Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
/ Etusivu / Roolipelifoorumi / GILDOMERA - Roolipeli 2

 1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  Seuraava > Viimeinen >>

Nimi: Megohime
Lähetetty: 22.01.2017
15:39
Muokattu: 11.12.2018
07:34
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
Eletään Gildomeran kolmatta aikaa, kesäkuun 3:tta päivää vuonna 993.

Tähän mennessä tapahtunutta:

Viholliset hyökkäsivät Gildomeraan noin kuukausi sitten ja heidän maaginsa kirosivat kunkin Gildomeran hallitsijan (tai hallitsijat) vakavaan sairauteen. Tähän asti kuningaskunnat ovat joutuneet puolustautumaan ilman hallitsijaansa ja tämän elementtiasetta, joten vihollisen on onnistunut saada lähes kaikki kuningaskunnat hallintaansa. Epätoivoisen tilanteen takia Gildomeran kuningaskuntien hallitsijoiden kruununperijät lähtivät matkalle elementtiaseiden ja muutaman vartijan suojin kohti taikuudella suojattua Gilmarin laaksoa. He selvisivät kukin laaksoon asti, jossa pyysivät neuvoja Gilmarin laakson vanhalta suurvelholta. Gilmarin laakson neuvonpidossa velho kertoi, että kirouksen voisi parantaa vain tappamalla kirouksen langettaneen maagin, eikä muuta ratkaisua ongelmaan olisi. Täten nuoret kruununperijät päättivät uhmata vaaraa ja lähteä vaaralliselle matkalle yhdessä kohtaamaan ylivoimaisen vihollisen.

Alkutilanne:

Perilliset ovat valmiita aloittamaan pitkän ja vaarallisen matkansa suunnaten ensiksi etelään ja Dehrahin kuningaskuntaa (lähes reilun arvonnan tulos). Heidän on tarkoitus liikkua salassa ja saada selville vihollisen maagin olinpaikka ja keksiä keino tämän surmaamiseen. Sama koskee vuorollaan muita kuningaskuntia, joita nuoret kokemattomat kruununperijät yrittävät apujoukkojensa kanssa saada taas vapaaksi vihollisen otteesta. He lähtevät matkaan illan hämärtyessä, koska päivällä heidät voitaisiin huomata liian helposti. Tiellä liikkumista pitäisi välttää parhaan mukaan, sillä siellä liikkuu eniten vihollisen sotilaita vartioimassa, sillä tieto perillisten ja elementtiaseiden katoamisesta on jo kiirinyt vihollisten korviin.

Eli vielä tiivistettynä:

Päivä on 3.6.993 3.a. On ilta, aurinko on jo lähes laskenut, mutta vielä on sen verran valoisaa, että eteensä näkee, koska on alkukesä, eli enimmäkseen vain hämärää. Ilma on hieman viileä, ei varsinaisesti kylmä, muttei mitenkään lämminkään. Taivas on melko kirkas, hieman pilviä lipuu taivaalla.

* Päivämäärät merkitään ihan normaalin ajanlaskun mukaisesti, niin pysytään paremmin kartalla. Aikakaudet merkitään ajan numerolla ja pienellä a-kirjaimella. Esim. Ensimmäinen aika on 1.a, toinen aika 2.a ja kolmas aika 3.a.

--------------------------------------------------------

Hyokkäyksen etenemisjärjestys:

https://aijaa.com/lOiImx

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 09.02.2018
20:18
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
CAINE

Caenezhin prinssi Caine kohotti katsettaan kohti korkean valkoisen tornin huippua, jota auringon viimeiset säteet vielä valaisivat. Oli aika valmistautua taas matkaamaan yötä vasten, suunnitelmat oli tehty ja päivän ajan oli kerätty voimia matkaa varten. Caine oli saapunut edellisenä iltana Jeremyn kanssa Gilmarin laaksoon ja aamusta oltiin pidetty kokousta maailman kohtalosta ja sellaisista kevyistä aiheista. Paikalla oli prinssejä ja prinsessoita eri kuningaskunnista, joita Caine ei ollut koskaan ennen nähnyt. Hän tunsi entuudestaan vain Astoirwenin prinssin Farranin. Lisäksi jokaisella oli hyvin sekalaista porukkaa mukanaan, osa selkeämmin henkivartioita ja osan kohdalla Caine epäili, että he olivat vain eksyneet väärään paikkaan. Kaikki alkoi olla valmista lähtöön, Gwaed, Cainen hevonen, liikehti rauhattomasti prinssin vierellä valmiiksi satuloituna ja matkatavarat kyydissä. Caine silitteli hajamielisesti hevosen kaulaa samalla kun siirsi katsettaan muuhun ryhmään. Heitä oli aika iso sakki loppujen lopuksi matkaamassa, piilossa pysyminen ja nopeasti eteneminen voisi tuottaa ongelmia. Nopeasti nyt ei edettäisi muutenkaan, koska matkaa oli tehtävä lähinnä hämäränaikaan ja vältettävä yleisiä kulkureittejä. Niin montaa heitä ei ollut, että siitä armeijaa olisi vielä tehty.

Vanha velho kulki valkoisen tornin portaita alas ja lähestyi matkaan valmistautuvaa seuruetta. Caine ei ollut kauhean tietoinen velhoista, mutta ukko oli selvästi kunnioitettu henkilö, ainakin laaksossa, jossa ei kauheasti asukkaita ollut näkynyt, koska he pysyttelivät visusti sisällä. Vanhus oli selittänyt, etteivät laakson asukkaat olleet tottuneet vieraisiin, mutta mikä ihme sekään oli, taioilla suljetussa laaksossa tuskin kukaan vieraili. Caine kääntyi katsomaan velhoa, kun tämä pysähtyi lähistölle. ”Kaikki vaikuttaisi olevan valmista?” Vanhus totesi. ”Valitettavasti en voi olla teille enää enempää avuksi, kaikki riippuu nyt vain teistä. Pääsette Dehrahin puolelle samaa solaa pitkin, jota osa teistä käytti jo tänne tullessa.” Velho selosti. Caine ei kuulunut siihen porukkaan, he tulivat Jeremyn kanssa pohjoispuolen jyrkkiä portaita, joita pitkin oli todella vaikea saada hevosia kulkemaan, vaikka olisi miten tottunut vuoristo-oloihin. ”Portilla olevat vartijat päästävät teidät läpi, he tietävät tulostanne. Nyt, turvallista matkaa. Gildomeran kohtalo riippuu onnistumisestanne.” Velho lopetti puheensa. ”Juu, ei mitään paineita.” Caine tuhahti osittain itsekseen ja osittain Jeremylle. ”No ei kai tässä sitten muuta, kuin lähdetä matkaan.” Hän totesi sitten nousten ratsaille. Ilma oli mukavan leuto, päivällä oli ollut vähän turhan lämmin. Cainella oli nytkin melko kevyesti vaatetta päällä ja hän oli palmikoinut pitkät punaiset hiuksensa taakse. Hiukan huoletti, että koko ajan edettäisiin etelämmäs, vaikka hän tavallaan odottikin sitä. Välistä oli muistutettava itseään, että tässä oltiin sotaretkellä eikä millään huvimatkalla.

Vastaa tähän
Nimi: Janchi
Lähetetty: 09.02.2018
20:53
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
JEREMY

Olin eilen iltamyöhään saapunut Gilmarin laaksoon rakkaan prinssini kanssa. Matka oli ollut pitkä ja uuvuttava, itseäni väsytti aivan jumalattomasti sen takia. Mietin miten Caine jaksoi, kun emme olleet paljoa kerenneet saamaan unta, kun aamulla olimme nousseet jo aikaisin suunnittelemaan, miten saavuttaisimme voiton ja saisimme viholliset ajettua tiehensä. Ja pian taas lähdemme matkaan... Ei tässä muukaan auta. Metsästäjänä olin kyllä tottunut valvomaan pitkiäkin aikoja ja nukkumaan vain tarvittavan määrän, mutta prinssistäni olinkin enemmän huolissani. Täytyisi vahtia, ettei nuori punapää nukahda hevosen selkään ja putoa kesken matkan. Naurahdin itsekseni tälle ajatukselle.

Vanha velho tuli alas tornistaan ja sanoi, että näyttäisi olevan valmista. Vilkaisin ympärilleni katsoen tätä sekalaista seuruetta. Valmiilta vaikutti, toivottavasti näistä nuorista kruununperillisistä olisi tähän hommaan. Jos ei, olimme tuhoon tuomitut. Tietenkin aioin auttaa parhaani mukaan, mutta ykkösprioriteetini oli kuitenin katsoa Cainen perään. En välttämättä siis kerkiäisi aina muiden avuksi. Käänsin katseeni takaisin Caineen, kun tuo puhui paineista.
"Noh, niiltä tuskin vältytään, mutta yritä kuitenkin rentouttaa mielesi jollain tavalla. Vaikka sillä, että olen täällä kanssasi", sanoin nuorelle herralle hymyillen. Olin iloinen siitä, että sain tämän kunniatehtävän itselleni, minut lähettettiin parhaan ystäväni ja rakkaani seuraksi, suojelemaan tuota vaaroilta. En tiedä mikä olisi sen suurempi kunnia. Asetin vasemman jalkani jalustimeen ja nousin Aldavinurin selkään. Otin varman otteen suitsista ja olin valmiina lähtöön.

Vastaa tähän
Nimi: neno
Lähetetty: 09.02.2018
20:56
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
CALDER

Calder oli tyytyväinen, kun oli vihdoin tullut aika lähteä matkaan. Niin mielenkiintoinen kuin Gilmarin laakso olisi ollutkin, prinssi ei tuntenut siellä olevan paljoa hänelle. Hän ei juuri tuntenut muita perillisiä, eikä hän ollut ollut yhteyksissä Skyleriinkaan viime vuosina. Joissain diplomaattisissa tapauksissa hän olisi saattanut ehkä nähdä muita perillisiä aikaisemmin, mutta ei niin että olisi tuntenut heitä. Sivusilmällä Calder vilkaisi Lauciania. Hän oli hinkunut varkaan matkaseuraksi, ja saanut tämän ylipuhuttua käyttämään erään pienemmän aatelissuvun sukunimeä piilottaakseen alkuperänsä. Laucian Mishra, pelkkä nimikin meinasi saada prinssin nauramaan.

Kuunnellen velhon viimeiset neuvot Calder nousi Rayen selkään. Tamma ei tälläkään kertaa ollut erityisen yhteistyöhaluisella tuulella, muttei onneksi myöskään pahimmalla kiukuttelupäällä. Sphintus nukkui hänen huppunsa alla, käärme oli ollut kiinnostunut uudesta ympäristöstään vain lyhyen hetken heidän saapuessaan Gilmarin laaksoon, mutta varsin pian päätynyt liimautumaan isäntäänsä. Satulaan päästyään Calder ratsasti Laucianin vierelle. ”Kai muistatte, miten hevosen selkään noustiin, lordi Mishra”, hän kuiskasi hiljaa varkaalle ja virnisti ilkikurisesti.

//Ja kyllä, Laucianin sukunimi-valhe on sovittu etukäteen Parin kanssa

Vastaa tähän
Nimi: Janchi
Lähetetty: 09.02.2018
21:09
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
MIREYA

Haukottelin suurieleisesti, koska minua väsytti. Olimme päässeet Gilmarin laaksoon perille vasta aamuyöstä. Galena ei ollut ehkä paras opas, sillä eksyimme moneen otteeseen matkallamme Estarista tänne Gilmarin laaksoon. Enpä ollut juuri päässyt nukkumaan, mutta sille ei nyt voinut mitään. Yritin pysyä virkeänä ja venyttelin, jotta raajani vetreytyisivät. Katsoin matkakumppaneitani Galenaa sekä Raufia.
"Eikö teitä yhtään väsytä?" kysyin ystäviltäni. Laskin Galenankin jo ystäväkseni, vaikka olimme vasta tavanneet ehkä päivän ennen Estarista lähtöä. Olin hyvin sosiaalinen ja tutustuin helposti uusiin ihmisiin. Odotinkin jo kovasti, että pääsisin tutustumaan kaikkiin muihinkin täällä oleviin. En kuitenkaan vielä ollut niin kerennyt tekemään, sillä suunnitelmien laatiminen vei paljon aikaa eikä silloin voinut keskittyä muuhun. Suunnitelma on paljon tärkeämpi tällä hetkellä. Ja eiköhän tämän yhteisen matkan aikana pääsisi heihinkin tutustumaan, uskoisin näin.

Nousin Lotuksen selkään, kun velho tuli puhumaan koko sakille. Hän kertoi ettei voinut olla meille enempää avuksi ja toivotti meille turvallista matkaa. Toivottavasti se tulisikin olemaan turvallinen, mutta epäilin sitä hyvin paljon. Kunhan ei kävisi huonosti. Sydämeni tykytti lujaa rinnassani, olin kova jännittämään. Tämä oli kuitenkin pakko tehdä, kaikkien puolesta, ja varsinkin äitini puolesta. Onneksi minulla oli mukana tukijoukkoja ja uusia tuttavuuksia. Olimme tässä kaikki yhdessä.

Vastaa tähän
Nimi: devi
Lähetetty: 09.02.2018
21:15
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
DAKARAI

Koskaan ei saanut olla liian ruma lähteäkseen matkalle tai sitä mieltä 17-vuotias Dakarai Alzaris ainakin oli, jos häneltä kysyttäisiin asiaa. Joten tietenkin Dakarai oli varautunut ties millä vaatteella ja ulkonäköä kohentavalla asialla ja esineellä tälle suurelle matkalleen. Dakarain isä, Chafulumisa, varmasti arvostaisi poikaansa, jos tajuaisi mitään oudon sairautensa keskeltä, mutta tässä kohdassa nuori prinssi saattoi huokaista helpotuksesta, että onneksi sillä miehellä ei ollut tällä kertaa nokankoputtamista prinssin varustautumiseen. Dakarai oli myöskin itse pakannut kaiken omasta mielestään tarpeellisen mukaansa matkalleen ja sen kyllä näki tavaravalinnoista. Suurin osa tavaroista olikin lähinnä otettu mukaan ulkonäön kohennuksen varalta, vaikka mukaan olikin sattunut jonkun verran ruokaa ja vettäkin. Lisäksi tietenkin myrkkyviikate oli pakattu mukaan, mutta sekin lähinnä siksi, että Dakaraita muistutettiin ystävällisesti pakkaamaan ase mukaan. Muuten viikateparka varmaan makaisi jossain teillä tietämättömillä, koska Dakarai ei ollut kovinkaan häävi pitämään esineitä ja asioitaan tallessa, vaan onnistui jotenkin aina hukkaamaan ne ja sitten ihmetteli, miten siinä nyt taas niin käytiin.

Tällä hetkellä Dakarai istui aikalailla täyteen ahdetun hevosensa lähellä maassa risti-istunnassa ja tutki kasvojaan peilistä, jonka oli kaivanut tavarapaljouden keskeltä hevosen selästä. Jollain ilmeellä hevonen oli kuitenkin jaksanut kuskata tavaroita ja Dakaraita mukanaan, vaikkei ollutkaan kovinkaan voimakasrakenteinen tapaus. Dakarai ei itse pahemmin hevosista perustanut ja hänen suurin saavutuksensa hevosien suhteen olikin lähinnä hänen nimeämisen lahjakas taito. Dakarai kuitenkin kohenteli kaikessa rauhassa aikalailla luonnostaan pitkiä ja tummia ripsiään ripsivärillä, koska hänelle ulkonäkö oli kaikki kaikessa, ellei se ollut tullut jo selville aikaisemmin. Operaation kuitenkin keskeytti vanhan miehen ääni, joka osoittautui siksi vanhaksi velhoksi. Velho sepitti, että kaikki vaikuttaisi olevan valmista ja hetken Dakarailla meni ennen kuin tajusi taas, että mistä sitä oikeasti edes puhuttiin. Hän oli sen verran paneutunut itsensä laittamiseen, niin kaikki ympärillä oleva oli vaan kadonnut hänen mielestään.

Velho kuitenkin jatkoi vielä ja Dakarai yritti kaikensa, että pysyisi perillä siinä, mistä oikeasti puhuttiin. Mutta tosiaan... Dehrahista eli hänen tulevasta valtakunnastaan oli puhe ja lopulta Dakaraikin sen tajusi, vaikka olikin käynyt hieman hitaalla taas. Sinne puolestaan pääsisi takaisin sitä samaista solaa pitkin, jota pitkin Dakarai ja muutamat muutkin olivat Gilmarin laaksoon selvinneet. Vanha mies jatkoi vielä, että portilla olevat vartijat kyllä päästäisivät heidät läpi, koska tietävät jo valmiiksi, missä mennään. "Näkis vaan... Oli hirveän vaikeaa päästä itsekin heidän ohitseen..." Dakarai mutisi siihen, mutta tiedä sitten, mistä oli johtunut. Ei Dakarai vaan tiennyt, mutta saattoi se olla myös väärinkäsitystä. Mutta lopulta punahiuksinen prinssi, jota Dakarai ei tuntenut, sanoi siitä, että matkaan vaan. Dakarai nyt ei muutenkaan oikein tuntenut ketään, koska ei ollut tätä retkeä ennemmin ollut linnan puutarhaa pidemmällä, koska eli aika suojattua elämää. Dakarai kuitenkin suti ripsensä ojennukseen, minkä jälkeen pakkasi ympärilleen keräämät tavaransa takaisin AngwusnasomtaqaCha’kwaina nimisen hevosensa selkään ja kiipesi ratsaille valmistautuen lähtöön. Hän veti mustan viitan huppunsa päänsä suojaksi valkoisten pitkien hiuksien kuitenkin roikkuessa aikalailla valtoimenaan nuoren miehen etupuolella. Osa kuitenkin oli hupun alla suojassa.

Vastaa tähän
Nimi: Par
Lähetetty: 09.02.2018
21:55
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
LAUCIAN

Velhon puhuessa heille, Laucian tuijotti hevostaan kasvavan epätoivon vallassa. Pian hän joutuisi taas tuon elikon selkään, miten kukaan pystyi matkustamaan noin epämukavalla tavalla. Vastahakoisesti Laucian alkoi käymään läpi Calderin opettamia tarkistuksia, viivytellen mahdollisimman paljon, jotta ei joutuisi istumaan hevosen selässä sekuntiakaan pidempään. Laucianin näperrellessä satulan solkien kanssa, Calder ratsasti hänen vierelleen. Laucian heitti nopean mulkaisun Calderiin, jättäen tämän piikittelyn muuten huomioimatta. Hän ei ollut vitsailutuulella edessä olevan tuntien ratsastuksen takia. Mikseivät kruunupäät voisi kävellä kuten normaalit ihmiset? Lopulta Laucianilta loppuivat tarkistuskohteet, ja kaikki muut olivat jo hevostensa selässä, joten Laucian hilasi itsensä satulaan selkeästi kokemattomin ottein. Hänen kokemattomuutensa paistoi läpi ratsastuksesta, Calder kun ei ollut opettanut varkaalle kuin välttämättömimmät perusteet.

Vastaa tähän
Nimi: neno
Lähetetty: 09.02.2018
22:22
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
SKYLER

Skyler nousi hermostuneena ratsaille. Hän ei olisi oikeastaan halunnut lähteä laaksosta, tai oikeammin ei olisi alun perinkään halunnut lähteä kotoaan, mutta tässä sitä nyt oltiin. Prinsessa oli hermostunut matkasta, tuntien jo nyt kamalan painostuksen niskassaan. Kuten velho oli sanonut, Gildomeran kohtalo oli heidän käsissään, ja mitä he oikein olivat? Pieni ryhmä nuoria, muutamaa vanhempaa jäsentä lukuunottamatta. Suu tiukkana viivana Skyler yritti piilottaa hermostuneisuuttaan ja vilkaisi serkkuaan. Deora oli hänen henkivartijansa, mutta myös osa perhettä, ja varsinkaan perhettä hän ei halunnut saattaa vaaraan. Nyt jos koskaan prinsessa tunsi itsensä pieneksi ja voimattomaksi. Hän osasi ehkä taistella yhtä tai kahta vihollista vastaan, muttei ollut koskaan villeimmissä unissaankaan voinut kuvitella satuttavansa ketään. Sen lisäksi hän oli vielä aloittelija mitä Urumiyan elementtiaseeseen tuli. Vaikka Skyler oli saanut ennen lähtöään kaiken avun, hän tunsi olevansa täysin varautumaton siihen, mikä häntä ja muita tulisi odottamaan. Yrittäen näyttää mahdollisimman rauhalliselta ja pelottomalta prinsessa ohjasi Neonílan mahdollisimman lähelle serkkuaan, haluten hakea tästä turvaa, vaikkei halunnut sitä myöntääkään.

Vastaa tähän
Nimi: devi
Lähetetty: 09.02.2018
22:49
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
DEORA

Iltaan asti he olivat odottaneet ja Deora niminen Skylerin henkivartija ja samalla myöskin prinsessa serkku oli laittanut varusteitaan kuntoon tai suhteellisen isokokoista miekkaansa ja samalla myös teroitellut veitsiään. Arqu nimisen orinsa mies oli myöskin valmistellut lähtöön jo hyvissä ajoin ennen iltaa, ettei sitten tulisi kiire jonkun hevosen varustamisen kanssa, kun muu porukka olisi jo lähdössä. Deora yritti muutenkin olla kovinkin täydellinen ja haki selvästi vieläkin hyväksyntää henkivartijan hommista, jotka eivät yleensä kuuluneet edes miehille. Mutta Deoran äiti kuitenkin sattui olemaan Urumiyan hallitsijan sisko, joten äitinsä suhteilla Deora oli poikkeuksellisesti saanut paikan prinsessan henkivartijana. Saattoi siihen myöskin vaikuttaa sekin seikka, että Deora oli kuitenkin samalla Skylerin serkku.

Deora kuitenkin ponnisti maasta hevosensa selkään ja otti tämän suistista kiinni ollen koko ajan valmiina lähtöön samalla tarkkaillen tilannetta vasemmalla ja samalla ainoalla tummanvihreän värisellä silmällään. Toinen kuin oli hieman mennyttä kalua tätä nykyä. Deora kuitenkin käänsi hieman katsettaan serkkuunsa Skyleriin, kun prinsessa ohjasi omaa hevostaan lähemmäksi Deoraa itseään. "Ei tässä kuinkaan käy, en anna sinulle tapahtua mitään", Deora vakuutteli Skylerille, koska oli näkevinään nuoressa neidossa hieman jonkunlaista pelkoa, mutta olihan tilanne kuitenkin vakava kaikin puolin. Retki valtakuntiin ja hallitsijoiden pelastaminen maagien kynsistä ei tulisi olemaan helppoa. Olisi ihme, jos retki ei pelottaisi. Kyllä Deoraa itseäänkin jännitti tilanne ja tietynlaista pelkoa hänkin tunsi omassakin sydämessään, muttei kuitenkaan antanut sen näkyä itsestään missään määrin. Mutta ihminen Deorakin kuitenkin vaan oli eikä sen enempää, muttei myöskään vähempää.

Vastaa tähän
Nimi: devi
Lähetetty: 09.02.2018
23:11
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
RAUF

Rauf katseli vähän matkan päästä tai oikeastaan aika lähituntumasta sitä, kun Mireya niminen prinsessa haukotteli makeasti. Hieman haukotus oli tarttua myöskin Raufiin, mutta mies koitti parhaansa mukaan tukahduttaa sen ja hörppäsi samalla vettä päälle juomaputelistaan, jota piteli käsissään. Kun vedet oli juotu tai osa tietenkin säästeliäästi säältely loppuakin matkaa varten, Rauf pakkasi putelin tavaroidensa sekaan, joita hänellä ei muutenkaan ollut kovinkaan paljoa mukana. Ei hän hirveän paljon edes omistanut materiaa, koska tyytyi vähempää, koska turha tavara oli vaan turhaa painolastia eikä hevonenkaan kuitenkaan hervottomia määriä jotain tavaraa selässään voisi kuskata. Sehän väsyisi tien poskeen alta aikayksikön sitä menoa. Sitä seikkaa ei kuitenkaan ollut ymmärtänyt muuan valkohiuksinen prinssi, jolle tärkeintä näytti olevan vaan ulkonäkö ja sitä rataa, mutta Rauf kiitti vaan onneaan, ettei moinen tapaus onneksi ollut hänen harteillaan. Hänen tehtävänsä oli lähinnä varmistaa, että prinsessa Mireya selviäisi Estariin vielä elossa takaisinkin.

Tuo kyseinen prinsessa käänsikin katsettaan Raufin ja samalla Gelena nimisen naisen suuntaan ja kyselikin pian, etteikö heitä väsyttänyt yhtään. Tietenkin väsytti, koska olihan tässä talsittu ja suunniteltu ties mitä ja nukkuminen oli jäänyt hieman taka-alalle, mutta eihän henkivartijan nyt sopinut valittaa jotain sellaista pikku seikkaa kuin väsymys. Rauf kuitenkin myönsi itselleen, että pikku tirsat eivät välttämättä tekisi pahaakaan, mutta nyt ei ollut sen aika. "Eipä oikeastaan", Rauf vastasi kysymykseen muiden selvästi alkaessa olemaan jo lähdön kannalla ja sitä se vanha ukkokin oli sanonut ja toivotellut oikein onnea matkaan. Raufista tässä ei kuitenkaan ollut minkäänlaista järkeä laittaa matkaan kasa teinejä suorittamaan jotain pelastustehtävää. Olisivat edes oikeasti osaavaa porukkaa lähettänyt matkaan. Ei teineillä sotia voitettu. Raufilla ei siis ollut kovinkaan korkeat odotukset tämän seurueen suhteen, mutta eipähän voisi ainakaan pettyä sitten, jos he epäonnistuisivatkin ja puolet joukosta kuolisivat yrityksessä. Rauf kuitenkin kipusi hevosensa selkään valmistautuen lähtöön.

Vastaa tähän
Nimi: Par
Lähetetty: 09.02.2018
23:51
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
NATHANAËL

Nathanaël katseli lähtöä tekeviä ihmisiä odottaessaan, että hänen kamaripalvelijansa Avalon saisi hänen ratsunsa lähtövalmiiksi, prinssi kun ei itse osannut tehdä sitä. Hän hieman ihmetteli niitä kuninkaallisia, jotka itse huolehtivat hevosensa lähtökuntoon, eikö se ollut palvelijoiden tehtävä? Avalonin saatua Amadeon valmiiksi, Nathanaël otti Amadeon ohjakset ja odotti Avalonin saavan Gillespien valmiiksi, ennen kuin nousi satulaan. Hän tarkisti nopeasti, että hänen vaatteensa eivät jäisi huonosti, siloittaen pienet rypyt tottuneesti ja ohjasi hevosensa kaksosten hevosten väliin, kuten heidän oli tapana matkustaa, ja Avalon asettui hänen rinnalleen. "Meidän on edelleen vaikea uskoa, että olemme lähdössä sotaan", Nathanaël sanoi hiljaisella äänellä. Avalon laski kätensä prinssinsä kädelle, puristaen sitä kevyesti rohkaisuksi ja sanoen pienen hymyn kera: "Olen varma, että tulette selviämään tästä koitoksesta. Onhan teillä uskolliset henkivartijanne mukana, he eivät anna teille tapahtua mitään pahaa". Nathanaël katsoi vuoron perään Avalonia, Pacifiqueta ja Maximilieniä. "Me tiedämme sen. On silti vaikea uskoa, että olemme todella lähdössä itse sotaan, emmekä vain lue siitä herra opettajan historian kirjoissa", Nathanaël vastasi pyyhkäisten hiussuortuvan pois kasvoiltaan.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 09.02.2018
23:55
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
MARCELLA

Gerosin kruununprinsessa Marcella hypisteli hermostuneena valkean ratsunsa Freyjan ohjaksia kasvot huolesta kalpeina, vaikka kalpea hän oli muutenkin. Gilmarin laaksoon oli jo kauhean pitkä matka ratsastaa, yöllä ei saanut nukkua ja kuolema vaani joka puskan takana! Siskosta oli pidettävä huolta, koska Terise oli mukana. Ei Marcella voinut rakasta sisartaan sodan keskelle Gerosiinkaan jättää, kun isäkin oli niin huonossa kunnossa. Ja Lestat oli siellä sodan ja kauheuden keskellä ypöyksin! No ei nyt ehkä ihan yksin, olihan pääkaupungissakin sotilaita vaikka kuinka, että ehkä hän hieman liioitteli, mutta aivan varmasti he kuolisivat kaikki. Marcellaa pyörrytti, tällainen ei sopinut hänelle. Sitten piti vielä yrittää pysyä arvokkaana, kun ei saanut nukuttua ja ruoka ei maistunut ja jäseniä särki. Tällä hetkellä Marcella ei tuntenut itseään lainkaan kuninkaalliseksi. Hänellä oli kamalan heikko olo ja hän pelkäsi, että häneltä vielä lätisi taju kesken matkan ja hän putoaisi hevosen selästä ja kuolisi siihenkin varmaan jo. No eipä tarvitsisi kuolla sodassa, vaikka se säälittävä kuolema olikin. Mutta ei hän halunnut kuolla ensinkään! Hän yritti rauhoittua ja veti syvään henkeä ja yritti saada ajatuksiaan pois kuolemasta, mutta se oli hankalaa.

Kun Vanha mies tuli toivottamaan heille hyvää matkaa ja muistutti, että kaikki todella tulisivat kuolemaan, tai ei hän sitä noin ilmaissut, mutta niin Marcella sen otti, niin prinsessan olo ei yhtään kohentunut. Mutta matkaan oli siis lähdettävä. Marcella ei ollut kauhean tottunut nousemaan ratsaille omin avuin leningissä ainakaan ilman koroketta, joten kovin kuninkaallisesti se ei sujunut, etenkään tässä mielentilassa (Mahdollisesti sai henkivartijaltaan apua tässä koitoksessa?). Marcellalla oli matkantekoon sopivammat vaatteet, kuin mitä hän tavallisesti käytti. Leninki oli tummansininen ja melko yksinkertainen, mutta erittäin laadukkaasta ja kalliista kankaasta tehty. Helmaa hieman laittoi muotoon useampi alushame, mutta enimmät vanneviritelmät oli ollut pakko hylätä, koska ratsastaminen ei oikein onnistunut. Kengätkin olivat enemmän matkustamiseen sopivaa mallia, hänellä oli vaalean harmaa viitta, jossa oli hieman hopeakirjailua ja sitä kiinnitti hopeasolki, jossa oli safiiri. Kullankeltaiset hiukset prinsessalla oli letitetty kahdelle palmikolle ja kierretty nutturalle niskaan. Kamalan yksinkertainen asukokonaisuus, mutta minkäs teki. Hänellä oli vyöllään Gerosin elementtiase, eli ruoska, jota hän ei osannut käyttää juuri alkuunkaan. Ei hän ollut mikään soturi, näyttikö hän muka siltä? No ei, sitähän hänkin. ”Terise, miten pärjäät? Jaksatko varmasti?” Hän kyseli sisareltaan. oli kauheaa joutua viemään sisko mukanaan tällaiselle matkalle, josta kukaan ei selviäisi hengissä, no ehkä jotkut voisivat. Mutta siskon mukana olo myös lohdutti hieman.

Vastaa tähän
Nimi: neno
Lähetetty: 10.02.2018
00:48
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
ZEKE

Zeke ei ollut kovinkaan innoissaan matkan teosta. Hän piti koko sotaa muiden valtioiden ansaitsemana rangaistuksena uskosta vääriin jumaliin. Mies ei kuitenkaan osannut selittää, miksi sama kohtalo oli kohdannut myös hänen omaa kotimaataan. Ärtymyksensä Zeke sen sijaan piilotti ystävällisen hymyn alle, kuten monesti aikaisemminkin. Mutta kaikista pahinta miehelle oli, että hänen prinsessansa Marcella voi huonosti. Zeke ei lopulta voinut tehdä paljoa muuta prinsessansa hyväksi, kuin luvata Herran suojelevan Marcellaa ja tämän sisarta Teriseä.

Avustaen Marcellan tämän ratsun selkään Zeke vielä tarjosi prinsessalle lepidoliittia. ”Sillä on voima rauhoittaa, milady, joten neuvoisin pitämään sitä lähellänne. Vai olisiko turkoosi enemmän mieleenne?” mies kysyi. Päätellen kuitenkin siskonsa seuran olevan parasta lääkettä prinsessalleen Zeke vetäytyi nopeasti hieman takavasemmalle, antaen sisaruksille niin paljon yksityisyyttä kuin saattoi, pysytellen kuitenkin tarpeeksi lähellä voidakseen suojella heitä.

Vastaa tähän
Nimi: Janchi
Lähetetty: 10.02.2018
01:03
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
TERISE

Väsytti, jännitti ja olin huolissani isästäni. Olotilaani ei helpottanut se, mitä olin nähnyt Gerosissa linnan muurien ulkopuolella. En tiennyt, että valtakunnassamme oli niin paljon ongelmia. Tiesiköhän isä? Toivottavasti isä tulisi kuntoon, niin voisimme keskustella hänen kanssaan, miten alamaisten elämää voisi parantaa. Mutta nyt oli keskityttävä yhteen asiaan kerrallaan. Lähtisimme pian matkaan, vaikka minua kyllä nukutti kaiken tämän ahdistuneisuuden lisäksi. Pudistelin hieman mekkoani, se oli pysynyt yllättävän puhtaana kaikesta matkustamisesta huolimatta. Olin kyllä ottanut muutaman varamekon mukaan. Tiedän, että pukeutumisella ei ollut väliä sodan keskellä, mutta olin silti vielä sen verran turhamainen. Tiedostin sen, mutta vaatteet olivat minulle erittäin tärkeitä.

Huomasin sisareni yrittävän nousta hevosen selkään, kun se vanha setä alkoi jotain selittää. En saanut ihan selvää, täällä metsässä ei puhuttu niin täydellisesti, murre oli kovin vahvaa. Ehkä heidänkin pitäisi uppoutua välillä kaunokirjallisuuden pariin. No mutta nousin itsekin hevosen selkään, onnistuin siinä paremmin kuin sisareni. Mutta olinkin ratsastanut varmaan enemmän. Frigg oli minulle hyvin tärkeä ja silloin, kun en lukenut, kirjoittanut, juhlinut tai suunnitellut vaatteita, vietin aikaa siskoni tai hevoseni kanssa. Isällä ei juuri ollut aikaa tehdä muuta kuin hallita Gerosia. Eikä tuolla varmasti olisi ollut jaksamistakaan, koska oli sairas jo ennen kirousta. Huokaisin, palasin taas ajattelemaan isää. Huolestutti niin kovin. Ajatukseni kuitenkin keskeytyivät, kun kuulin Marcellan puhuvan minulle.
"Ah... Ai, joo kyllä pärjään. Murehdin vain miten isä pärjää", vastasin siskolleni, joka tuokin näytti olevan huolissaan jostain.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 10.02.2018
01:34
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
GALENA

Muutaman kiertotien kautta Galenan oli onnistunut johdattaa Estarin prinsessa Mireya ja tämän hengenvartija Rauf turvallisesti, joskin väsyneesti, Gilmarin laaksoon. Hieman häntä nolotti, että hän oli harhautunut reitiltä useampaan otteeseen. Onneksi Prinsessa oli kiltti, eikä ainakaan sanonut sitä ääneen, jos olikin kovin tyytymätön Galenan opastukseen. Oikeastihan Galenan oli pitänyt vain opastaa prinsessa laaksoon, koska tiesi miten sinne pääsi, vaikka joku saattaisikin sitä epäillä, mutta sitten hän jotenkin päätyi mukaan kuninkaallisten retkelle. Tai mikään retkihän se ei varsinaisesti ollut, koska sodasta puhuttiin. Mutta Galena oli mennyt mukaan auttamaan parannusasioissa, jos sattuisi haavereita. Ilmeisesti niitä oli tiedossa hyvin todennäköisesti. Ja koska Galenalla nyt ei ollut juuri muuta ja Mireya vaikutti mukavalta, niin hän oli päättänyt liittyä mukaan. Lisäksi hän voisi löytää lääkekasveja, joita harvemmin pääsi noutamaan.

Galena seisoi Caonach nimisen poninsa vieressä ja tuijotti haaveillen taivaalle ja pohti kuumeisesti, olisikohan Dehrahissa saatavilla sitä yrttiä, joka tehosi hyvin myrkytyksiin, koska sitä pitäisi sijaita niillä seuduilla. Vaikka hän oli tulomatkalla yrittänyt etsiä, hän ei kuitenkaan ollut löytänyt. Ehkä he olivat kulkeneet väärää reittiä tai sitten vuodenaika oli väärä. Mikähän vuodenaika nyt edes oli? Kesä varmaankin. Galenan haaveilu katkesi, kun Mireyan ääni kysyi, että eikö heitä väsyttänyt. Galena käänsi uneksivan vihreiden silmiensä katseen prinsessaan. Rauf vastasi, ettei häntä oikeastaan väsyttänyt. ”Ei, olen tottunut yöllä valvomiseen.” Galena vastasi.

Kun suurvelho oli neuvonut reitistä vielä toistamiseen, he alkoivat nousta ratsaille. Galenakin nousi Caonachin selkään ja siirsi takkuisia hiuksia kasvoiltaan. Prinsessa vaikutti hermostuneelta, joten Galena katsoi parhaaksi yrittää lohduttaa häntä. ”Älä huoli, jos jotain sattuu, Rauf kyllä suojelee sinua. Hän on aika hyvä sellaisissa asioissa, tai niin olen ymmärtänyt.” Galena vakuutteli yrittäen olla mahdollisimman vakuuttava. No häntä itseään ei kukaan suojellut, mutta hän voisi piiloutua pusikkoon, jos irtopäitä alkaisi lennellä. Hän oli aika huomaamaton, joten tuskin häntä kukaan huomaisi taistelun tiimellyksessä. Ainakin hän toivoi niin, mutta häntä suretti kaikki kasvit, jotka saattoivat murskaantua niissä tempauksissa, joita tämä ryhmä heille järjestäisi.

Vastaa tähän
Nimi: Janchi
Lähetetty: 10.02.2018
01:52
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
MIREYA

Ihmettelin miten Raufia ja Galenaa ei väsyttänyt yhtään. Mutta hyvähän se vain oli, sillä he varmasti pystysivät pitämään minutkin hereillä, jos silmäni alkaisivat mennä kiinni väärään aikaan.
"Olisimpa itsekin yhtä virkeä kuin te kaksi", sanoin haaveillen samalla nokosista tukevalla puun oksalla. Haukottelin jälleen makeasti ja Lotus vilkaisi minua.
"Älähän sitten keksi mitään hölmöä, kun olen näin väsynyt", puhuin pollelleni.

Yrittäessäni pysyä hereillä, kun odottelimme kaikkien valmistautumista koitokseen, aloin taas jännittää kovasti. Tai tokihan tässä kokoajan jännitin, mutta välillä huomasin tekeväni sitä enemmän. Ilmeisesti Galenakin huomasi sen, koska tuli rohkaisemaan ja kertomaan, että Rauf varmasti suojelisi minua, ja että tuo oli hyvä siinä.
"Kiitos Galena, tuo helpotti vähän", sanoin naiselle hymyillen lempeästi ja vilkaisin Raufiin luottavaisin mielin. Totta tosiaan, onneksi henkivartijani, joka oli myös paras ystäväni, oli mukana. Ilman tuota tästä ei varmaan tulisi yhtään mitään, sillä olin kovin kömpelö ja usein kaikki meni kömpleyyteni takia päin mäntyä.

Vastaa tähän
Nimi: Ragdolltwist
Lähetetty: 10.02.2018
02:13
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
Farran Astor

Taas yksi päivä oli kääntymässä yöhön, aurinko oli laskemassa paikalleen ja hiljalleen hämärä teki tuloaan. Hämärä laskeutuisi ja tummuisi lopulta yöksi. Oli edessä jälleen yksi uneton yö. Auringon paisteen alla oli riski tulla paljastuneeksi viholliselle, siksi matkaa oli taitettu yön varjojen suojassa. Astoirwen nuori kruununprinssi ymmärsi tarpeen salamyhkäisyydelle. Epäonni oli laskeutunut koko Gildomeran kuningaskuntien ylle, jokaisen kuningaskunnan valtaa pitävä monarkki oli kirottu. Myös Prinssi Farran Astorin kunnianarvoisa isä. Mahtava kuningas oli kivetetty valtaistuimelleen, sentään arvoiselleen paikalle. Valtaistuin ei kuulunut kenellekään muulle kuin kuninkaalle ja jos onni olisi myötä, ehkä jonain päivänä myös Farran saisi tarkastella alamaisiaan kyseiseltä paikalta. Lihassa ja veressä eikä kivettyneenä niin kuin hänen isäparkansa nyt. Nuori prinssi henkäisi hiljaa, vapauttaen hengitykseensä stressiä. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, edes painajaisissaan prinssi ei olisi voinut uskoa että hänen vahva valtakuntansa kokisi jotain näin kamalaa.

Hajamielisen oloisena Farran silitteli toisella kädellään urhean ratsunsa kaulaa. Se seisoi ylväänä paikallaan, vaikka matka oli ollut pitkä, oli jalo hevonen jälleen valmis kantamaan isäntäänsä läpi yön. Matka väsytti molempia mutta aikaa ei ollut juurikaan hukattavaksi. Farran oli jo tarkistanut hevosensa varusteet ja valmistellut sen matkaa varten. Farran oli aina hoitanut hevosensa mahdollisimman paljon itse ja siksi moni askare kävi rutiininomaisella tarkkuudella. Nuorukainen oli aina pitänyt hevosista. Ne olivat rehellisiä olentoja joiden kanssa piti olla hetkessä. Kasvaessaan Farran oli tullut oppineeksi arvostamaan niiden luontoa. Mustan orin vielä mutustellessa ruohoa, nuori mies suuntasi katseensa muihin kuninkaallisiin ja heidän seurueihinsa. Osa paikalle saapuneista näytti sille, etteivät he olleet ymmärtäneet ratsastavansa taistelusta seuraavaan konfliktiin. Huolissaan Farran puri huultaan, tällä joukolla heidän olisi kukistettava yhteinen vihollinen, joka uhkasi viedä heiltä kaiken. Ehkä ulkonäkö pettäisi ja joukolla olisi suurempi mahdollisuus korjata kohdattu vääryys. Onneksi Farranilla oli sentään mukana luotettu henkivartijansa, Sir Dorian. Mies ei ollut kovinkaan hilpeää saatikka kovin kummoista seuraa mutta Farran sieti miehen ainaista kaamosmasennusta ja kiukkuilua ennemmin kuin työssään surkeaa henkivartijaa. Onneksi oli sentään Caine, hän onnistui useimmiten piristämään Farrania kun maailma oli harmaata surkeutta.

Tottuneesti Farran nousi ratsunsa satulaan, kuten monet kerrat aikaisemminkin. Nuori prinssi ei ole ollut oma itsensä sitten kotoa lähtemisensä jälkeen. Oli vaikea paikka jättää koti ja isä odottamaan. Prinssi olikin ollut erityisen herkällä ja masentuneella päällä lähtönsä jälkeen. Dorian oli saanut kestää matkan aikana pahimmat tiuskaisut ja turhautumiset kun ongelmia ilmeni tai kun Farranin oli ollut mahdotonta hyväksyä tapahtunutta. Matkan aikana Farran oli saanut käsitellä asiaa päänsä sisällä ja hiljalleen hyväksynyt tilanteen ja rauhoittunut. Ei Farran ollut nytkään kovin oma itsensä mutta ei sentään yhtä masentunut ja kiukkuinen. Laakso oli kaunis mutta se ei riittänyt tuomaan lohtua Farranille joka pelkäsi isänsä puolesta. Asukkaatkin välttelivät kovan onnen kuninkaallisia eikä Farran kovin ymmärtänyt miksi. Hero vaihtoi painoa toiselle jalalle, joka herätti Farranin jälleen ajatuksistaan. Muu seurue vaikutti Hiljalleen olevan valmiimpi lähtemään matkaan yön selkään. Vanha ja viisas maagikin oli tullut tarjoamaan vielä viimeisen palan viisauttaan jaettavaksi. Tämä ohjeisti joukkoa lähtemään solaa pitkin Dehrahiin. Farran oli kuvitellut maagin olevan voimakkaampi ja kykenevämpi auttamaan, nuori mies kuitenkin salasi pettymyksensä kohteliaisuudesta. Vanha mies oli varmasti auttanut parhaan kykynsä mukaan matkalaisia.

Korkealta hevosen selästä Farran katsoi henkivartijaansa, joka oli myös tekemässä lähtöä. ”Kun mahdollista, liittykäämme Prinssi Cainen seuraan,” Farran totesi Dorianille hiljaa. Tummatukkainen prinssi kaipasi jo mukavampaa seuraa, kaiken sen Dorianin kanssa vietetyn ajan vastapainoksi. Matkasta oli tulossa pitkä mutta onneksi Farran löysi jotain iloa tulevasta matkasta. Olihan se vaarallista ja paljon oli pelissä mutta ainakin nuorukainen saisi nyt tilaisuuden ratsastaa sydämensä kyllyydestä. Laiha lohtu tilanteen huomion ottaen mutta Farran ei halunnut täysin kadottaa elämän iloaan.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 10.02.2018
19:56
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
CHATHA

Chatha piti silmällä prinssiään, joka istui maassa meikkaamassa, koska se oli ilmeisesti yöllä jotenkin oleellista, vaikka pimeällä kukaan ei edes näkisi, mitä tämä oli naamaansa tunkenut. No prinssit olivat prinssejä ja Dakarai nyt oli tarkka tällaisista asioista. Joku olisi kuitenkin voinut tarkistaa, mitä tämä pakkasi mukaan, koska hevosparka ei välttämättä jaksaisi kovin pitkälle ravata tuon taakan kanssa. Chatha oli joutunut pakkaamaan oman ratsunsa Ramseksen selkään kaiken oleellisen, kuten ruokaa ja muuta hengissä selviämiseen tarvittavaa, kun prinssi oli pakannut pelkkiä ehostustarvikkeita ja muotivaatteita mukaansa. Hyvin todennäköisesti, ei sitä tarvinnut edes kysyä, ja kyllä se oli tällä retkellä jo tullut esille melko hyvin. Mutta Chatha oli ylpeä itsestään, hän oli saanut prinssin Gilmarin laaksoon, olkoonkin, että se oli ihan Dehrahin rajalla, mutta tämä oli hänen ensimmäinen isompi toimeksiantonsa, joten se oli hoidettava kunnialla. Ja tämä oli vieläpä tärkeä tehtävä, häneen selvästi luotettiin.

Hän oli saanut hevoset valmiiksi ja samalla muut sotaretkelle osallistuvat olivat valmiita ja pian matkaan sitten oltiin tosissaan lähdössä. Vanha velho oli tullut kertomaan, että he pääsisivät solaa pitkin pois laaksosta. Dakarai mutisi hyvin epäileväisesti asiaan. No olihan laaksoon sisälle pääseminen ollut hiukan haastavaa, mutta nyt oltiinkin lähdössä pois, joten tuskin kellään oli mitään sitä vastaan. Laakson asukkaat eivät selvästi erityisemmin pitäneet vieraista. ”Eiköhän kaikki tällä kertaa järjesty ongelmitta, teidän korkeutenne.” Chatha vakuutteli. ”On selvää, että sodan alla ollaan varovaisempia päästämään muukalaisia sisään, mutta ulos pääsemisessä tuskin tulee ongelmia.” Hän jatkoi. Asia olikin sitten eri, kun he pääsisivät Gilmarin laaksosta Dehrahin puolelle. Vihollissotilaitten lisäksi tätä porukkaa olisi vaikea saada omienkin vartioiden ohi sisempiin osiin. Dakarai sai sudittua mustat töhnät silmäripsiinsä ja sitten prinssi pakkasi tavaransa ja kapusi ratsunsa selkään. Chatha asetti piikkinuijiaan paremmin selkäpuolelle ja nousi Ramseksen selkään ja matkan seuraava osuus alkoi.

Vastaa tähän
Nimi: neno
Lähetetty: 10.02.2018
20:16
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
SKYLER

”Niinkö selvää se on, että olen hermostunut?” Skyler kysyi Deoralta ja yritti hymyillä pienesti. Kuitenkin hymynpoikanen hyytyi lähes heti, ja prinsessan ilme palasi taas neutraaliksi. Vaikka miehen seura rauhoitti häntä pikkuisen, Skylerin mieli souti edelleen synkissä vesissä. ”Kaikki pysyttelevät vielä tiukasti omissa porukoissaan... Äitini suuttuisi, jos näkisi, etten ole vielä tutustunut keneenkään...”, prinsessa mietti ääneen ja antoi katseensa kiertää muussa porukassa. Nuorella naisella oli tunne, että hänen pitäisi ainakin yrittää tutustua johonkin toiseen perilliseen, mutta keneen? Ehkä Dakaraihin, kun olihan porukka matkalla kuitenkin Dehrahiin? Tai ehkäpä Mireyan kanssa löytyisi helposti puhuttavaa, toisen prinsessan tullessa kuitenkin Gildomeran toisesta matriarkaalisesta valtiosta? Kuitenkaan uusiin ihmisiin tutustuminen ei ollut Skylerin vahvinta alaa, ja hän pelkäsi tekevänsä itsestään täyden pellen, mikä ei välttämättä olisi paras idea keskellä näin ahdistavaa ilmapiiriä.

Vastaa tähän
Nimi: Megohime
Lähetetty: 10.02.2018
20:27
Otsikko: GILDOMERA - Roolipeli 2
DORIAN

Dorian Nightingale katseli ilmeettömästi tätä sekalaista sakkia, jonka piti olla sotajoukko. Astoirwenissa leikkikentälläkin näki vakuuttavampaa sotilaskuntaa, mitä tänne oli nyt kerääntynyt. Kuningaskuntien kruununperillisistä ei kovin moni näyttänyt kovinkaan vakuuttavalta, Gerosin prinsessa oli ainakin ihan väärässä paikassa ja tämä oli ottanut siskonsa mukaan. Millä huviretkellä he kuvittelivat olevansa? Sentään Kaksikolla oli melko osaavan oloiset vartijat mukanaan, mutta sopi ollakin. Sitten Dehrahin prinssi meni neitien kanssa samaan kategoriaan, hänestä ei vaikuttanut olevan mihinkään, mutta tälläkin oli vartija matkassa, mikä nosti hieman onnistumismahdollisuuksia. Muutenkin, ei tällä joukolla sotaa voitettaisi, vaikka olisi mitä taika-aseita mukana, jos käyttäjät eivät osanneet käyttää niitä. Sentään Dorian tiesi, että hänen prinssillään Farranilla oli taistelukokemusta, muista hän nyt ei kauheasti tiennyt, mutta osasta se osaamattomuus vain näkyi matkojen päähän. Kovin korkeita odotuksia tästä tehtävästä ja sen onnistumisesta ei kannattanut siis herätellä.

Dorian oli ollut erittäin helpottunut ja kiitollinen, kun he Farranin kanssa olivat päässeet laaksoon, koska prinssi oli ollut tavallistakin rasittavampi. Vielä kiitollisempi Dorian oli kuitenkin, kun he pääsisivät laaksosta pois, hän ei erityisemmin pitänyt maageista ja muista taikureita ja mitä kauemmas tästä noitatornista päästäisiin ja mahdollisimman nopeasti, niin sen parempi. Valitettavasti jokunen taikatemppuilija tuli matkalle mukaan, mutta kaipa heistä sitten olisi hyötyä? No se jäisi nähtäväksi. Dorianin suuri musta sotaratsu, White, oli jo valmiina matkaan, mutta osalla oli vielä matkavalmistelut kesken ja Dehrahin prinssi oli selvästi unohtanut jo koko matkan peilaillessaan itseään ja Dorian ei voinut kuin taas kerran miettiä, mihin oli oikein joutunut mukaan. Hän voisi olla johtamassa joukkoja pääkaupungissa vihollisarmeijoita vastaan, mutta sen sijaan hän oli noitalaaksossa idioottien ympäröimänä valmiina jollekin tuhoon tuomitulle salamatkalle pitkin poikin Gildomeran kuningaskuntia.

Lopulta Vanha velho tuli kertomaan, ettei mahtavista velhoista ja maageista ja muista tosiaan ollut tämän enempää apua. No olihan se jotakin, että saivat tämän pikkuisen laaksonpahasen pidettyä vihollisen ulottumattomissa ja heillä oli ollut turvallinen kokoontumispaikka. Kai siihen oli sitten tyytyminen. Matka kohti Dehrahia alkaisi kuitenkin seuraavaksi, joten Dorian nousi ratsunsa selkään pysytellen prinssi Farranin lähistöllä. Hän kääntyi prinssiin päin huomatessaan tämän vaativan katseen silmäkulmassaan ja sai sellaiset ohjeet, että kun olisi mahdollisuus, niin he liittyisivät Caenezhin prinssi Cainen seurueeseen. ”Kuten tahdotte, teidän korkeutenne.” Dorian nyökkäsi. Ehkä Farran piristyisi sen turhanpäiväisen prinssin seurassa, hän oli ollut niin totaalisen järkyttynyt sen jälkeen, kun hänen mahtava isänsä, kuningas Conrad oli kirottu kivipatsaaksi valtaistuimelleen. Ihan toki ymmärrettävää, ei Doriankaan ajatuksesta pitänyt, että kuningaskunnassa riehui joku raivohullu taikuri muuttamassa ihmisiä kiveksi. Ihan kun sodassa ei jo olisi ollut riittävästi haastetta?

Vastaa tähän
 1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  Seuraava > Viimeinen >>

Kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä!