kuitenkin tapahtui jotain vielä oudompaa ja kun Dakarai nopeasti taakseen vilkaisi, niin hän ei oikein ollut varma, mitä ihmettä hän oikein todisti, mutta osaan vihollisista se ainakin oli tepsinyt. Mutta pian Chathakin saapui jo takaisin eikä Dakarai ollut edes kuollut sillä välin. Hienoa, hän alkoi jo omastakin mielestään kehittyä tässä hommassa. Ehkä Dakarai hätäili ja stressasi vähän liikaa alussa? Ehkä pitäisi vaan ottaa rennommin?

Vastaa tähän
Nimi: neno
Lähetetty: 21.02.2019
20:56
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
SKYLER

Skylerille taistelu muuttui heti paljon vaativammaksi, kun Deora ei ollut hänen ja vihollisen välissä. Prinsessa ei edelleenkään halunnut tappaa vihollisiaan, hän ei kyennyt siihen. Hänestä ei ollut viemään vihollisen henkeä, edes oman henkensä ollessa vaarassa. Siksi Skylerille oli jollain tapaa jopa pelottavaa nähdä muiden kykenevän siihen. Lisäksi hänellä oli Gerosin prinsessan ratsun ohjakset sidottuna Neonílan satulaan, ettei tämä karkaisi. Touhu oli enemmän kuin stressaavaa ja vaikeaa nuorelle naiselle, sillä vaikka hän olikin saanut sotilaskoulutuksen, häneltä auttamattomasti puuttui käytännön kokemus. Hän yritti estää itseään huutamasta kivusta, ettei huolestuttaisi serkkuaan niin, että tajuton Marcella ja tämän henkivartija heidän välissään joutuisi vaaraan.

Pieni helpotus pyyhki prinsessan mielen yli, kun hän huomasi hyökkäysryhmän liittyvän heidän luokseen, mutta ikäväkseen nämäkin näyttivät olevan jo uuvuksissa. Selviäisivätkö he tästä sittenkään? Kaikki tapahtui nopeammin kuin prinsessa ehti ymmärtää, eikä hän ehtinyt reagoida näyttävään hyökkäykseen, jonka Calder sai aikaiseksi. Neoníla säikähti myöskin, kuten myös Marcellan ratsu(?), jolloin Skyler menetti lopullisesti tilanteen hallinnan. Neoníla kohotti laukkaan yllättyneenä, ja melkein törmäsi edessä olevaan viholliseen, joka yritti myöskin pitää omaa ratsuaan kurissa. Hevoset törmäsivät, ja Skyler menetti tasapainonsa, joutuen hakemaan vihollisestaan tukea, ja samalla repien tämän vahingossa alas hevosensa selästä. Jotenkin prinsessa onnistui jäämään roikkumaan kahden hevosen välille, ja maassa makaava vihollinen iski miekkansa tämän kylkeen, repien ilkeää jälkeä nuoren naisen kehoon niin tehdessään, ennen kuin talloutui hevosten kavioihin. Ruhjoutuneen kehon näkeminen sai vihdoin Skylerin kiljumaan kauhusta, unohtaen kyljessään olevan kivun.

Tasapainon hakeminen uudestaan Neonílan selässä ei ollut helppoa, varsinkaan loukkaantuneena. Kuitenkin pakokauhu alkoi iskeä Skyleriin nopeasti, pelon kyyneleiden alkaessa sumentaa hänen näköpiiriään. Ruhjoutuneen vihollisen kuva ei suostunut lähtemään hänen silmistään ja mielestään. Skylerilla ei ollut mitään tietoa, missä hänen serkkunsa oli, hän ei nähnyt lyhyen matkan päässä ratsastavaa tummaihoista maagia, eikä ketään muutakaan. Vain ja ainoastaan Neonílan voimakas tahto pysyä tuttujen hevosten läheisyydessä sai sen pysymään kurssissaan, seuraten muita pakosalle, kun prinsessa painautui uskollisen ratsunsa kaulaa vasten, puristaen toisella kädellä suitsua, toisella veristä kylkeään.

Vastaa tähän
Nimi: devi
Lähetetty: 21.02.2019
21:58
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
DEORA

Jonkun ajan päästä Vinemarin prinssi pääsi seurueensa kanssa paikalle ja hänellä oli ilmeisesti idea valmiina heti, kun Gerosin maagi ilmoitti, että voisi tarjota viimeisiä voimiaan jollekin, jolla olisi idea. No Vinemarin prinssi alkoi hommiin ja Deora ei ollut varma mitä kummaa prinssi oikein toimitti, mutta maa hänen lähellään näytti tekevän kuolemaa ja sitten tapahtui jotain, jota Deora ei osannut selittää, mutta sen jälkeen kaikki menikin päin prinkkalaa. Skylerin hevonen sai sätkyn ja Deorankin hevonen säikähti jonkun verran, mutta Deora sai hevosen juuri ja juuri taas rauhalliseksi ennen kuin oli törmätä puuhun sen kanssa. Mutta sen jälkeen Deora ei nähnyt serkkuaan enää missään. Tosin Deoran herätti lopulta tutun kuuloinen kiljunta jonkun matkan päässä ja jonkun aikaa Deora joutui kyllä hakemaan tuota äänen aiheuttajaa, kunnes huomasi serkkunsa, jolla ei näyttänyt nyt olevan kaikki ihan kohdallaan ja kauhun vallassakin tämä näytti olevan. Deora lähti heti kulkemaan kohti Skyleria ja tämän hevosta omallaan, mutta joku vihollinen onnistui seuraavaksi hyökkäämään Deoran ja tämän hevosen kimppuun iskien miekallaan Deoran suuntaan. Deora kerkesi väistämään juuri ja juuri ainakin pahimman iskun alta pois, mutta sai kuitenkin pintapuolisen haavan olkavarteensa. Äkkipaikaisen väistön takia Deora kuitenkin tipahti hevosensa selästä maahan ja ikävästi suoraan toisen kätensä päälle. "Hemmetti..." Deora kirosi itsekseen maassa, muttei kerennyt edes pystyyn pääsemään, kun taas joku idiootti vaivautui hyökkäämään hänen kimppuun miekkansa kanssa. Deora pyörähti kuitenkin vihollisen miekan edestä pois ja vihollisen miekka jäi kiinni maahan. Deora potkaisi viholliselta jalat alta ja iski veitsellä selkään, kun hän oli miekkansakin näköjään pudottanut vähän liian kauas itsestään pudotuksen aikana. Vihollinen jäi siihen sitten vaikeroimaan, mutta Deora päätti lopulta vihollisen tuskat taittamalla tältä niskat nurin, minkä jälkeen nousi ylös maasta ja keräsi asearsenaalinsa mukaansa.

Kun Deora pääsi taas tilanteen tasalle paremmin, hän huomasi, että hänen hevosensa Arqu oli kadonnut jäljettömiin, että sepä piristi jo valmiiksi pirteää tilannetta ennestään. "Hemmetin hevonen", hän manasi taas, mutta se oli vain hevonen. Deora haki lopulta katsellaan taas serkkuaan ja huomasi tämän lopulta kaiken savun ja maantiepölyn keskellä Neonílaan painautuneena. "Skyler!" Deora huuteli serkkuaan ja lähti juoksemaan tätä kohti pidellen samalla toista kättään, joka saattoi ehkä olla murtunut moisen tömähdyksen takia, koska sillä kädellä Deora oli ottanut vastaan pudotessaan hevosensa selästä. Skylerin luokse päästyään, Deora huomasi nopeasti tilanteen ja Skyler oli saanut osumaa pahemman kerran ja suoraan kylkeensä. "En aio kysellä typeriä siitä, että oletteko kunnossa, koska ette ole, mutta emme voi jäädä pitkäksi aikaa paikalleen seisomaan. Vihollisia on edelleenkin paljon enemmän kuin meitä, mutta haavalle olisi kyllä syytä tehdä ensin jotain..." Deora sanoi etsien seuraavaksi katseellaan edes jotain, josta olisi apua. No liekkejä oli vähän siellä sun täällä, että toki haavan voisi polttaa kiinni. Mitään neuloja ja lankoja tässä ei kyllä kerennyt alkaa kaivamaan mistään tarvepussista, jonka Arqu oli muutenkin kadotessaan vienyt mennessään ja siellä kaikki sidetarpeekin olivat. "Sidon haavan väliaisesti kiinni tällä", Deora keksi lopulta ja irrotti vyötäisiltään pitkän, mustan ja paksun nauhan ja enempää miettimättä tai kyselemättä hän alkoi sitomaan nauhaa serkkunsa vyötäisille kyljen ympärille sen verran tiukasti, että se estäisi ainakin jonkun aikaa verenvuotoa. "Meidän pitää jatkaa matkaa. Pääsettekö hevosenne kyytiin?" Deora kyseli lopulta Skylerilta, kun oli saanut nauhan sidottua kiinni omasta kädestään ja kivustaan piittaamatta.

Vastaa tähän
Nimi: neno
Lähetetty: 22.02.2019
10:55
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
SKYLER

Skyler ei tajunnut, kun Deora ilmestyi hänen viereensä, hän ei paniikiltaan kuullut serkkunsa puheita, mutta antoi tämän sitoa haavansa. Prinsessa tärisi kautaaltaan, kyynelten valuessa valtoimenaan hänen silmistään. Pelko ja paniikki olivat saaneet hänestä täyden vallan, ja Skyler oli kuin jäätynyt paikoilleen. Neoníla yritti auttaa parhaansa mukaan, mutta hevonen oli myöskin hermostunut ympäristön kaaoksesta. Hirnahtaen tamma heilautti päätään, yrittäen ilmoittaa että oli liikuttava. Hevonen vilkaisi Deoraa, tunnistaen miehen, ja toivoen tämän ymmärtävän, että hän halusi auttaa emäntäänsä, mutta tarvitsisi siihen Deoran apua. Kaikki olisi nyt ihmismiehen vastuulla, tamma tekisi kyllä mitä pitäisi, ja seuraisi tämän käskyjä. Hevonen alkoi tökkiä turvallaan miestä, pyytäen tätä sanattomasti kiirehtimään.

Vastaa tähän
Nimi: devi
Lähetetty: 22.02.2019
15:00
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
DEORA

Skyler ei selvästikään huomannut oikein mitään ja eli vaan päänsä sisällä jotain kauhunhetkiä, joista Deora ei ollut varma ollenkaan. No olihan se varmasti pystäyttävä kokemus tai kauhunhetki, kun sai miekasta kylkeen pahan haavan. Mutta Deoran mielestä tässä taisi nyt olla jotain muutakin kuin vain haava kyljessä ja muutama muu ruhje siellä täällä. Ajatuksia mies ei kuitenkaan osannut lukea ja tässä ei kerennyt alkaa selvittämään henkisiä draumoja, mutta niitä voisi katsoa sitten tarkemmin jossain muualla, mutta tässä ei ollut aikaa sellaiselle juuri nyt. Skyler kuitenkin tärisi selvästi kauttaaltaan ja kyynelistä ei ollut loppua. "Skyler?" Deora kysyi varovasti serkultaan tuoden käsiään tämän olkapäille ja yritti katsoa prinsessaan silmiin. "Ihan rauhassa... Hengitä syvään..." Deora yritti ollen hieman neuvoton ja epätoivoinen tilanteessa, mutta yritti silti parhaansa. Samalla hän huomasi myös kuivailevansa hieman prinsessan poskilta kyyneliä. Skyler ei kuitenkaan näyttänyt heräävän(?) ja Deoran mielestä hänen serkkunsa oli niin sydäntäsärkevä näky, että ihan teki mieli itsekin itkeä, mutta ei Deoralla ollut omiin itkuihin aikaa.

Deora vilkaisi kuitenkin Neonílaan seuraavaksi, kun hevonen hirnahteli ja yritti selvästi ilmoittaa liikkeillään siitä, että tästä olisi tosiaan hyvä liikkua. Deora alkoi samalla katselemaan taas ympärilleen ja huomasi kyllä, että jonkun matkan päästä oli jälleen tulossa pari vihollista. Tämäkin vielä... Kun saisi edes hetken rauhaa, mutta ei. Mutta aikaa ei ollut hukattavaksi, ja sen verran Deora kuitenkin ymmärsi, että Skylerin hevonen halusi selvästi auttaa ja hyvä niin. Neoníla ymmärsi myöskin tilanteen alkaessaan tökkimään Deoraa turvallaan. "Selvä... Emme voi enää odottaa kauempaa. Meidän on päästävä täältä nyt", Deora ilmoitti ja sen enempää lupia kyselemättä Skylerilta, hän vaan nosti prinsessan käsivarsilleen, vaikkakin hieman hankalan oloisesti, koska toinen käsi ei toiminut niin kuin Deora olisi halunnut. Lopulta Deora yritti vaan pakottaa kätensä toimimaan. Deora asteli Neonílan toiselle puolelle ja kehotti ratsua laskeutumaan/kumartumaan hieman alemmaksi(?), että saisi nostettua Skylerin kyytiin(?). Kun Skyler oli kyydissä(?), Deora nousi itsekin Neonílan selkään Skylerin taakse ottaen ohjakset käsiinsä, kun ei Deoralla ollut omastakaan hevosestaan mitään hajua tällä hetkellä ja vaikka olisikin, niin Skyler ei ollut siinä kunnossa, että ratsastaisi yhtään mihinkään yksinänsä. "Mennään!" Deora kannusti Neonílaa, jotta he voisivat jälleen jatkaa matkaa ja ottaa muut kiinni.

Vastaa tähän
Nimi: Par
Lähetetty: 23.02.2019
23:36
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
AVALON

Caine ilmestyi jostain, paransi prinssin haavat, ja sai tämän tokenemaan. Ah, Avalon oli niin onnellinen nähdessään prinssinsä kunnossa, että olisi voinut vaikka suudella Cainea, tuota pelastavaa enkeliä. Avalon ylisti mielessään Cainea jumalille, havahtuen huomatessaan prinssinsä etsivän miekkaansa, ilmoittaen tälle miekan olevan herra varkaan huomassa toistaiseksi. Prinssi kutsui thrallinsa heidän avukseen, ja matka joen yli ja portilta lähteneen ryhmän luokse helpottui. Portillakin tosin oli aivan liikaa väkeä, ja varas huomauttikin tilanteen epätoivoisuudesta. Calder sitten laittoikin töpinäksi, repien maan veden avulla rikki.

Mutta siitäkös kaaos syntyi. Joidenkin hevoset säikähtivät tapahtunutta, ja säntäsivät pakoon. Huutoja kuului puolelta jos toiselta, mutta Avalon ei ollut varma, kuuluiko niistä yksikään heidän omilleen. Tarkistettuaan, että hänen prinssinsä oli edelleen kunnossa ja mukana, kuten myös muut lähellä olevat, Avalon nousi seisomaan jalustimissaan, koittaen parhaansa mukaan tähystää, tarvitsiko joku apua, yksi kiljaisuista oli kuulostanut naiselta, saaden Avalonin huolestumaan ryhmän vähemmän taistelukykyisistä jäsenistä. Avalon tunsi yhtäkkiä horjahtavansa sivuttain, melkein pudoten hevosensa selästä, ja hän tuijotti hetken oudon rauhallisuuden vallassa vasenta olkavarttaan, josta nyt törrötti nuoli. Ah, joku oli ampunut häntä jousella. Saman yltiörauhallisen tunteen vallassa Avalon huomasi, että nuoli ei ollut uponnut kovin syvälle, kiitos paksun, gambesonina toimivan takin, ja päätti vetää sen samantien irti. Hän piirsi varmaan tuhansia kertoja harjoittelemansa riimut, jotka toimittaisivat kiristyssiteen virkaa siihen asti, että haavasta voisi huolehtia. Noin, nyt hän voisi keskittyä taas hoitamaan prinssinsä ehjänä pois vihollisten keskeltä.

Vastaa tähän
Nimi: Par
Lähetetty: 24.02.2019
21:13
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
NATHANAËL

He puskivat tiensä vihollisten läpi, saavuttaen viimein porttiryhmän. Nathanaël hermostui hieman, toivottavasti thrallien kutsuminen heidän avukseen ei ollut jättänyt porttiryhmää täysin pulaan, mutta he olivat kyllä päässeet portilta eteenpäin, joten ehkä hän ei ollut aiheuttanut omalla päätöksellään ongelmia. Nathanaël havahtui mietinnöistään varkaan käskiessä jotain "kruunupäistä" tai maageista tekemään jotain, joka pelastaisi heidät. "Mikä etikettirikkomus! Varkaalla ei arvoasteikon puolesta olisi oikeutta suoraan puhutella ketään perillisistä, saatikka haukkua heitä miksikään kruunupäiksi! Kerrassaan järkyttävää! Tämän takia hän varmaan oli varas, kun ei omistanut mitään käytöstapoja tai tietoisuutta omasta asemastaan. Tosin, nyt ei oltu hovissa, ja tilanne oli nopeasti luisumassa epätoivoisemmaksi, ja poik-" Nathanaëlin ajatukset keskeytyivät, kun yhtäkkiä suuri määrä vettä repi maata.
e
Nathanaël halusi peittää korvansa seuranneelta kiljunnalta. Mutta eteenpäin oli mentävä, Amadeonkin mielestä, joka halusi päästä mahdollisimman kauaksi tuosta yllättävästä vedenpurkauksesta. Avalon tähysti jotain Nathanaëlin vierellä, mutta Nathanaël ei ollut varma mitä. Hän koitti itsekin nähdä, mikä ehkä olisi voinut kaapata Avalonin huomion, valmiina komentamaan thrallinsa sinne, jos se olisi ollut uhka, mutta hän ei huomannut mitään erikoista. Kääntyessään taas katsomaan Avalonia, tämä oli lakannut kurottelemasta ja keskittyi taas etenemiseensä.

Vastaa tähän
Nimi: neno
Lähetetty: 25.02.2019
11:15
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
AKINYI

Akinyin oli hyväksyttävä kristallinsa käyttö epävarmalta kuulostavaan suunnitelmaan, vaikka se häntä suututtikin, sillä kukaan muu ei tullut eteenpäin ajatuksen kanssa. Onneksi prinssin suunnitelma ilmeisesti toimi, tai mistä maagi nyt sen varmaksi tiesi, mutta tuloksia onneksi tuli. Hän lähti ratsastamaan metsää kohti, sillä se saattaisi olla ainoa paikka, joka voisi tarjota suojaa. Marcella oli edelleen tajuttomana(?) hänen ratsunsa selässä, mikä oli ehkä vain hyvä, prinsessa saisi sätkyn jos näkisi, että häntä kuljetettiin kuin perunasäkkiä, ja tippuisi vielä uudestaan. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun Akinyi toivoi prinsessan pysyvänkin kanttuvei vielä hieman pidempään.

Vihollisia ei ollut enää läheskään yhtä paljoa hänen ympärillään, kun Akinyi ratsasti eteenpäin. Hän ei uskaltanut mennä täyttä laukkaa, ettei Marcella tippuisi kyydistä, mutta jollain keinolla hänen olisi saatava loputkin viholliset hoidettua. Tämä saattaisi kostautua myöhemmin kalliisti, mutta oli järjestettävä, että mahdollisimman harva vihollinen pääsisi, tai edes haluaisi harkita seuraamista. Terveellä kädellään Akinyi yritti pitää kiinni Marcellasta ja Alinafen suitsista, kun kohotti viimeistä obsidiaaniaan kohti vihollisia, lausuen loitsun ja tuhlaten kiven loputkin voimat. Nainen tunsi, kuinka hänen käsivartensa paloi ja repeytyi olkapäähän asti, ja kipu oli suorastaan helvetillinen. Todennäköisesti jotain muutakin kuin vain hänen ihonsa oli mennyt rikki, ja hän olisi voinut nähdä kätensä savuavan ja ihonsa korventuvan kuin ylikypsyneen makkaran, jos olisi vain kiinnittänyt huomiota. Maagin ote kirposi kivestä, ja naista suututti, kun arvokas maaginen esine hävisi. No, hän oli kuluttanut kaikki kiven voimat, joten löytäjälleen se olisi vain nätti ja arvokas kivi, ilman maagisia ominaisuuksia, ellei löytäjä ollut maagi ja tuntenut kivien maagisia ominaisuuksia. Äh, tuskin, Akinyi huolehti varmasti taas itse liikaa. Hän oli voitavansa tehnyt, luojan kiitos kipu esti häntä tekemästä suurempaa vahinkoa itselleen, ja nyt nainen saattoi vain paeta, yrittäen ohjeistaa sanoillaan ja pohkeillaan ratsuaan suitsien sijaan, sillä hänen oli pidettävä tiukasti kiinni Marcellasta ainoalla terveellä kädellään, palaneen roikkuessa sivussa kuin palaneen lipun.

Akinyin ajatukset alkoivat siirtyä seuraavaksi siihen, mitä hän voisi tehdä, kun he pääsisivät pois vaaravyöhykkeeltä. Hän tiesi, ettei hänen magiallaan voisi parantaa ketään, mutta ainakin hän arvioi, että voisi tehdä kivikehän, joka estäisi haavoja pahentumasta. Hän ei tosin sen jälkeen tekisi pariin päivään yhtään taikojaan, niin pahasti hän oli kuluttanut itsensä muuria ohittaessa, mutta perillisten turvallisuus tulisi ensimmäisenä.

Vastaa tähän
<< Ensimmäinen < Edellinen  16  17  18  19  20  21  22  23  24  25  26  27  28  29  30  Seuraava > Viimeinen >>

Kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä!

©2019 GILDOMERA - Fantasiaroolipeli - suntuubi.com